maanantai 14. heinäkuuta 2014

Takaisin arkeen

Arki alkoi leppoisissa tunnelmissa. Viimeyönä ihailtiin Isännän kanssa ukonilmaa parvekkeella. Oli kyllä nättiä! Yhtäkkiä alkoi sataa kun saavista kaatamalla ja taivas välkehti jatkuvasti. Välillä salamat oikein näkyi. Ei se kauhean lähellä tainnut olla, siinä kun laskeskeltiin, mutta pari kertaa jyrähti niin, että Mufasa pelästyi ja päätti mennä makuuhuoneen turviin nukkumaan.

Itselläni on tänään iltavuoro ja nukuin pitkään. Isännällä taas alkoi tänään neljän viikon työputki, jonka pitäisi päättyä vakituiseen työsopimukseen, sitä odotellessa. Kuumuus painaa taas päälle, enkä saanut juurikaan muuta vapaan aamupäivän kunniaksi aikaiseksi, kuin papereiden järjestelyä. Järjestelin siis kaikki kesän aikana tulleet vakuutuspaperit ja tilinauhat sun muut kansioihin omille paikoilleen ja järjestykseen. Tuli siinä ohessa pari laskuakin maksettua.

Tajusin tänään, että syksyhän on täällä jo ihan kohta! Syksyn myötä tulee myös labratyö toisessa työpaikassa. En ole vielä täysin varma, miten tähän asiaan haluan suhtautua, sillä olen viihtynyt näytteenottoharrastuksessa todella hyvin, mutta positiivisin mielin eteenpäin. Molemmissa on etunsa. Näytteenottoharrastuksessa vaihtuvat työajat, lyhemmät työpäivät ja joskus myös arkivapaita. Viikonlopputyötkään eivät minua haittaa. Labratyössä muun muassa liukuva työaika. 

Heinäkuussa on enää yksi kokonaan vapaa viikonloppu, ensiviikonloppu, joka sujuu ystävän kanssa Tampereen Särkänniemessä ja yöelämässä. Se on jo ihan kohta! Ja sitä on odotettu kauan! Hulluttelua, hassuttelua ja paljon naurua luvassa. Loput heinäkuun viikonlopuista meneekin sitten töissä.

Kissat ovat ottaneet kotiinpaluun yhtä leppoisasti kuin emäntänsä ja viettävätkin päivää nukkuen. Mufasalla on hieman ongelmia nukkumapaikan valitsemisessa; mennäkö parvekkeelle, kauan kaivatun kiipeilytelineen korkeimmalle pedille vai makuuhuoneen lipaston päälle? Selkeästi kaikkia paikkoja on kovasti ikävöity, kun paikka vaihtuu melkein heti kun unen päästä saadaan kiinni.

Tänään on myös juhlapäivä! Jalkapallon MM-kisat päättyvät. Tämä on siis (toivottavasti) viimeinen päivä, kun nettiuutisissa on pelkkiä jalkapallouutisia. Itse kun tuijotan mielummin valkoista seinää kun jalkapalloa. Tämän päivän jälkeen ei enää uutisia itkevistä potkupalloilijoista, Saksan voittospekuloinneista, Mick Jaggerin syyllisyydestä jonkun joukkueen häviöön tai muusta yhtä kiinnostavasta. Wuhuu!

Mindy pitäytyy kiipeilytelineen vakiopedissään.

Mufasa välillä parvekkeen betonilattian viileydessä.
Vielä annos kahvia ja töihin matka käy! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti