Raskausviikolla 13 oli NT-ultra! Menimme miehen kanssa junalla keskustaan Bulevardille sikiöseulontayksikköön. Olimme paikalla hyvissä ajoin ja jännitin aivan hulluna. Ultraaja oli aika persoona, mutta pääasia, että vauvalla on kaikki hyvin. Ultratutkimus tehtiin lasjuheni mukaan 12+2, jota myös aiemmat ultrat ovat vastanneet, mutta vallitsevan käytännön mukaan laskettu aika muutetaan nt-ultran mittojen mukaan. Pikkukaveri vastasi kokoa 12+5, joten laskettu aika muuttui ja uusi laskettu aika oli 10.3. Olinkin siis yhtäkkiä ollut 3 päivää pidempään raskaana. Kivempi näin päin.
Ultrassa oli kaikki hyvin. Pikkukaveri ei selvästikään ole kovin kuvauksellinen, sillä minun piti hyppiä ja tömistellä, jotta hän muuttaisi asentoaan sen verran, että tutkimus saatiin tehtyä. Ultran jälkeen olo oli todella helpottunut ja käytiin miehen kanssa Morrison'sissa syömässä. Soitin iltapäivällä vielä seulontaverikokeiden tuloksia sikiöseulontayksikköön kaverin vihjeestä ja saimme myös tietää, että riskiluvut ovat hyvin pienet ja kaikki on kunnossa ja niin hyvin kun voi olla.
Ultran jälkeen kerroimme vihdoin Lilylle tulevasta pikkusisaruksesta. Piilotin ultrakuvan pääsiäismunaan ja Lilyn avattua pääsiäismuna, hän kyllä tiesi mikä kuva se on ja että se on vauva. Hän ei kuitenkaan millään meinannut sisäistää ja uskoa, että meille on tulossa vauva vaikka useasti sanoimme, että olen raskaana ja hänestä tulee isosisko. Vasta noin 15-20 minuuttia myöhemmin, kun näytimme hänelle alkuperäisiä ultrakuvia Lily kysyi että "siis ooksä raskaana?! Niinku VIELÄKIN??" Kovasti oli tuleva isosisko onneissaan ja lupasi majottaa pikkusisaruksen huoneeseensa ja hoitaa yölliset vaipanvaihdot ja nukutuksetkin. Nyt pikkuhiljaa uutista voidaan viedä myös muiden tietoon. Kävimmekin Raumalla kyläilemässä lähipiirin luona kertomassa uutista. Loput lähipiiristä kuuli uutisen seuraavalla viikolla Lilyn synttäreillä.
Raskausviikolla 15 oli neuvola, jossa tarkistettiin perusasiat (paino, virtsa yms.) ja juteltiin asioista, kuten pahoinvoinnista, aiemmista raskauksista ja synnytyksestä, isyyden tunnustamisesta ja kuunneltiin sydänääniä. Vuoden alussa isyyden tunnustamiseen tuli muutoksia ja isyyden pitäisi rekisteröityä DVV:lle aiempaa nopeammin. Tällä viikolla jouduin myös hankkimaan ensimmäiset raskausvaatteet, kun vanhat eivät enää sopineet päälle. Tässä raskaudessa paino on noussut alusta alkaen, toisin kun Lilyn raskaudessa, joten turpoamista on tapahtunut varmaan muutoinkin, kun vain mahan osalta.
Repäisykivut alavatsalla vaivaavat edelleen. Pahin on, kun selinmakuulta yrittää kääntää kylkeä tai vaihtaa asentoa. Välillä niitä on enemmän ja välillä vähemmän. Kävin pitkästä aikaa juoksulenkillä. Vatsa alkoi hieman molemmin puolin jomottelemaan, mutta ei mitään hälyttävää kuitenkaan. Viikoilla 15-16 alkoi myös tuntumaan vatsalla tuntemuksia, mitkä voisivat olla liikkeitä.
Kävimme Kaunis Odotuksessa ultrassa 16+3 toiveissa, että sukupuoli näkyisi. Lily tuli mukaan, tosin häntä ei kovinkaan paljoa ultra jaksanut kiinnostaa. Ultrassa pikkukaveri röhnötti selkärankaa vasten istukan päällä naama istukassa. Pienen jumpan jälkeen asento vaihtui hieman, mutta kovin kuvauksellinen hän ei ollut edelleenkään. Sukupuolen osalta vahvistui (omia ajatuksia tukien) että poika meille on tulossa. Olin jotenkin kuvitellut, että sukupuolen tietäminen muuttaisi jotain, tai loisi edes jonkinlaisen tuntemuksen, mutta tieto ei muuttanut mitään eikä herättänyt oikein mitään tunteita. Pienen painoarvio oli 150 g.
Viikolla 18 oli lääkärineuvola. Se oli nopea ja asia tuli hoidettua pikaisesti. Sisätutkimuksessa katsoi vain limakalvot (kuulemma siistit), tunnusteli kohtua ja ultrasi mahan päältä. Syke oli hyvä, eikä hyvin nopeassa ultrassa näkynyt mitään huolestuttavaa. Siellä hän taas röhnötteli kasvot selkärankaani vasten. Mitään huolta ei tullut ja käynti oli nopea. Sain myös vahvistuksen, että ilmeisesti sokerirasitusta ei tarvitse tässä raskaudessa tehdä, kun riskitekijöitä ei ole. Paino oli noussut (onneksi) vain 400 g viimekerrasta. Samalla viikolla alkoi ilmetä ärsyttävää päänsärkyä. Myös makeanhimoa on ilmennyt ja erityisesti suklaavanukasta tekee mieli. Makeanhimo ei tee kovin hyvää tuolle painonnousulle. Myös unien näkeminen on lisääntynyt jopa tuskalliseksi. Samana yönä voin nähdä 3-4 unta, jotka muistan kaikki aamulla. Kun yöllä herää kesken unen ja jatkaa nukkumista, alkaa uusi uni. Unet eivät ole painajaisia, mutta harvoin ne mitään erityisen miellyttäviäkään ovat.
Vauvan liikkeet tuntuvat jatkuvasti selvemmin. Tämän kaverin liikkeet eivät ole missään kohtaa olleet pieniä ja hentoisia, vaan ihan kunnon iskuja.
Rakenneultra oli 20+0. Menimme taas miehen kanssa yhdessä Bulevardille sikiöseulontayksikköön. Miten se onkaan niin jännittävää ja stressaavaa. Edellisenä päivänä pohdin, että jos kaikki ei olekaan kunnossa. Mies kehotti olemaan miettimättä sitä etukäteen ja sanoi, että pohditaan sitä sitten, jos jotain paljastuu. Tämä oli todella hyvä neuvo. Onneksi ultra oli heti aamulla. Siellä se pieni jumppaili taas ja retkotteli siellä niin lungisti, että piti vaihtaa asentoa, että saatiin tarvittavat mitat otettua. Istukka oli takaseinässä. Kaikki oli hyvin, eikä huolta herännyt mistään. Painoarvio oli 332 grammaa. Jännä, miten noin pieneltä näkyy jo niin selvästi sormet, varpaat, ylähuuli sun muuta.
Koko raskausajan olen käynyt kaverin kanssa kävelylenkeillä. Illat alkavat olla niin pimeitä, että melko hämärässä saa tepastella. Ulkoilu tekee kuitenkin todella hyvää ja on ihana, kun on jonkinlainen sosiaalinen paine, joka pistää liikkeelle.
Kolmanneksen lopussa iho alkoi olla jo hieman paremmassa kunnossa ja ohimoiden hormoninäpyt alkoivat hävitä. Iho on pysynyt atopiasta huolimatta yllättävän hyvässä kunnossa ottaen huomioon sään viilentyminen syksyn myötä. Yhtenä aamuna vietyäni Lily kouluun ja ajaessani töihin, pääsin hädin tuskin toimiston pihaan, kun minulle tuli jokin kummallinen pahoinvointi/heikotuskohtaus. Istuskelin pihassa autossa ovi auki ja hengittelin hetken raitista ilmaa. Kun olo vähän helpotti, menin ylös toimistoon, jossa olo huononi jälleen. Makoilin tovin toimiston lattialla ja söin myslipatukan, jolloin olo helpottui sen verran, että sain alotettua työt. Näitä kohtauksia alkoi tulla enenevässä määrin, joten sain neuvolasta verensokerimittarin, jolla mittailin verensokereita. Niissä ei kuitenkaan näkynyt juurikaan heittelyä ja ne pysyivät hyvin rajoissa, joten todennäköisesti heikotuskohtaukset johtuvat verenpaineesta. Loppukolmanneksen neuvolassa mies oli mukana ja keskutelimme jälleen isyyden tunnustamisesta. Tämän käynnin jälkeen aloimme miehen kanssa puhumaan siitä, jos avioituisimme ennen vauvan syntymää.
