pakkauksia ja perhevalmennusta

Tänään oli viimeinen perhevalmennus, aiheena imetys ja vauvan hoito. Koska tosiaan olen erittäin, hyvin, todella noviisi näissä kaikissa vauva-jutuissa, koin tämän viimisen käynnin kaikkein hyödyllisimmäksi! Ja vaikka jotain vauvoista tietäisinkin, näin esikoisen odottajana olisin siltin varmasti kokenut sen hyödylliseksi. Toisaalta on todella harmi, ettei Isäntä ollut mukana, sillä myös Isäntä olisi varmasti kokenut tämän valmennuksen hyödylliseksi!

Perhevalmennuksesta saadut materiaalit.

Ensimmäisenä aiheena käytiin läpi imettämistä. Mielessäni on koko ajan ollut ajatus, että totta kai imetän jos vaan maitoa tulee. Olen jopa miettinyt maidon luovuttamista jos sitä vaan tarpeeksi tulee, mutta voipi olla että esikoisen kanssa arjen harjottelussa menee niin pitkälti kaikki aika ja energia, etten loppujen lopuksi pysty tai kykene ottamaan enempää asioita muistettavaksi. Katsottiin aiheesta ensin video ja sitten käytiin läpi aiheeseen liittyvää välineistöä, kuten rintapumput, maidonkerääjät, rintakumit, liivinsuojukset ja muut. En minä ainakaan noista olisi mitään tiennyt ilman kyseistä perhevalmennusta. Lisäksi käytiin läpi kaikkia imetyksen etuja vauvalle, jotka pääasiassa tiesin jo etukäteen.

Vauvan hoitoa ja rytmiä koskevat videot laukaisivat "mihin mä oon oikeen lähteny"-ajatukset. Hyvä tässä vaiheessa, hehe. Niinkään minua ei vaivaa se vauvan kanssa 24/7 oleminen, mutta ne kaikki kylvetykset ja hoitotoimenpiteet ja ihonhoidot ja kaikki! Miten ihmeessä voin olla vastuussa jonkun noin pienen ja viattoman olennon hoidosta, kun hädin tuskin saan omaa ihoani pysymään kunnossa!? Se kylvetyskin näytti niin ydinfysiikalta vauvan kääntämisineen kaikkineen, että olen varma että onnistun ensimmäisellä kylvetyskerralla hukuttamaan sen raukkaparan! Ihon hilseily on alussa kuulemma normaalia, mutta mitä sitten, kun hermostuksissani alan turhaan rasvaamaan sitä ihoa aiheuttaen sille elinikäisen rasvaamisentarpeen, jos se iho vaikka ei sen vuoksi alakkaan itse kosteuttamaan itseään? Miten mä tulen ikinä pärjäämään sen kanssa keskenään kotona? Voisko ton kylvetyksen edes delegoida Isännälle? Veden lämpötilan pitäisi olla 37 astetta, iho, erityisesti poimut, tulee kuivata erittäin hyvin, napatynkä pitää putsata päivittäin ettei siihen tule infektiota... Mitä sitten kun infektio tulee joka tapauksessa? Vaikka kaikkeni yritin? Ja mitä sitten jos se ei syö?

Jos jotain olen oppinut, niin yksi asia mikä vauvojen ja lasten myötä tulee on huoli. Huoli siitä alkiosta ihan raskauden alussa: onko se hengissä, alkaako sen sydän lyödä, kehittyykö se kunnolla, tuleeko se ulos ennen aikojaan? Seuraavaksi sikiöajan huolet: onko niskaturvotusta, onko seulat kunnossa, miksi maha ei kasva, kasvaako sikiö edes, miksi se ei potki, onko nyt varmasti normaalia kun se ei tänäiltana potkinut kunnolla, kasvaako maha käyrillä, saako se tarpeeksi ravintoaineita, kuoleeko se kohtuun, onko rakenneultrassa kaikki kohdillaan? Kaikkein hauskinta on se, että olen niin naiivisti ajatellut, että se huoli helpottaa kun vauva syntyy. Ja arvatkaas, tänään tajusin että sillon se vasta alkaa!

Nyt, parin tunnin panikoinnin jälkeen olen jo rauhoittunut siihen pisteeseen, että olen valmis ottamaan vastaan mitä ikinä onkaan tulossa. Tai melkeen kaiken, sillä kylvetyksen meinaan edelleen delegoida Isännälle. Pääsin jopa aloittamaan harjoittelun pesemällä meidän kissojen takapuolet, jotka ilmeisesti aavistavat tulevan Rauma-reissun ja tästä hyvästä ovat molemmat maha löysällä. Ehkä se vauva huutaa kovemmin (Mufasa on varmasti jaetulla sijalla), mutta uskallan silti väittää Mufasan pyrkineen karkuun huomattavasti ketterämmin, mihin vauva tulee ainakaan aluksi kykenemään. Molemmat kissat pääsivät tämän harjoituskierroksen jälkeen myös kynsienleikkuuoperaation kohteeksi. Vauva, bring it on, olen lähes valmis!

Tämä ihanan kaunis lähes kesäpäivä alkaa olla lopuillaan ja huomenna alkaa sateet ja juhannus. Tsemppiä vaan kaikille sinne Himokselle, ajattelen teitä lämmöllä makoillessani viltin alla takkatulen äärellä. Isäntä tulee huomenna käymään kotona ja pääsen vihdoin avaamaan äitiyspakkauksen!! Tähän asti se on ollut eteisessä kuljetuspahvilaatikossa, mutta tänään piti ottaa itse äitiyspakkaus ulos pahvilaatikosta, sillä tarvitsin pahvilaatikkoa muuhun. Pienen pieni spoileri huomiselle:

Iskä to be

Hemmetin rumahan siitä tuli, mutta en sitten alkanut tuhlaamaan mitään lahjapaperia sen enempää sen koristeluun. Ensinnäkin, Isäntää kiinnostaa ulkonäköä enemmän se sisältö. Toiseksi, Isäntä aina repii kaikki lahjapaperit. Kolmanneksi, meillä ei olisi lahjapaperia tuon vaatimaa määrää edes ollut. Neljänneksi, vaikka kuinka paljon näkisin koristelun eteen vaivaa, Isäntä ei sitä osaisi arvostaa. Vähän siitä laatikosta tuli liian iso vaikka sitä aika tavalla pienensin, mutta mahtuipahan kaikki sinne sisälle!

Huominen, tule jo!!

P.s. En oikeesti avannut edes sitä äitiyspakkauksen kantta. Mitä uskomaton kärsivällisyys!!

Synnytysvalmennus

Tänään oli perhevalmennuksessa aiheena synnytys. Isäntäkin tuli oikeen Vantaalta asti ja oli kyllä kivaa kerrankin käydä siellä neuvolarakennuksessa Isännän kanssa. Kyllähän se suurimpaan osaan neuvoloista ja perhevalmennuksista pääsisi, mutta se aiheuttaisi niin paljon ja niin usein erikoisjärjestelyjä, että ollaan katsottu parhaaksi että käyn yksin ja kerron sitten kuulumiset. Koska Isäntä on kuitenkin vähän herkkä esimerkiksi neulojen suhteen, halusin että hän tulee sinne synnytysvalmennukseen mukaan katsomaan sen synnytysvideon. Ompahan edes kerran nähnyt vähänkin mistä siinä tulee olemaan kyse.

Kivunlievityksistä ja muista puhuttiin jonkin verran siinä videon edetessä. Itse olen ajatellut lähteä synnyttämään lähtökohtaisesti ajatuksella, että ei lääkkeellistä kivunlievitystä. Syitä tähän on useita. Ensinnäkin, en juurikaan käytä mitään lääkkeitä ja olen aika herkkä muun muassa hammaslääkärin puudutusaineelle. Aina puudutuksen jälkeen seuraavat pari päivää on huonovointista lääkeainekrapulaa. Toiseksi mitä olen kuullut, ilmeisesti ilman lääkkeellistä puudutusta syntyvät vauvat ovat virkeämpiä ja äitien repeämät hieman lievempiä. Jonkun mukaan myöskin äiti-lapsi -side syntyy nopeammin kun synnytys on tapahtunut ilman lääkkeellistä puudutusta. Lisäksi en koe olevani erityisen kipuherkkä, joten jos niin moni muukin on siihen pystynyt, miksen minä pystyisi? Kyse on kuitenkin kivusta, jonka tiedän lopulta loppuvan. Toki ääni kellossa voi olla ihan toinen kun joskus sinne synnärille päästään ja ikinä ei tiedä mitä tulee tapahtumaan, mutta henkisesti olen alkanut valmistautumaan ajatukseen ns. luomusynnytyksestä.

Synnytysvideon mamma oli aika epärealistisen rauhallinen ja vähän toivoin että siinä olisi ollut jotain aidompaa meininkiä. Itse olen harjoittelujen aikaan käynyt siellä paikan päällä, joten tiesin että synnyttämään tulleet ei yleensä käyskentele siellä käytävillä hymyillen naama viimäsenpäälle morjestelemassa lääkäreille. Epäilen, että etenkin Isännälle pahin tulee ehkä olemaan se kun näkee minun kipuni, joten olisi ollut ihan kiva saada siitä vähän varoitusta. Mutta kaiken kaikkiaan oli kyllä kiva ja mielestäni ihan hyödyllinen synnytysvalmennus. Samaa mieltä oli myös Isäntä.

Perhevalmennus

"Se on niin pitkästyttävää", "ihan turhaa", "mä en käyny kertaakaan", "joku seurakunnan tyyppi selitti siellä jotain turhaa", "siellä porukka vaan pilkki". Kauheesti näitä kuulee kun tulee puhetta perhevalmennuksesta. Mä olin ihan kahden vaiheilla menenkö. Pitkään ajattelin, että en mene kun tuskin siitä mitään hyötyä on. Se alkaakin neljältä ja töistä pitää lähteä aiemmin ja Isäntä on töissä toisella paikkakunnalla ja en mä yksin halua mennä ja voinpahan sitten joskus sanoa että "ihan turhaa, emmä käyny kertaakaan!"

Sitten mietin, mitä mä oikeesti muka tiedän vanhemmuudesta tai parisuhteen mahdollisista ongelmista lapsiperheissä. En mitään. Monta kertaa veljen puoliso katsoo mua pitkään vähän varottaen kun selitän kummitytölle jotain omiani. Asian korjausyrityskin yleensä johtaa kummitytön pitkään ihmettelevään katseeseen, jonka asiasisällön yleensä sitten joku muu korjaa. En ymmärrä lapsia enkä juurikaan edes viihdy niiden seurassa, lukuunottamatta toki niitä muutamia harvoja ja valittuja. Parisuhteen tulevista ongelmista tiedän ehkä vielä vähemmän, sillä jostain syystä mitään kummempia yhteenottoja esimerkiksi kasvatustavoista ei ole kohdattu, mitä nyt paria kissajuttua lukuunottamatta.

Siellä perhevalmennuksessa tajusin, että mulla ei oikeasti ole oikeastaan mitään mielikuvaa tästä tulokkaasta. En ole kertaakaan ajatellut keneltä hän näyttää, minkälainen hän on vauvana, minkälainen hän on kasvaessaan tai kuinka paljon hän valvottaa öisin. Jotenkin alitajuntaisesti olen varautunut kaikkein pahimpaan mahdolliseen, mutta elänyt niin päivän kerrallaan. Kyllä se aika ehkä sitten näyttää. Ainut mielikuva on ehkä sukupuolesta, että poika se varmaan on, mutta sekään ei ole kovinkaan vahva mielikuva. En ole kertaakaan oikeasti ajatellut kuinka vauhdikas hänestä tulee tai kuinka tottelevainen. Olen vaan ajatellut että kyllä ne sitten selviää.

Toinen mitä me ei olla oikeastaan kertaakaan mietitty on kasvatus. Kertaakaan ei olla Isännän kanssa keskusteltu mitä asioita toinen pitää tärkeänä ja mitä vähemmän tärkeänä. Miten toimia, kun hermot on palanut loppuun monta kertaa päivän aikana ja vielä pitäisi jaksaa pitää mieli rauhallisena? Mitä sitten kun on ihan täysin loppu ja haluaisi siirtää vastuun hetkeksi toiselle, joka ei ole paikalla? Miten varmistetaan, että lapsi ei opi kysymään lupaa siltä jolta sen tietää varmasti saavan?

En tiedä. En ole edes ajatellut näitä asioita ennen tätä päivää. Voin väittää, ettei ole Isäntäkään. Molemmat ajatellaan, että kyllä ne siitä sumpliutuu kun sen hetki tulee, mutta kuten tänään perhevalmennus sanottiin, se voi olla sillä hetkellä hyvin vaikeaa saada aikaa niille perustavanlaatuisille keskusteluille. Miksi niistä ei voisi edes koittaa puhua nyt?

No nyt Isäntä on Sveitsissä ja tulee perjantaiyönä, mutta ehkä viikonloppuna? Itse koin kyllä ihan hyödylliseksi tuon perhevalmennuksen, vaikka olihan se aika pitkälti sellaista yleisluontoista kerrontaa johon piti vähän keskittyä saadakseen oikeasti jotain irti. Edustin siellä tosiaan yksin, kun muut olivat puolisoidensa kanssa, mutta en kokenut sitä millään tapaa ikävänä. Kun kerran mahdollisuus on saada yleisluontoista tietoa etukäteen, miksi sitä ei ottaisi vastaan?

Annan ääneni perhevalmennuksen puolesta!