Pelkkää romua

Uuteen kotiin liittyy kaikennäköistä pientä laittamista, jota hiljalleen arjen ohessa saa edistettyä. Toisaalta se on tosi kivaa, mutta toisaalta taas jatkuvasti on sellainen olo, kun asiat olisivat vähän kesken. Olen todella huono jättämään asioita kesken, joten ehkä siitä syystä asian jollain tasolla vähän mielessä vaivaavat jatkuvasti. Ehkä se myös liittyy rivitaloasumiseen ja oman asunnon laittamiseen, että aina on vähän jotain vaiheessa, eikä koskaan ole ihan lopullisen valmista.

Ruokapöytä ei ole vielä tullut, katosta puuttuu valaisimia, ulkovaraston hyllyköt pitäisi purkaa ja rakentaa sinne jokin nykyistä järkevämpi ratkaisu, vaatehuone vaatii vähän samanlaista toimenpidettä, pihat vaativat puutarhahommia jne. Kaikkien näiden kanssa kyllä arjessa pärjää: Lily käyttää keittiöjakkaraa pöytänä, meillä on tarpeeksi valoa, emmekä joudu asumaan pimeydessä, ulkovarasto ja vaatehuone ajavat tällä hetkellä kyllä asiansa ja pihat voi odotella kevättä. Tänä viikonloppuna saavutettiin kuitenkin jotain, jota olen odottanut jo kauan ennen, kun pääsin tänne edes muuttamaan: kasattiin ulkoterassille grilli ja varmistettiin aidan alareunat, jotta kissat voi päästää pihalle.

Meillä oli tehokasta toimintaa, kun kaveri kasasi grilliä ja minä kaivoin verkkoa aidan viereen ja naulasin yläosaa kiinni aitaan.

Valmis tuote ja Aperol spritzit.

Vihdoin koitti kauan odotettu hetki, kun päästiin grilliä testaamaan. Jotta ei nyt ihan ilman kommelluksia olisi selvitty, niin yksi Ikean leikkuulauta otti vähän osumaa. Loppu hyvin kaikki hyvin ja tiedoksenne, että sulanut muovi irtoaa metallisesta grillistä ihan hyvin, kun sen antaa vähän jäähtyä.

Tänään, kun pikkuneiti tuli kotiin, hän kysyi heti, onko kotona mitään uutta. Kerroin, että nyt se grilli on kasattu ja voidaan grillata vaikka makkaraa. Oltiin terassilla ja Lily kysyi, että missä se grilli on. Osoitin suojapeitettä ja sanoin, että "se on tuolla alla". Aloin ottaa suojapeitettä pois ja neiti alkoi kannustavaan sävyyn kommentoimaan vieressä: "Ooooo, mitä IHMETTÄ? Sieltä alta paljastui pelkkää romua!"

Ihan hyvän makkaran sillä "pelkällä romulla" kuitenkin sai neidille valmistettua.

Vuosikatsaus 2019

Muutoksien vuosi, etten sanoisi. Viimeisen vuoden aikana on ehkä tapahtunut enemmän, kuin yhdenkään toisen vuoden aikana. Ikinä.

Vuosi sitten syksyllä jatkui koulu. Nyt siitä tuntuu olevan jo uskomattoman pitkä aika. Näihin aikoihin tein varmaan viimeisen oikeusnotaarin tutkintoon kuuluvan tentin. Olin vakuutusyhtiössä töissä opintojen ohella, tein oikeustieteen maisterin tutkintoon kuuluvia kursseja ja aloitin perhe- ja jäämistöoikeuden graduprojektissa. Seurailin sivusilmällä mahdollisia Raumalla vapautuvia työpaikkoja, enemmän ja vähemmän tosissani. Lokakuussa silmiini osui ehkä paras mahdollinen työpaikka, nimenomaan perhe- ja jäämistöoikeuden oikeudenalalla. Hain paikkaa, kävin haastattelussa ja soveltuvuuskokeessa, ja lokakuun viimeisenä päivänä sain tietää, että sain paikan. Vantaan asunto irtisanottiin samana päivänä ja asunnon etsiminen Raumalta alkoi.

Marraskuu oli aika hektistä. Olin arkipäivät Lilyn kanssa kaksin, kävin töissä, tein projektiseminaarityötä ja kotona pakkasin tavaroita muuttoa varten. Viikonloppuisin vietiin muuttokuorma Raumalle ja taas maanantaisin jäin Lilyn kanssa kaksin. Otin oikeusnotaarin paperit ulos ja joulukuun alussa heti muuttoviikonloppua seuraavana maanantaina alkoi uusi työ Raumalla. Joulukuu meni pitkälti uuden työn opiskelussa ja joitain pakollisia koulujuttuja tehdessä. Joulun lähestyessä voimat oli ihan loppu. Onneksi olimme varanneet jouluksi 10 päivän etelänmatkan jo hyvissä ajoin keväällä, joten hetken erkaantuminen arjesta, koulusta ja uudesta työstä oli välttämätöntä. Ja loma todellakin oli siinä vaiheessa paikallaan.

Vuoden alussa tein heti uuden työn ohella päiväreissuja Helsinkiin opintojen vuoksi. Viikonloput tein aamusta aamuyöhön gradua. helmikuun puolessa välissä palautin gradun ja valmistuin oikeustieteen maisteriksi 12.3.2019. Valmistuin tiedekunnasta siis alle kolmessa vuodessa. Edelleen tuntuu oudolta istua illalla kotona ja katsoa telkkaria, sillä on jäänyt hieman päälle syyllinen olo siitä, että jotain parempaakin tekemistä voisi olla. Valmistumisesta tuntuu olevan jo ikuisuus, vaikka eihän siitä ole kuin vajaat puoli vuotta. Onneksi tällä alalla ei koskaan ole valmis ja oppimista kyllä riittää.

Vastikään ostin rivitalonpätkän ja muutin Lilyn kanssa sinne.  Lily oli tietysti innoissaan uudesta kodista ja hän on alusta asti sisäistänyt hyvin, että hänellä on nyt kaksi kotia. En tiedä minkälaista tunnetta tästä elämänmuutoksesta odotin, mutta mikään ei tunnu muuttuneen. Arki on täysin samanlaista, Lily ei ole ihmetellyt oikeastaan mitään ja olemme edelleen Isännän kanssa paljon yhteyksissä. Mikään tosiaan ei tunnu muuttuneen ja se on tässä koko muutoksessa ehkä kaikkein lohdullisin asia. Sellaista tunnetta salaisesti toivoin ja siltä se toistaiseksi on tuntunutkin.

Aamulla kun vein Lilyä päiväkotiin, kerroin, että minulla on tänään syntymäpäivä.
Lily: "Ai ihan tällä päivälläkö?"
Äiti: "Ihan tänään kyllä."
L: "Minä... Minä haluaisin ostaa sinulle sellaisen syntymäpäivälahjan!"
Ä: "Ai jaa! Millasen lahjan haluaisit ostaa?"
L: "No sellasen... Sellasen ihan ikioman lelun sinulle."
Ä: "Millasen lelun sä sitten ostaisit?"
L: "No vaikka sellasen karjuvan."
Hetken hiljaisuus.
Ä: "Tiedätkö, kiva ajatus, mutta en minä tarvitse syntymäpäivälahjaa. Olen jo saanut parhaan syntymäpäivälahjan ikinä, eikä mikään lahja voi ikinä olla parempi."
L: "Ai minkä?"
Ä: "Sinut!"
Hetken hiljaisuus.
L: "Voi äiti. Olipa ihanasti sanottu."

Näihin ajatuksiin ja näihin tunnelmiin. Minulla on parasta, mitä ikinä toivoa saattaa. ♥

Long time no see

Paljon on tapahtunut. Valmistuin, vietettiin kesälomia, Lily vaihtoi päiväkotia ja muutin Lilyn kanssa aivan ihanalle asuinalueelle rivitaloon. Meillä on oma pieni piha ja naapurit täynnä lapsia. Vielä ei ole pikkuneiti kovastikaan ehtinyt naapurin lapsiin tutustua, mutta eiköhän siihenkin saada muutosta.

Pari viikkoa sitten arki alkoi ja pikkuhiljaa neidin harrastuksetkin alkavat kesän jäljiltä heräillä. Jalkapallo vielä jatkuu ja muskari starttasi. Lämpimiä päiviä on edelleen ja vielä yötkin ovat lämpimiä, joten aamusella ei vielä palele. Lehdet alkavat tippua puista ja syyssateita on jo ollut. Syksy. <3

Lily on päivä päivältä omatoimisempi. Hän osaa jo pääosin hakea aamulla itselleen aamupalaa jääkaapista ja löytää usein päiväkotiin sopivat vaatteetkin päälle itsenäisesti. Autoonkin hän osaa jo mennä itse ja usein saa turvavyönsäkin itse kiinnitettyä. Hänellä on myös uusi lempibiisi: Mustan kissa tango.

Kohta on taas syntymäpäiväni ja mieleen muistui pitkästä aikaa ajatus koko blogista. Koska uuden tekeminen ei juurikaan innosta, katsotaan, josko tätä saisi heräteltyä henkiin. Välillä kaipaa jotain, jonne omia sattumuksia tai Lilyn touhotuksia voisi avautua ja nyt kun alan istuskelemaan muskarin ja uimahallin käytävillä, niin josko sitä aikaa uudella tapaa löytyisi.

Se pieni piha.