Vuosikatsaus 2018

Tulin tiistaina kotiin seitsemän jälkeen, kun töiden jälkeen olin vielä luennolla. Heti, kun pääsin ovesta sisään, iloinen pikkuihminen juoksi vastaan. "Äiti, äiti! Me tehtiin sulle synttälikoltti! Mutta shhhhh... se on salaisuus." Isäntä ilmaisi sohvalta, että "ei sitä saanut kertoa!" Lily kääntyi katsomaan Isäntää hieman tuimasti, kääntyi takaisin minuun ja julisti: "Äiti, iskä lainasi sinun laatikkoasi."


Mikäs muu kyseessä olisi voinut olla, kun äidin ylähyllylle jemmattu askartelulaatikko. Kortti oli hieno. Siihen oli hienosti piirretty koko perhe ja nurkkaan oli piirretty vielä ötökkäkin. Kortin sisällä oli vielä ("Tatos tätä! Minä näytän!") hieno väritetty kuva, kuulemma äidistä.

"Tatos tätä!"

Joka vuosi näihin aikoihin on ollut vuosikatsauksen aika. Mitäs kuluneen vuoden aikana on tapahtunut?

Viimevuoden vuosikatsauksessa tulin siihen tulokseen, että kotiseutu vetää puoleensa. Edelleenkin sama asia pätee, entistä vahvemmin vain. Olen lopen kyllästynyt tähän betonihelvettiin, jossa "kauniit maisemat" on luotu seinämaalauksin tylsän betonimassan keskelle juna-asemille ja talojen seiniin.

Viime syksy oli ehkä rankin ikinä. Kun kesä oli ollut täysin aikataulutettuja 7-15 työvuoroja, koulun jatkuminen, jatkuva paine ja stressi aiheutti muun muassa unettomuutta. Välillä makasin vierashuoneen sohvalla keskellä yötä hirmu väsyneenä tuijotellen kattoon pää täynnä ajatuksia ja mietin, kauanko ihminen kestää ilman unta. Kun tilanne taas tasoittui, se todellakin helpotti ilman mitään sen suurempia ratkaisuja. Sen syksyn aikana sain kaikesta huolimatta tehtyä ihan tuhottoman paljon opintoja, joten olen todellakin parhaimmillani paineen alla. Ja vaikka se oli välillä todella raskasta, jollain ehkä sairaalla tavalla nautin siitä kun ajatukset juoksevat täysillä ja jatkuvasti täytyy tehdä mielessään organisointia ja priorisointia. Siitä, kun työtä on niin paljon, että se ei lopu koskaan kesken. Tiesin sen jo aiemmin, mutta viime syksy todellakin osoitti, että paineen alla työskentely on minun juttuni.

Vuosi oli kyllä kaikin puolin tehokas. Keväällä aloitin työt vakuutusalalla ja olen kyllä tykännyt. Olen tässä ohella tehnyt välillä kaveripalveluksia tutuille ja puolitutuille erilaisten kirjelmien muodossa, ja täytyy kyllä sanoa että kyllä se toisten auttaminen on pidemmän päälle ihan hemmetin palkitsevaa. Vaikka aina olen ajatellut, että asianajajan hommat on nounou, niin alkaa kyllä tuntumaan siltä, että ehkä sellaistakin voisi tulevaisuudelleen harkita. Olen kuitenkin suhteellisen tunnettu siitä, kuinka nopeasti käännän kelkkani erilaisten periaatteiden suhteen, joten miksi en tämänkin.

Jos jotain, tämä vuosi on ollut ennen kaikkea itsetuntemuksen voittovuosi. Vuoden vaihteessa tutustuin psykologiystäväni avustuksella enneagrammeihin. Se on vähän niinkuin itsetuntemuksen työkalu, jota voi käyttää tunnistamaan itsessään erilaisia piirteitä, niin positiivisia kuin negatiivisiakin ja kehittää itseään, etenkin niiden negatiivisten osalta. Se aloitti kiinnostuksen minua itseäni kohtaan ja olen tässä vuoden aikana oppinut tuntemaan itseäni enemmän kuin koskaan ennen. Olen alkanut tunnistaa itsessäni piirteitä, joiden kuvittelin aina olevan päinvastaisia ja olen oppinut tunnistamaan erilaisia reagointitapoja ja miettimään, miksi koen jotkut asiat siten kun ne koen. Kuulostaa ehkä höpöhöpöltä, mutta se on ihan tajuttoman kehittävää. Muiden on kuulemma helppo olla itsensä tuntevan ihmisen seurassa. Joten teen tässä palvelusta teille kaikille!

Viimeisimpänä ja tärkeimpänä, Lily. Hän on ihan supertyyppi. Pientä uhmaa on ollut, mutta se alkaa ehkä vähän jo olemaan parempaan päin. Tempperamenttia ja päättäväisyyttä kyllä löytyy, enkä voi kyllä ihmetellä mistä sitä on tullut. Hän on herkkä ja helppo lapsi. Hän rakastaa ihmisiä ja hän on suorastaan liekeissä aina, kun näkee tuttuja ja sukulaisia. Mitä enemmän ihmisiä ja suuremmat juhlat, sitä parempi. Hän puhuu hyvin ja piirtää jo hienoja pääjalkaisia. Hän rakastaa eläimiä, dinosauruksia ja hirviöitä. Vähän pelottava on aina hyvä. Itseänikin kiehtoi lapsena kaikki kauhutarinat, kummitukset ja vampyyrit, joten ymmärrän lastani tässä asiassa kyllä täysin.

Lily on hirmu fiksu. Hänen kanssaan voi neuvotella käytännössä ihan mistä vaan ja hänellä on uskomaton taito keskittyä. Kun hän uppoutuu touhuihinsa, hän ei kuule eikä näe mitään muuta. Hän rakastaa iltasatuja ja kykenee seuraamaan jo aika vaikeitakin kirjoja. Ostin meille kesällä suoliston bakteeristosta kertovan Probus ja suoliston suuri taistelu -kirjan. Ostin kirjan ehkä enemmän itselleni, sillä työhistoriani tuotekehitystyössä koski tätä aihetta ja arvelin sen olevan Lilylle vielä vähän liian vaikea. Hän kuitenkin piti kirjasta ihan hirveästi ja jonkinlaista vatsatautia sairastaessaan hän oli mummilleen julistanut, että kun hänen vatsansa on täynnä niitä pahoja bakteereita ja maitohappopillerin ottaessaan hän tietää, että hän syö nyt niitä hyviä bakteereita.

Seuraavaksi ajateltiin alkaa opettelemaan fysiikan lakeja.