Perinteiseen suomalaisuuteen kuuluu etäisyys. Jokaisella ihmisellä suomalaisella on ympärillään alue, jonka sisäpuolelle ei kuulu tulla kutsumatta. Usein tämän huomaa bussipysäkillä.
Vaate- tai lahjatavarakauppaan mentäessä painetaan leuka rintaan ja tihrustellaan kulmien alta, ettei vaan myyjä tulisi tarjoamaan apuaan. Jos myyjä kaikesta huolimatta tulee kysymään, tarvitsisinko apua, vastaus on välitön: "Ei, mä vaan kattelen." Heti, kun olen saanut tämän sanottua, kiroan mielessäni, että nythän olisi ollut oiva tilaisuus mainita, että tarvitsisin ystävälle tuparilahjaa ja ideoita otetaan vastaan! Sehän olisi aivan liian helppoa joten mielummin pähkäilen mielessäni, että mitä sen lahjan pitäisi maksaa ja mikä olisi hyvä lahja ihmiselle, jolle en keksi yhtään mitään! Yleensä Googletan, mutta sekin on useimmiten tässä tapauksessa turhaa. Sama vaatekaupoissa. Tiedän tasan tarkkaan minkälaista vaatetta haen, mutta silti minun pitää kävellä kaupassa tyhmän ja etsivän näköisenä torjuten myyjän tarjoama apu, vaikka myyjä sitä kuinka tyrkyttäisi! Ja in the end, eihän sitä enää voi mennä kysymään, kun on jo kerran kieltäytynyt.
Tänään kävi kaupassa kuitenkin kamalin tilanne ikinä! Olin kassajonossa ja takana oleva nuori, isokokoinen haisuli astui mun alueelle! Noh, astuin eteenpäin kasatakseni alueeni, mutta se tuli taas lähemmäs hengittämään niskaan! Koitin vielä väistää eteenpäin, mutta edessä oleva juoppo haisi niin pahalle, etten voinut mennä lähemmäs! Siinä sitten olin jumissa kahden haisulin välissä, molemmat liian lähellä. Kyllä ahdisti!!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti