Huomenna on perjantai!!

Nyt on jo torstai! Tämä viikko on mennyt NIIIN nopeasti! Päivät on menny lukiessa ja illat olen parhaani mukaan kerännyt sosiaalista minääni kasaan, että jaksan taas yksin kotona. Ensiviikolla alkaa valmennuskurssi, joten jotain sosiaalisia kontakteja on päivien aikana edes tulossa. Mutta kyllä kotiseudulla on mukavaa! Kyllä sitä ikävöi perhettä ja kavereita tuolla Turussa ja olenkin nauttinut täysin siemauksin seurasta iltaisin, nyt kun siihen on ollut mahdollisuus. Eilen istuskeltiin mummulassa pelaamassa korttia iltamyöhään, enkä keksi mitään mikä olisi mukavampaa.

Huomenna on jo perjantai ja näen Isännänkin viikon jälkeen! Olen jo aikoja sitten varannut huomenillaksi hierojan, joten pääsen vasta sen jälkeen lähtemään Turkuun. Nähtäväksi jää tuleeko Isäntä Rauman kautta, vai menenkö minä äidin autolla Turkuun. Muuten olisimme varmaan viettäneet viikonlopun Raumalla, mutta Isännällä on lauantaina kauan odotettu siiankalastuskilpailu Paraisilla. Pakko mennä! Ja saanhan minä siinä päivän lueskella kotona rauhassa.

Tänään kävin äidin kanssa Vanhassa Raumassa Cafe Salissa salaatilla. Siinä ruuan, mummun silmälasi-makutuomaroinnin ja pikaisen kirjakauppa-reissun jälkeen mentiin samaiseen paikkaan vielä kahville. Äidin ilme oli kyllä mainio, kun hänen normaalisti kofeiini-addikti tyttärensä tilasi kahvin sijaan ensimmäisen silmiin osuneen: vaahtokarkkikaakaon. Oli kyllä komea!

Äiti meinasi, että nämä on kuulemma nyt niitä ihmeellisiä mielihaluja. En kuitenkaan koskaan ole ollut kummoinenkaan kaakaon juoja.

Nyt pitäisi vielä saada hieman luettua. Olen jumissa niin vaikeasti ymmärrettävässä ja tylsässä kappaleessa, että sen kun saan vielä puristettua tänään loppuun niin annan olla.

Rv 17

Viimisiä aikoja töissä. Ahh että tuntuu ihanalta ajatukselta jäädä vaan kotiin! Vaikkakin kaikki aika menee pääsykoekirjojen parissa, nautin silti kotona oleilusta kissojen kanssa. Jopa omaksi yllätyksekseni, ensimmäiset pitkät päivät kotona ei ahdista yhtään!

Syöminen on vieläkin jokseenkin hankalaa ja hidasta. Oloa helpottaa huomattavasti päivien rytmittäminen ja siitä syystä herään aamuisin ihan niinkuin ennenkin ja syön kuten töissäkin, välipalaa x 2 ja lounaan päivän aikana. Iltaisin käydään joskus vähän kävelemässä nyt kun Isäntä on illat kotona.

Isäntä huomautti ensimmäisen kerran vatsasta. Olin kyllä kovin mielissäni kommentista, sillä itse en vatsan kasvua ole juuri huomannut. Rasvailen kylkiä ja vatsan ihoa ahkerasti iltaisin, tällä hetkellä The Body Shopin kaakaovoi-body butterilla. Jostain syystä (liekö hajusteet vai ihovamma muuten), lantionluiden päällä on aika suuret punaiset kesivät alueet, jotka eivät tosin kutise tai oireile muuten, mutta ovat kovin ruman näköisiä ja kuivia alueita. En pääse niistä millään eroon ja olen jo pääosin luopunut ajatuksesta niiden johtuvan hajusteista, juurikin sen oireettomuuden vuoksi. Pelkään lähinnä pintakuivan ihon arpeutumista mahan kasvaessa. Eipä sitä tosin kauhean tehokkaasti estetä, lääketieteellinen kanta kun on, että raskausarpia ei voi ehkäistä. Yrittänyttä ei kuitenkaan laiteta ja meinaan hieroa rasvaa vatsan seudulle koko raskauden ajan!

Viikonloppuna vaatevarastoon eksyi äitiyshousut! Tosin, tämä ei johtunut ylisuuresta mahasta, vaan enemmänkin laihtumisesta ja hieman eteenkasvaneesta mahasta. Housut eivät siis istu. Ainoat edes jostain istuvat housut ovat korkeavyötäröiset, jotka pysyvät ylhäällä sukkahousujen ja sen mahan ansiosta, ja nekin istuvat vaan siitä mahan kohdalta. Harva ostaa äitiyshousuja laihtumisen vuoksi, mutta eipä kauhean järkevältä tunnu ostaa pienempiä housuja tässä vaiheessa. Ne istuu! Ja hyvin!

Mitään vaivoja ei oikeastaan ole. Välillä joidenkin liikkeiden yhteydessä mahaan pistää, mutta kipu menee nopesti ohi kevyesti painamalla. Alavatsassa tuntuu tiettyjen rasitusten tai ärsykkeiden (mahallaan makuu) aikana ja jäljiltä painetta, ihan kun joku siellä ilmottaisi että "lopeta, mä litistyn!" Kovasti olen liikkeitä koittanut tunnustella, mutta ei juuri mitään tunnu. Ei ainakaan mitään käsitystä mistään "kuplimisesta" tai "kalan evän kosketuksesta" tai mistään muustakaan mistä ihmiset puhuu.

Tällä viikolla käytiin hakemassa myös se baby box Lastentarvikkeesta ja tutustuttiin vähän taas vaunujen ja lastentarvikkeiden maailmaan. Tajusin myös, että olen ollut koko viikon mielessäni viikon vähemmän raskaana. Aika ilmeisesti kuluu niin hujauksessa, että yllätys oli mieluinen kun tajusinkin olevani viikon pidemmällä.

Sateet ovat saapuneet tänne keväiseen Turkuun. Sitä suuremmalla syyllä ei harmita yhtään lueskella kotisohvalla viltin alla kehräävä kissa vieressä! Ulkona sataa räntää.

Rv 16

Viikko alkoi mukavasti neuvolakäynnillä! Tällä kertaa menin yksin, kun ajateltiin että Isäntää siellä tuskin tarvitaan. Meidän neuvolatäti on kyllä ihan supermukava! Siinä sitten juteltiin kaikista, muun muassa tulevista muutoksista (Isännän työt, muutto yms.) ja kysyipä neuvolatäti sitten että ollaanko mietitty miten meidän elämä tulee muuttumaan sitten kun lapsi syntyy. Hieman huvittuneena vastasin, että eipä kyllä kauheasti olla ehditty ajattelemaan, kun pääasiassa selvitetty miten asiat tulee muuttumaan tässä ennen lapsen syntyä. Toki, jatkuvasti ja kaikessa ollaan otettu huomioon syksyllä tuleva perheenlisäys, että ei hän todellakaan unohtunut ole!

Punnitus oli kyllä yllätys! Paino oli tippunut 6 kiloa. Aikamoinen tehodieetti tuo alkuraskaus. En ikinä itse näe omaa laihtumistani kun aina tuntuu siltä että lihon ja vaakaa kun en kotona harrasta oikeastaan lainkaan. Ja siis ihan normaalipainoinen olen, että en laiha enkä lihava. Ehkä vielä normaalia enemmän hämää se kohdun kasvun aiheuttama vatsamakkaroiden eteenpäin työntyminen. Tästä eteenpäin on siis kiinnitettävä huomiota enemmän siihen syömiseen. Koska annoskokoon en pysty juurikaan vaikuttamaan, on yritettävä syödä siis useammin. Laihduttaminen on tietenkin täysin kielletty!

Verenpaineet oli mainiot ja sykkeetkin sieltä kuului! Se sykkeiden kuuleminen on jotenkin kyllä niin ihanaa! Sekä siellä ultrassa, että neuvolassa. Tämä oli ensimmäinen kerta dopplerilla ja neuvolatäti varoittelikin, että välttämättä ei kuulu, mutta sieltä ne kaikui! 150 molemmin puolin vaihteli sykkeet. Oli kyllä taas ihanan kevyt olo kun kävelin autolle ja soitin kuulumiset Isännälle.

Töissä olo on helpottunut jo huomattavasti pahoinvoinnin osalta. Huomasin sen tällä viikolla. Pahoinvointi on lähtenyt välillä jo kokonaan pois ja välillä se puskee päiväksi tai kahdeksi takaisin. Yleensä viikonloppujen jäljiltä olo on huonompi. Olettaisin tämän johtuvan arjen rytmistä sekä unen, heräämisen ja ruokailun suhteen.

Monet valittelevat jatkuvaa virtsaamisen tarvetta, etenkin öisin. Minä nukun ainakin toistaiseksi yöni kuin tukki, enkä heräile vessaan, vaikka illalla viimeiseksi juonkin vettä lasillisen tai kaksi. Ainut mikä joskus herättää on kyynerpäällään minua nenään iskevä Isäntä. Nukun oikeastaan ehkä jopa hieman paremmin kuin ennen raskautta. Nautin tästä nyt vielä kun voin! Myöskään päiväsaikaan pissaamisen tarve ei juurikaan ole ongelma. Ainut "ongelma" on se, että istuessa ei tunnu mitään, mutta heti kun nousee seisomaan kohtu alkaa ilmeisesti painamaan kovasti virtsarakkoa ja vessaan on päästävä. Istuvaltaan ei saa minkäännäköistä varotusta asiasta. Ongelma tämä oli tasan kerran, kun oltiin elokuvissa. Kun nousin seisomaan sen parin tunnin istumisen jälkeen, minut yllätti aivan hirvittävä pissahätä. Oltiin tietenkin tungoksessa viimeisiä ulospääseviä ja vessajonot oli tajuttoman pitkiä. Äkkiä autolle ja kotiin. Autossa se tosin istuessa jo helpotti.

Tällä viikolla tehtiin ensimmäinen vauva-hankinta! Tulokkaamme sai ihanan suloisen Napikkaan bodyn, joka sopii sitten ihanasti Isännän kollareihin! En ole mikään shoppailija-tyyppi ja tästä syystä olin niin kovin mielissäni kun Isäntä oli mukana valitsemassa ja tekemässä tätä hankintaa. Yhdessä ostettiin, ensimmäinen ikinä! <3 Nopeasti se aika vaan kuluu!

Tuliaisia messureissulta

Terveisiä lapsimessuilta! 

Paljon siellä oli tavaraa ja porukkaa! Jos olisin jokatavaran hiplaaja, niin siellä olisi kyllä viihtynyt huomattavasti pidempään, mutta itse olin hieman ehkä pettynyt siihen vauva-ajan tarjontaan. Olisin toivonut enemmän vaunuesittelijöitä ja sen sellaisia, mutta siellä oli Britax/Brio ja Stokke. Siinäpä ne. Ei kauheasti vaunujakaan vertailtu tai ihmetelty. Pakolliset messuvaateostokset tuli kuitenkin tehtyä.

Pipo ja pökät

Siellä oli samalla kädentaitomessut, OutletExpo, ModelExpo ja PetExpo. Kädentaitomessut oli aika yhtä tyhjän kanssa niiden Turun kädentaitomessujen jälkeen, mutta löytyi sieltä yksi nahankäsittelyaine, jota oli pakko ostaa sitä testattua vanhaan nahkatakkiin. OutletExpossa ei ollut mitään meitä varten ja ModelExpossa en tiedä edes käytiinkö. PetExpo sen sijaan oli ehdottomasti Isännän lempipaikka. Siellä oli ensinnäkin pupuja, jotka kierrettiin toki kaikki läpi. Isännän teki valtavasti mieli tunkea sormensa jokaiseen häkkiin kieltolapuista huolimatta. Isännän ehdoton ykkönen oli kuitenkin PetExpon yläkerta, jossa oli kissoja. Siellä sitten kierreltiin ja ihasteltiin rotukissoja. Ei ollut meidän kissojen kasvattajia osallistumassa siellä olleeseen näyttelyyn, mutta kaikkia mahdollisia rotuja siellä melkein oli! Ostettiin meidän kisuillekin tuliainen sieltä Ragdoll-esittelykojulta!

Maksoi euron. 

Reissun suurin anti oli kuitenkin kotimatkalla, kun käytiin morottamassa veljiä ja niiden lapsia. Saatiin vauvanvaatteita sen verran, että meillä taitaa alkuajan vaatteet olla kasassa! Vaatteita sateli etenkin toisen veljen puolelta, veljellä kun on tammikuun lopulla syntynyt suloisen suloinen lapsonen, jolta jää jatkuvasti vaatteita pieneksi. Tuohon vielä lisää ne muutamat itseostetut.

Kaikki kokoa 54-64

Kokoa 68-74. 

Eiköhän me alkuun päästä!

Nyt mennään Isännän kanssa saunaan viettämään viimeistä yhteistä saunahetkeä viikkoon! Huomenna Isännällä alkaa uudet tuulet uudella työmaalla ja itse lähden Raumalle karkuun yksinäisyyttä ja kaatuvia kotiseiniä!

Rv 15

Pahoinvointi alkaa vihdoin hellittää! Jatkuva etominen ei enää seuraa koko päivää mukana ja jopa ihana, ihana näläntunne on vallanut vartaloni hetkellisesti! Ruokailu on edelleenkin hieman hankalaa, mutta vihdoin se edes jotenkin onnistuu! Vihreät omenat ovat uponneet koko raskauden ajan ja edelleen ne ovat sitä helpoiten alas menevää välipalaa. Mitä happamampi, sitä parempi.

Meillä ei ole Isännän kanssa mitään vakiintunutta kutsumanimeä tulokkaalle. Isäntä puhui ensin Pötkystä, sitten Klöntistä ja viimeisimpänä kaverilta opittu Droidi. Itse olen pääasiassa puhunut Bebestä, sikiöstä, pikkukaverista, "tuosta" ja nyt viimeisimpänä vastalauseena tuohon Isännän "Droidiin" Masukista. Isännän mielestä vastenmielisin kutsumanimi ikinä on "Masuasukki". Olenko ainoa, jonka mielestä on ihan käsittämättömän kummallista, että "Masuasukki" kuulostaa vastenmieliseltä, mutta "Droidi" tai "Klöntti" ei?!? Voitte kuvitella niitä yhteisiä riemunkiljahduksia kun joskus yritämme päästä yhteisymmärrykseen pienoikaisemme nimestä. Jostain syystä kun en halua Isännän edes vitsillä kutsuvan mitään minussa asustavaa Vittu-Liisaksi.

Myös väsymys alkaa helpottamaan ja energisyys alkaa tulla takaisin. Jännityskin tekee taas tuloaan kun seuraavalla viikolla on neuvola ja pääsen ehkä kuulemaan pienokaisen sydänääniä. Miten kaikki neuvolat ja ultrat onkaan niin jännittäviä!

Alan olla jatkuvasti varmempi siitä, etten halua etukäteen tietää lapsen sukupuolta. Näin täysin suhteellisen kärsimättömänä ihmisenä olen aina ollut täysin varma, että haluan etukäteen tietää sukupuolen, mutta niin se mieli muuttuu kun tilanne on oikeasti kohdalla. Hassua on se, miten kummallisena ihmiset pitävät sitä ajatusta, ettei joku haluaisi etukäteen tietää. Kaikki kysyvät ensimmäisenä, että jokos on sukupuoli tiedossa ja kaikki hämmentyvät yhtälailla kun kerron että "ei ole, eikä varmaan haluta tietääkkään."

Myös muitakin mielenmuutoksia ja takinkääntöjä on tässä alkuraskaudessa tullut tehtyä. Olen jotenkin aina ollut aivan varma, että haluan pojan. Sukupuolellahan ei oikeasti ole yhtään mitään väliä, mutta ihmetyksekseni alan pikkuhiljaa kuitenkin kallistumaan enemmän sinne tyttö-ajatuksen/toiveen puolelle. Mitään tuntemusta itselläni siis lapsen sukupuolesta ei ole. Isäntä on varma, että poika sieltä tulee.

Isännän proteiinismoothie

Tiedättekö ne ruokakaupassa maistiaisia antavat myyjät? Isäntä ei koskaan maista mitään ilman että sen on ostettava kyseinen tuote. Viimeksi kyseessä oli tyttö, joka tarjosi munanvalkuaiseen tehdyn proteiini-smoothien maistiaisia, tällaisia. Itse suhtauduin hyvin kyseenalaisesti munanvalkuais-tuotteeseen, mutta Isäntä tarttui pikku-kipposeen ja heitti huiviin. Myyjätyttö mainosti, että se on hyvä urheilijalle. Pakko sellanen oli siitä mukaan ottaa kun kerran oli maistanut. Koko matkan kassalle Isäntä valitteli, kun sellanenkin piti tulla otettua, eikä hän edes mitään urheile. Oli siinä pikkutetrassa varmaan 4-5 dl ja se maksoi saman verran euroissa.

3-4 viikkoa myöhemmin Isäntä nosti sen jääkaapista pois lähtiessään viemään roskia. Hieman ihmetellen siinä totesin, että "et sitten meinaa sitä juoda, sellainen kun oli saatava." Oli kuulemma ihan "saatanan kamalaa". Terveisiä kuulemma sille promotytölle, että "pikkukippo vielä meni, mutta koitas ite juoda sitä lasillinen ja mieti samalla, että se on munanvalkuaista." Oli vielä avattu, eikä kuulemma säilynyt avattuna kun kaksi päivää. Pilalle oli siis mennyt. 

Syvästi suositellen,

Isäntä.

Edit. korjattu linkki. :D

Just because I can

Mä ostin meille liput viikonloppuna Helsinkiin Lapsi-messuille. Siellä samalla on kädentaito-, PetExpo-, ModelExpo- ja OutletExpo-messut, joten eiköhän sieltä jotain mielenkiintoista löydy. Ajatus lähti lähinnä siitä, kun meistä kumpikaan (minä ja Isäntä) tiedetä vauvoista oikeestaan mitään. Ja ehkä jopa siitä, kun Isäntä on nyt päässyt reissailemaan yksinään niin paljon, että palan jo halusta poistua kotoa päiväksi, vaikkakin se paikka olisi Helsingin messukeskus ja väenpaljous.

Katselin eilen Bola-koruja netistä. Ajatus lähti siitä, kun salaisessa facebook-ryhmässämme yhden osallisen koru oli saapunut. En edes tiennyt niistä ennen ja niitä on ihan törkeä valikoima eri nettikaupoissa! Se on siis perus raskaushömppää, ideana että koru helisee siinä mahan päällä raskausaikana ja sitten vauvan synnyttyä se helinä rauhottaa sitä vauvaa ja saa sen tuntemaan olonsa turvalliseksi. En kuitenkaan ostanut mitään, katsellaan ehkä myöhemmin uudelleen.

Olen nyt kuullut jonkun verran näitä arvostelevia "en olis uskonu sua raskaushömppä-ihmiseksi" ja ihanan kannustavia "kaikki on kuule vielä mahdollista" -kommentteja, ja olen nyt kuitenkin päättänyt nauttia tästä raskausajasta täysin siemauksin ja olla ajattelematta niitä pahimpia mahdollisia skenaarioita. Voihan se sikiö toki kuolla kohtuun, mennä vielä kesken, olla vaikeasti vammainen, kuolla kätkyt kuoleman, sairastua myöhemmin tai jäädä vaikka auton alle, mutta minkä ihmeen takia mun pitäis koko raskausaika ajatella ensin pahinta? Muutaman lannistavan kommentin ja parin yksinäisen mietintähetken jälkeen olen päättänyt jättää ne kommentit omaan arvoonsa. Että kattokaa vaan kun kohta killuttelen Bola-korua mahan päällä, kuuntelen niitä sydänääniä heilutellen sormusta mahan päällä ja litkien samalla vadelmanlehtiteetä. Just because I can.