Rauhallisuuden tyyssija

Täällä maan kolkassa on ollut hyvin rauhallista. Ei tapahdu mitään mielenkiintoista raportoitavaa.

Töissä on sitä samaa pipetointia kun ennenkin. Kotona sitä samaa sohvalla röhnöttämistä, telkkaria ja niitä käsitöitä. Siinäpä se sitten olikin. Käsityöt on nyt vienyt ihan kaiken vapaa-ajan sen jälkeen kun ne kaivettiin kolostaan kesän jäljiltä.

Huomenna meillä on töissä tutkijoiden pikkujoulut. Se tarkoittaa siis ylipitkää työpäivää (8-22) ja helppoja ekstratunteja. Niistä mitään ekstrapalkkaa saa, mutta voi ne joskus pitää sitten vapaana. Eikä tarvitse nälästä kärsiä, kun pikkujouluihin kuuluu illallinen. Siellä on tosin vaan tuotekehitystiimi, joten muiden osastojen työkavereiden seurasta ei tule nautittua.

Tutkijapikkujoulujen kunniaksi värjäsin tänään hiukset. Oli jo sen aika, koska tyvikasvu tuntui olevan korvien tasalla ja väri haalistunut. Tosin kuten yksi miespuolinen työkaveri asian ilmaisi: "Kyllä aika paskat pikkujoulut saa olla, jos porukka alkaa tuijottamaan sun hiuksia." Miten tämänkin asian haluaa sitten ymmärtää... Ja äidille tiedoksi, että täällä on yksi, jonka hiusten latvat kaipaa hyvin kipeästi saksia.

Mutta nyt koukku takaisin käteen. Vinkiksi, että tylsyyden iskiessä Ravelry.com on aika kiva kaveri. Kattokaa nyt vaikka tätäkin.

Isännän sekoilut, osa 567

Eilen illalla Isäntä sammahti sohvalle. Siinä kun sitä yritin kiskoa ylös siitä sohvalta tavallisen epätoivoisesti, isän vaimon poika eli velipuolivaimikälie naureskeli sitä touhua siitä vierestä. Vihdoin pitkän yrityksen jälkeen sain sen siitä jaloilleen ja kuljetin vessan kautta sänkyyn. Sinä aikana kun itse kävin iltapesulla, Isäntä makasi siellä sängyssä pää jalkopäässä. Tovin yrittelyn jälkeen Isäntä kun edelleen oli sitä mieltä, että minä makaan väärin päin, päätin sen antaa koisia ihan miten päin tykkää.

Jossain kohtaa yöllä heräsin ja havahduin, että Isäntä ei ollut siinä vieressä enää. En jaksanut nousta ylös ja jatkoin tyytyväisenä unia.

Aamun koittaessa heräsin jälleen  havahtuen taas, ettei se Isäntä vieläkään ole siinä vieressä. Hieman alkoi mietityttämään Isännän sijainti, mutta päätin nukkua vielä hetken.

Lopulta heräsin kun Mindy tunki kaveriksi peiton alle ja Mufasa nukkui Isännän paikalla rapsutuksista nauttien. Hetken silittelin kissoja ja päätin nousta ylös, lähinnä sitä Isäntää etsimään. Huudahdin isälle alakertaan, että onko Isäntää näkynyt. Alakerrasta kuului hämmentyneellä äänellä: "eikö se siellä sun kanssa ole?" No ei ole, ei.

Etsin siskoni huoneesta, ei. Isän huoneesta, ei. Parvekkeelta, ei. Alakerrasta, ei. Vessasta, ei. Rappusten alta, ei. Sohvilta, ei. Mitä ihmettä!? Aloin pikku hiljaa huolestua, että se on lähtenyt ulos. Kävin vielä katsomassa sieltä makuuhuoneesta ja havaitsin, että Isännän puhelin oli poissa. Soitin sille. Se hälytti hetken ja meni varatuksi. Hämmästyneenä lähdin seuraamaan isän vaimoa ja isää takaisin yläkertaan.

Meanwhile Isännän tapahtumat:

Isäntä nukkua porskuttaa tyytyväisenä, kunnes herää siihen, että puhelin soi. Tottuneesti hän laittaa sen äänettömälle ja raottaa silmiään. Eriskummallisen ympäristön havaittuaan Isäntä avaa silmänsä kunnolla ja katselee kauhunsekaisesti puolelta toiselle. "Missä ihmeessä mahdan olla." Isäntä huomaa vieressään toisen nukkuvan hahmon ja nostaa päätään tunnistaakseen hahmon. Se on velipuolivaimikälie. Hämmästyneenä Isäntä nousee ylös sängystä ja hiippailee huoneen ovelle. Isäntä avaa huoneen oven ja kohtaa aulassa minut, isän ja isän vaimon, joka on juuri menossa etsimään Isäntää poikansa huoneesta. Kenellekään ei jäänyt epäselväksi, missä Isäntä on yönsä viettänyt.

Lopuksi haluan vielä kertoa, että velipuolivaimikälie on täysikäinen ja oli ilmeisesti nukkunut yönsä rauhallisen tietämättömänä vieressä spoonailevasta Isännästä.

Kummityty ❤

Kummitytöt on vaan parhaita. Itsekin olen niin ei-lapsi-ihminen kun vaan voi olla, mutta kun se kohta kolmevuotias kummityttö katselee niillä pyöreillä silmillään, niin vähemmästäkin siitä sydäntä lämmittää. Kummitytöllä on myös etuoikeus kaikkiin hienoihin ensimmäisiin käsitöihin, kuten pupuun ja hippoon. Niin se vaan menee.

Noissa käsitöissä on se, että ihmiset kun näkee ne, kaikki haluaa sellaisen, mutta harva tietää sen todellisen effortin siellä työn takana. Oikeastaan voisi sanoa, että kukaan muu kun käsityöihminen ei osaa todella arvostaa käsitöitä. Ymmärtänette kai, kuinka suuri kiitos se on, kun serkkutyttö kävi kummitytön luona ja kertoi, että se kummityttö oli tullut ovelle vastaan esittelemään sitä sun sille tekemää hippoa. Ja se kummityttö ei sen nähdessään toivonut sellasta, se vaan sai sen ensimmäisen.

Tosiaan, käytiin eilen sitä ihanaista tytyä ja sen siskokultaa (etuoikeuslistalla kovana kakkosena, kenties siipeilijä?) katsomassa. Nauroin varmasti kuukauden edestä niitä hassutuksia. Kummitytön sisko on siinä hauskassa vajaa vuoden iässä, jossa jaloilla pääsee ja sanoja on se yksi: "Moi". Näin siis voitte kuvitella kun se kummityttö poistuu siitä polkuauton päältä kuolaamaan pöydällä olevaa pullaa ja se sisko käyttää tilanteen hyväksi, menee siihen potkuauton päälle hämmästyttäen röyhkeydellään sen kummitytyn ja huudahtaa "moi!".

Toisen lähes kuolemaksi koituneen naurunremakan se kummityty sai aikaan, kun otti siskoltaan siskon lattiaan lyövän taskulampun ja tuli innoissaan pyytämään minua mukaansa. "Tule Ame katsomaan tavaroita minun kanssa" juosten samalla sohvan vierelle, asettuen mahalleen ja tiirailemaan sinne sohvan alle sillä taskulampulla. Löytyi sieltä muun muassa yksi ilmeisesti hukkaan joutunut siskon tuttipullo.

Ihana oli kyllä nähdä ikuisuudelta tuntuneen ajanjakson jälkeen. Ei enää näin pitkiä aikoja väliä.

Nyt varmaan pisimpien yöunien ikinä jälkeen kamat kassiin ja kohti Raumaa. Jos vielä yksi kuppi kahvia?

Viisuri gone!

Nyt se on ohi. Makasin siinä hammaslääkärin tuolissa kauhusta kankeana napit korvissa ja musiikkia kuunnellen. Itse hampaan poisto ei ollut todella kummoinen toimenpide. Olin varma että se pienen kokoinen naislääkäri upottaisi tongit suuhuni ja repisi sitä hammasta kaksi käsin irti. Todellisuudessa se väänsi ensin toiseen suuntaan, sitten toiseen suuntaan ja totesi, että irti on, hän nostaa sen vielä pois. Välittömästi tämän jälkeen sain harsotupon sinne hampaan jättämään koloon ja sitä piti purra, kunnes vuoto loppuu. Hetken kuluttua lääkäri otti tupon pois ja sanoi, että vuoto on loppunut.

En tiedä mistä hel*etin vuodosta se puhui, sillä tuo kolo on vuotanut KOKO päivän. Olen ollut päivän kotona (luojan kiitos), joten olen edes välillä päässyt sylkemään sitä verta myös ulos suusta, mutta olo on kun olisin nieleskellyt monta litraa tänään verta. Jatkuvasti suussa on veren maku vaikka olen välttänyt kun ruttoa koskemasta sitä koloa kielellä. Tuo kolo myös särkee ja syöminen on ihan törkeän hankalaa. Söin äsken ensimmäistä kertaa koko päivänä. Oli pakko syödä jotain pureskeltavaa kun alkoi huimaamaan.

Toisin sanoen toimenpide oli helppo kuin mikä, mutta nämä jälkiolot ei ole kehuttavat.

Tänään satoi Turkuun myös ensilumi. Olemassaolollaan se muistutti meitä talvirenkaiden vaihtamisesta. Tosin, oltaisiin vaihdettu ne tänään joka tapauksessa, mutta sainpahan luistella Isännän työpaikalle vielä kesärenkailla. Tuskin tuo kauaa maassa viihtyy, nyt jo sataa vettä.

Join eilen pienimuotoiset "suojakännit". Toisin sanoen join viisi olutta, vaikka viimeaikoina olen jättänyt iltaoluet oikeastaan kokonaan väliin. Siihen oli kaksi syytä. Ensinnäkin, kaverini sanoi, että hampaanpoiston jälkeen ei saa juoda olutta, joten oli juotava vähän varastoon. Toiseksi, en olisi ikipäivänä saanut unta, jos olisin täysin selvinpäin maannut sängyssä pohtien aamun koettelemuksia. Tuli myös todistettua, että kissat tosiaan ovat parempia lohduttamaan, kuin Isäntä.
Esimerkkinä eilen illalla kun sanoin, että "Pelottaa se huominen, et halua mennä sinne", niin Isäntä vastasi, että "No hyi hemmetti, en mäkään haluis mennä" ja jatkoi kännykkänsä näpyttelyä. Hetken päästä Mufasa käveli rintakehäni päälle, katsoi minua hieman väsynein silmin ja kävi makaamaan ja kehräämään rintakehäni päälle pieni karvainen pää kaulaani vasten.

Myöskin tänään päivällä kun puudutuksen vaikutus alkoi loppumaan ja makasin sohvalla tuskissani kun unikaan ei tullut, kissat oli seurana. Ne oli siinä. Just siinä. Siinä missä minäkin.

Oli Mindykin, mutta siitä ei ikinä saa kuvaa.

Huomenna töiden jälkeen suunta kohti Helsinkiä ja kummitytyä morottamaan! Isäntä menee sinne töiden puolesta jo päivällä. Kumpa tämä kipu helpottaisi illan myötä. En todella kuvittele syöväni huomenna normaalisti, mutta jos lämmintä kahvia pystyisi juomaan, eikä tarvitsisi tätä verta nieleskellä. Phuh!

Hyvästi kumppani!

Tänään piti olla hauska päivä! Minun piti viettää laatuaikaa ja viimeistä iltaa hyvän kumppanini kanssa. Ajateltiin mennä elokuviin, syödä rutosti popkornia ja käydä Teerenpelissä nauttimassa olut jos toinenkin.

Suunnitelmasta huolimatta aliarvioisin pipetointinopeuteni ja työn laajuuden pahasti, kun kahden aikaan iltapäivällä aloitin pipetoimaan kahta 384-kuoppalevyä (384 kuoppaa/levy), molemmat kolme kertaa (reagenssit ja näyte). Parin tunnin sijaan se kesti neljä tuntia. Pipetti kädessä. Peukalo krampissa. Selkä jumissa. NELJÄ TUNTIA!

Elokuvateatterin, jättimäisen popkorniannoksen ja Teerenpelin panimon oluen sijaan lähdin töistä kuuden aikaan, etsin ikuisuudelta tuntuvan tovin parkkipaikkaa apteekin edestä saadakseni saippuaa seuraavaa suihkuani varten, odotin rautatien puomien takana vekslaavaa junaa ja saavuin seitsemän tienoilla kotiin. Ensimmäiseksi korkkasin jääkaapista sen kauan odotetun oluen. Leffateatteri saa tänään jäädä. Uusi suunnitelma viimeisen illan osalle on kebab, sauna ja Supernatural.

Kebaba á la Melisa.

 Viimeiseksi tänään tapahtuu hyvän kumppanini viimeinen valelu.

Viimeinen valelu.

Kauan palvellut ystäväni viisaudenhammas poistuu huomenna keskuudestamme. Hän jättää jälkeensä suuren aukon, paljon surua ja ennen kaikkea jännitystä. Olen melko varma, etten selviä huomisesta hengissä. Ottaisin huomenna pienen rentouttavan väkevän ennen toimenpidettä, mutta koska toimenpide tapahtuu Turun toisella puolella aamulla 8:30, taitaa olla parempi, etten herää normaalia aiemmin ainoastaan ryyppäämään aamulla. Kuitenkin autolla sinne pitäisi päästä.

Hampaiden kiristystä ja levottomia unia. Huomiseen!

Kun Isännällä kävi tappi "siellä"

Tuossa vuosi takaperin Isäntä halusi välttämättä ostaa kiukaalle sellaisen vettä ruikkivan koristeen. Siis ihan sikakäytännölliseksi kapistukseksi se on oikeasti vielä ihan susiruma. Siis sellainen tällainen:

Siitä ei tosin ikinä tule noin hienoa suihkua. Se vaan
ruikkii niitä pisaroita mihin sattuu.

Ja vielä video samaisesta:

Nyt se vehje on asetettu kiukaalle omasta toimestani ja jostain syystä se on hieman kenossa. Koska juuri nyt istun (jälleen) erittäin mukavasti tässä sohvalla, en jaksa mennä ottamaan siitä kuvaa ja joudutte harmittavasti tyytymään näihin teitä varten netistä löydettyihin todellisuudenkorvikkeisiin.

Tuossa tovi sitten istuskelin saunan lauteilla yksinäni. Isäntä avasi saunan oven ja astui alimmalle "puupenkkiaskelmalle", joka horjahti käynnistäen tilanteiden ketjun, jossa Isäntä kaatui seinässä olevaa saunanaulakkoa päin niin, että "tappi upposi perseeseen". Isäntä jäi pelästyneenä seisomaan alimmalle askelmalle voivottelemaan takapuoltaan edellä mainitun Solinan ruikkiessa kuumaa vettä sen paljaille jaloille.

Vahingon ilo on paras ilo. Ei meinannut naurusta tulla loppua kun loukkaantunut Isäntä pääsi vihdoin lauteille istumaan. Kyllä sitäkin sitten vähän nauratti, vaikka "siihen tulee ihan varmana mustelma".

Halloweentunnelmia

Halloween ja viikonloppu on taas takana. Joulua odotellessa.

Viikonloppu meni taas vähän turhan nopeasti. Olo ei jotenkaan ole yhtään rentoutunut ja huomenna pitäisi mennä töihin. Se on kumma kun ei saa aamuisin enää kunnolla nukuttua ja joka aamu, jopa viikonloppuisin tuntuu, ettei saa tarpeeksi nukuttua.

Mitään pukeutumistouhuja ei ollut. Halloweentunnelmissa tuli kyllä uusi kaveri valmiiksi. Kohta saakin facebookin coverphoton taas uusia.

Ensiviikko tulee olemaan melko kiireinen. Valmiiksi jo kauhistuttaa torstainen hammaslääkäri. Harvinaisen surkean hammaslaadun ansiosta olen saanut koko ikäni juosta hammaslääkärissä ja nyt viimekerran ilouutisten saattelemana torstaina aloitetaan viisureiden poisto ja taas joidenkin hampaiden paikkaaminen. En käsitä miten ne hampaat voi reikiintyä vaikka niistä kuinka pitäisi huolta! Kaiken lisäksi ne reiät ei edes vaivaa, joten niiden olemassaolokin tuntuu lähes mahdottomalta.

Kohta silmät kiinni ja kohti taas alkavaa viikkoa!