Voihan vauva.
Vauvakupla on kovin erilaista ensimmäisen lapsen ja kolmannen lapsen kanssa. Lilin ja kuopuksen välillä on 9 vuotta ja se näkyy ja tuntuu. Unen katkonaisuuden tiedostaa päivittäisissä askareissa ja aivotoiminnassa erittäin hyvin, vaikka vauva lähtökohtaisesti nukkuu yöt todella hyvin. Vauva nukkuu yöt ja syö noin kolmen tunnin välein, joten sen suhteen ei todellakaan ole valittamista. Vauva nukkuu vielä vieressä, joten syöttäminen käy helposti ja valvottaa hyvin vähän.
Vauva on kertakaikkiaan ihana. Hän on perustyytyväinen möllöttäjä, joka itkee lähtökohtaisesti vain, jos jotain on vialla. Hän tykkää olla sylissä ja herää herkästi, kun hänet lasketaan sylistä pois. Hän pitää lämpimästä ja syö hyvin. Hän kasvaa hirmuista vauhtia, eikä hän näin 3 viikon ikäisenä oikeastaan edes näytä vastasyntyneeltä. Silmät selällään hän ihmettelee ympäristöään ja nostaa päätä jo kovasti. Mahalleen kun hänet laittaa, hän nostaa käsillään ja käännähtää takaisin selälleen. Hieman hänellä on ylijäntevyyttä havaittavissa, joten olen melko varma että neuvolassa tätä aletaan seurata. Näin kävi myös Manun kanssa.
Vielä on toisinaan jopa voinut "nauttia" vauvakuplasta, kun Isäntä on isyyslomalla ja hän on pitkälti hoitanut Manua, joten itse ei ole tarvinnut joka suuntaan revetä vauvan kanssa. Enää viikko tätä luksusta ja arki koittaa. Vauva on kyllä sellainen, että sitä voisi koko päivän tuijotella. Vauva sylissä sohvalla menee itse kullakin helposti tunti tai kaksi, ihan vain ollessa, kun ei muka liikkuakaan voi.
Lili otti vauvan vastaan yllättävästi. Lili ei ole mikään hoivaaja-luonne, eikä erityisemmin pidä pikkulapsista väliä, joten Manun synnyttyä hän katsoi vauvaa hetken ja sen jälkeen hän olikin jo nähnyt tarpeeksi. Pari kertaa hän toi vauva-Manulle leluja, mutta siinäpä se kiinnostus Manua kohtaan jotakuinkin oli. Lilin kiinnostus Manua kohtaan heräsi oikeastaan vasta Manun täytettyä vuoden. Nythän ne touhuvat yhdessä jo kaikenlaista ja niiden yhteisiä touhuja ja hersyvää naurua on ihana seurata. Tällä kertaa kuitenkin Lili ihasteli vauvaa ja toisinaan pyytää vauvaa jopa syliin. Nyt muutaman viikon jälkeen uutuuden viehätys on jo laantunut, eikä hän välttämättä enää muista vauvaa esitellä, mutta mielellään edelleen vauvaa sylittelee sohvalla.
Synnäriltä tullessamme Manu ei halunnut nähdä koko vauvaa, eikä myöskään äitiä. Hänen mielestään iskä riittää hänelle oikein hyvin ja äiti voi vauvoineen palata sinne mistä tulikin. Nopeasti hän kuitenkin antoi äidille poissaolot anteeksi ja muutaman päivän sisään hän alkoi itse vauvastakin kiinnostua. Annoimme hänen ottaa aikansa, eikä hänelle yritetty vauvaa tuputtaa. Nyt hän käy vauvaa hellästi silittelemässä ja on vauvasta toisinaan kovasti kiinnostunutkin. Toki kovakouraista taaperoa on jatkuvasti seurattava, mutta enemmän hän tällä hetkellä tuo vauvalle leluja, kun yrittää sitä leluilla satuttaa.
Nalakin on ottanut vauvan vastaan hyvin. Välillä hän käy nuuhkimassa ja tuomassa sille leluja. Mufasakin uskaltaa vielä tulla rohkeasti vauvan lähelle ja öisin nukkuu usein vauvan jalkopäässä.
Kaikenkaikkiaan vauva on otettu meillä vastaan oikein hyvin ja hän on ihanasti sulautunut osaksi perhettä.
Erään työkaverini (nykyään jo aikuisilla) lapsilla on 1,5 vuoden ikäero ja hän kertoi, että heillä helpotti todella paljon, kun pienempi täytti vuoden. Tiedustelin, että minkäslaista se elämä sitä ennen oli, niin hän ei kuulemma oikein muistanut siitä mitään. Olin etukäteen varautunut kaikkein pahimpaan ja ajatellut, että tämä kahden pienen lapsen kanssa arjen pyörittäminen on pelkkää selviytymistä, taistelua ja hermojen menetystä. Tämän vuoksi olin jotenkin hyvin hämmentynyt nukuttaessani Manua ensimmäistä kertaa vauva sylissä ja siinä molempien pienten poikieni hakiessa unta tunsin aivan ihanan ja täydellisen rakkaudentäyteisen hetken. Vaikka näitä lapsia on jo useampia, se edelleen tuntuu hämmästyttävän ja yllättävän, kuinka paljon ne antavat. Vaikka arki on toisinaan täydellistä kaaosta ja kämppä näyttää räjähtäneeltä epätoivoisista siivousyrityksistä huolimatta, ei tätä kuitenkaan mihinkään vaihtaisi.