Lunta tulvillaan, on raikas talvisää

Käytiin tutustumassa paikallisiin maisemiin hevostelun merkeissä. Se oli etukäteen sovittu juttu ja käytiin siskoni ja äidin kanssa suomenhevosvaelluksella. Koska Lili, valmistautuminen piti aloittaa hyvissä ajoin. Pumppasin maitoa jemmaan varmuuden vuoksi, mutta henkinen valmistautuminen oli aika hirveää.

En ole ennen ollut juuri Lilistä erossa. Eikä Lili ole saanut koskaan maitoa pullosta. Monta päivää etukäteen huolestutti, miten kaikki tulee menemään. Onneksi Isäntä oli niin ihana, että oli tyynen rauhallinen ja huoleton ja vannotti, että hyvin he pärjäävät. Syötin Lilin viimehetkellä ennen lähtöä, Isäntä laittoi Lilin vaunuihin unille ja lähti ulkoilemaan.

Heppastelu oli hauskaa! Viime kerrastakin on jo tovi, mutta silti oli hassua kun hevoset oli laitettu valmiiksi, ne tuotiin meille ulos ja ne oltaisiin viety takaisin talliinkin, mutta sanottiin että voidaan itse sentään ne laittaa takaisin karsinoihin. Ei tarvinnut kun hypätä selkään ja pysyä siellä sen reissun ajan.

"Iida"

Lumimaisemia

Itse ratsastus oli kyllä kivaa, mutta olisi kyllä ollut ihan todella paljon rentouttavampaa, ellei olisi jatkuvasti murehtinut miten Isännällä ja Lilillä menee. Vaikka toki luotan Isäntään, on se silti kammottava tunne olla kaukana vauvasta. "Jos kuitenkin" ja "mitä jos" vaan pyöri mielessä ja rentoutuminen oli hankalaa. Maisemat olivat kyllä ihan käsittämättömän hienot ja kyllähän niistä osasin kuitenkin nauttia.

Reissun jälkeen kun palattiin takaisin mökille reilut 2 tuntia lähdön jälkeen, Lili vielä nukkui. Siitä kohta kun hän heräsi, hän pääsi heti syömään täysin tietämättömänä äitinsä seikkailusta. Pitäisi sitä pulloruokintaa nyt testata kyllä kun sitä maitoa valmiina olisi, mutta sitä ei tiedä, riittääkö tämän äidin psyyke. Miten se voi olla niin suuri kynnys, joku pullo! Ihan kun sillä myöhemmin olisi sitten yhtään mitään merkitystä mistä lapsi on vauvana maitonsa saanut.