Touhutiistai

Kävin tänään tosiaan kirjoittamassa sen kypsyysnäytteen. Hiukan jännitti, mutta jännitys helpotti aika lailla, kun opettaja sanoi sen olevan vain muodollisuus ja käytännössä mahdoton reputtaa. Uskoisin siis olevani kuivilla. Huomenna pääsen painotalolle kansittamaan työni. Voiton puolella aletaan olla, ei kuitenkaan valmiita vielä.

Töissä meni pitkään ja koska olin käyttänyt lounastaukoni kypsyysnäytteen kirjoittamiseen ja selvinnyt päivästä yhden leivän avulla, olin kuolemassa nälkään. Äkkiä kotiin ja ruokaa. Ruuan jälkeen katsoin keittiön tasolle, jossa komeili isältä saatu ämpärillinen omenia. Vähempikin olisi riittänyt, mutta kiitos. Tein niistä jo eilen yhden omena-kaurapaistoksen ja loput oli käytettävä ennen kun ne hemmetin pikkukärpäset valtaisivat koko asunnon. Hilloa niistä ei jaksanut tehdä, sillä osa oli niin pieniä. Paloittelin ne ja sain 2,5 litran kulhon täyteen niitä omenaviipaleita.

Omenat. Vieressä litran rommipullo vertailun vuoksi.

Mitäs nyt? No omenapiirakkaa tietenkin!

Noh, ilmeisesti omenapiirakkaan menee ihan vaan pari omenaa, sillä kasa ei juurikaan pienentynyt saadessani piirakan uunniin. Päätin tehdä taas omena-kaurapaistosta. Sitä tuli yksi iso vuoka ja toinen aika iso vuoka. Miksi aina täytyy vetää överiksi kun jotain tekee? Kaiken sen lisäksi tehtiin vielä marenki-Pavlovia, joita saa huomenna täytellä. Isännän äidin tekemät oli niin ihanan taivaallisia, että oli pakko koittaa itsekin, koska eihän tuossa vielä tarpeeksi makeaa ole.

Pavlovat uunissa.

Jos nuo marenkisetit onnistuu, niin jaan ohjeen tänne. 

P.S. Tuo omena-kaurapaistos on eräänlainen bravuuri. Tein sen kotitaloustunnilla käytännön kokeessakin. Ainut mitä osaan valmistaa laittamalla "vähän tota ja jonkinverran tota" ja se on aina hyvää. Se niistä kokintaidoista.

P.P.S. Oon huomannut, että on huomattavasti kivempi tehdä kaikkea, kun on kunnon  keittiö.

Hyvästi vanha asunto!

Kävin tänään palauttamassa vanhan asunnon avaimet. Oli se niin tyhjän ja ankean näköinen. Hieman haikea olokin tuli, kun viimisen kerran astuin siihen hitaaseen ja kauan miettivään hissiin ja matkasin viimeisen sinne ylimpään kerrokseen sen oven taakse, jossa minun ja Isännän nimet lukivat. 

Yllättävää oli se, että matka autolla töistä vanhalle asunnolle kesti yhtä kauan, kun tänne uuteen kotiin, vaikka tämä uusi koti on 7km kauempana. Kaikki tämä pelkästään siksi, että vanhalle asunnolle mennessä pitää odottaa ruuhkassa päästäkseen Helsingintieltä 8-tielle, kun tänne uudelle asunnolle tullessa voi vaan porhaltaa sen autojonon ohi. Mutta nyt vähän ennen-jälkeen kuvia.

Kylppäri ennen

Kylppäri nyt

Keittiö ennen

Keittiö nyt

Keittiöstä olkkariin ennen.

Olkkari ja keittiö nyt

Vaatekomero ennen

Vaatekomero nyt.

Makuuhuone ennen

Makuuhuone nyt

Kiitos asunto, palvelit meitä hyvin! 

P.S. Huomenna kypsyysnäyte. Pitäkää peukkuja!

Onko kissa suuri vai lavuaari pieni?

Polttarimeininkejä

Me oltiin Isännän kanssa eilen samoissa polttareissa. Nämä polttarit oli for everyone-polttarit sen sijaan, että oltaisiin tylysti yleistetty miesten polttarien olevan vain miehille. Hauskaa oli!

Sankarin lennättäminen jäi sivu suun kovan tuulen vuoksi, mutta se ei juurikaan haitannut. Sen sijaan käytiin Raumalle rantautuneen purjeveneen avoimissa ovissa polttarisankarin toiveiden mukaan. Ruoka Buena Vistassa oli hyvää, eikä me kauheasti aiheutettu pahennustakaan. Polttarisankari oli hetken ajan jo alistunut kohtaloonsa luullen, ettei saa syödäkseen muuta kuin tuunatun hernekeiton.

Petroskoin rokka.

Yllätys oli hyvinkin positiivinen kun sankari sai tilaamansa annoksenkin eteensä.

Seuraavaksi mentiin baariin, jossa sulholle oli järjestetty trivia. Meidän osaltamme päivä huipentui saunaan ja illanviettoon (mm. karaoken merkeissä) isäni luona. Virkeimmät jatkoivat vielä baariin etsimään bestmanille "Mimosaa". Melkein löytyi, mutta jatkohaaveet kaatuivat siihen, kun bestman luuli majoittavansa sulhon ja täten jatkopaikka ei ollut selvillä.

Iltaan kuului myös vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Yritin avata sulholle pullo-oluen sytkärillä. Ilmeisesti en ole ammattilainen, sillä onnistuin veistämään korkkia vasten palan sormestani. Onneksi yhdellä juhlijoista oli ensiapulaukussa laastari, kuulemma kummitytön jäljiltä.

On muuten ihan törkeän kipeä edelleen, vaikka laitoin siihen illalla tekolihan (=compeed rakkolaastarin) ja se on ollut siitä lähtien tekolihan suojissa. Ehkä kuitenkin juuri ja juuri selviän. Ame- janoisten sankari!

P.S. Käytiin vielä illalla hakemassa vanhalta kämpältä ihan kaikkein viimiset tavarat, eli silityslauta, yksi pyykinkuivausteline, varsi-imuri ja vanha käyttämättömäksi jäävä TV-taso. Jos joku kaipailee TV-tasoa, lisätietoa saa.

Opinnäytetyöstä

Rakkaat lukijat,

opinnäytetyöni on nyt kiertänyt ohjaavalla opettajalla, töissä olevalla ohjaajalla tai työpaikan esimiehellä. Viimiseksi lähetin sen vielä uudestaan ohjaavalle opettajalle. Tänään sain vihdoin sähköpostiini ne kauan odotetut sanat: "Katsoin työsi vielä läpi, eikä minulla ole siihen enää lisää kommentoitavaa" ja liitteenä oli opinnäytetyön viimeisin versio.

Vastasin viestiin: "mitäs nyt sitten?"

Itse työ on nyt siis valmis. Enää jotain "pientä". Ainakin se pitäisi painattaa, viedä kirjastoon, kierrättää luovutuspapereita ja julkistuspapereita ja arviointipapereita, pitää opinnäytetyöseminaari ja suorittaa kypsyysnäyte. 

Pala kakkua.

Jubsu

Nyt kun siitä vaikeasta televisionhankinnasta on selvitty, on aika haastaa itsensä jälleen. Auto pitäisi vaihtaa.

Käytiin tänään katselemassa autoja Raision autokaupoissa. Käytiin jopa koeajamassa yhtä Passattia. Siitä autonhankintaprosessista tulle kyllä hankala! Harmi että meidän Jubsu (nykyinen auto) alkaa olemaan niin surkeassa kunnossa kolinoineen, että auton vaihdon olisi parasta tapahtua aika pian, jos meinataan paalun sijaan Jubsu saada vaihdossa.

Isäntä on kyllä jo suunnitellut, että ajelee vanhaa asuntoa ympäri, sillä siinä viimeisellä tienpätkällä on ABC:n pihalta tuleva tie, jossa on STOP-merkki mihin kukaan ei ikinä pysähdy. Siitä voisi kuulemma hyvin saada Jubsun lähtemään "suorilta jaloin ja arvokkaasti", kun töräyttäisi jonkun STOP-merkin takaa eteen kiilaavan uuden karhean urheiluauton kylkeen. Tänään oli kyllä niin lähellä kun tultiin kotiin ja joku urpo tuli vasemmalta törkeästi päin punaisia. Vähän vauhdikkaammin kun olisin valoista lähtenyt tai jos Isäntä olisi ajanut, olisi Jubsu lähtenyt suorilta jaloin Accordin kyljen kautta.

Autojen katselun lisäksi käytiin tänään vanhalla kämpällä siivoilemassa. Sulatettiin pakastin ja pestiin vähän paikkoja. Pari tavaraa sinne vielä jäi, mutta sitten ollan jo valmiita palauttamaan avain. Jännää kun nyt jo tuntuu ihan kodilta tämä uusi asunto ja minä kun pelkäsin, että jos en kotiudukkaan. Se vanha asuntokin, mitä niin hehkutin ja vannoin jääväni ikävöimään, tuntuu vanhalta asunnolta, josta haluaisin jo luovuttaa avaimet ja saada sen pois päiväjärjestyksestä.

Aiemmin makoiltiin kaikki illat vaan kotona sohvalla ja nyt on joka ilta tehty jotain. Se on oikeesti tosi kivaa, kun on muutakin tekemistä kun istua sohvalla ja tuijottaa telkkaria. On järjestelyä, taulujen laittamista, siivoamista, vanhan asunnon siivoamista ja kaikkea.

Life's Good (LG)

Tässä on nyt viimeiset kaksi vuotta puhuttu uudesta telkkarista. Aina välillä se ajatus palautuu mieleen, verrataan telkkareita ja tullaan siihen tulokseen, että ehkä nyt ei ole sen aika.

Viimeaikoina on taas ollut paljon puhetta siitä töllöttimestä. Asuntokaupan mukana tuli TV-taso ja -tausta, jonka edessä pieni 32 tuumainen telkkarimme näyttää lähinnä Luxemburgilta maailman kartalla. Jotain on Isännän mukaan tehtävä.

Pitkän ja hartaan googlailun ja vertailun jälkeen Isäntä oli läytänyt hienon telkkarin. Se oli 55 tuumainen kaarevanäyttöinen Samsung. Yksi ilta päätettiin mennä katsomaan kyseistä telkkaria ihan livenä. No siinä sitä pällisteltiin ja hieno oli. Siinä kyseltyämme jävi ilmi, että myyjät olivat sitä mieltä että näytön kaarevuus on enemmänkin myyntikikka kun katselua parantava ominaisuus. Siinä Isännän tutkiskellessa Samsungia minun silmäni osuivat viereiseen saman hintaiseen LG-merkkiseen yksilöön, jossa oli suora näyttö, mutta ihan huomattavasti parempi kuva. Siinä sitten Isäntäkin siirtyi sitä katselemaan. Käytiin naapurikaupassakin katsomassa vastaavaa töllötintä ja siellä alkoi Isännän ja myyjän sen päiväinen vertailu ja keskustelu. Kävin siinä aikani kuluksi kävelemässä ympäriinsä ja löysin paikan, jossa oli palautettuja televisioita. Siellä oli Philipsiä, Sonya, Grundigia ja pääasiassa Samsungeja, muttei yhtään LG:tä. Meidän vanha telkkarikin on LG, eikä siinä ole ollut mitään vikaa, joten tultiin siihen tulokseen, että LG se on.

Nukuttiin pari yötä siihen päälle ennen kuin tehtiin mitään hätiköityä ja viikonloppuna Isäntä sen tilasi verkkokauppa.comista, josta oli löytänyt sen edullisimpaan hintaan. Eilen se saapui, eikä ollut pakkaajalla tarpeeksi huumorintajua laittaakseen paketin päälle siian kuvan. Nyt se on tuossa seinässä.

Töllötin

Se on jännää, kun vähän aikaa sitten 40 tuumainen telkkari tuntui ihan valtavan suurelta. Nyt tuo on 55 tuumanen eikä se näytä yhtään niin isolta. Isännän sanoin "olisi siihen suurempikin mahtunut". Kuva on hyvä ja selkeä. Malli on siis LG 55UB950V, jos joku sen haluaa vaikka googlata. Se on 3D telkkari, vaikka se ei vaatimuksiin kuulunutkaan, mutta hyvää ja tarkkakuvaista telkkaria on nykyään kovin vaikea löytää ilman, että siinä on 3D.

Täytyy kyllä sanoa, että tämän kahden vuoden aikaisten telkkarikeskustelujen jälkeen en edes uskonut, että meille sitä uutta televisiota tulee. Ainakaan seuraavaan kahteen vuoteen. Mutta on se nyt hyvä! Ja niin paljon siinä on nappeja ja kaukosäätimiä, että hetken saa taas opetella. Itsensä haastaminen on onneksi aina mukavaa, kun haasteeseen liittyy uusinta teknologiaa!

Elämän suuria päätöksiä

Arvatkaas missä tänään olin!

Olin näytteenottoharrastuksessa! Pitkästä aikaa. Hyvä että neula pysyi kädessä. No pysyihän se, se on kuin polkupyörällä ajoa.

Oli kyllä hauskaa. Ensimmäiseksi kun kävelin sinne, tuli vastaan asiakas, joka muisti minut ja kehui saamastaan palvelusta. Voi että kun tuli hyvä mieli! Työkaveritkin olivat mielissään nähdessään minut pitkästä aikaa ja siitäkin tuli niin hyvä mieli. Oli kyllä nitä työkavereitakin kiva nähdä. Tajusin kuinka hyvin siellä viihdyn ja kuinka mukavaa siellä on ollut. Asiakkaatkin oli tänään niin tajuttoman ihania, ettei mitään rajaa!

Kuitenkin, olen tässä viimeaikoina miettinyt sellaista "hullua" ajatusta, että tuolta AMKista kun saan paperit ulos, voisin keväällä hakea vielä yliopistoon oikeustieteelliseen tiedekuntaan. Aikanaan siis hain oikeustieteelliseen ja laitoin "varalle" hakupaperin Turun ammattikorkeakouluun bioanalytiikan koulutusohjelmaan, sillä se kuulosti hauskalta. Enhän minä sinne oikikseen päässyt ja lähdin opiskelemaan ammattikorkeakouluun. Ensimmäisen puolen vuoden jälkeen olin ihan kypsä ja valmis jättämään ammattikorkeakoulun kesken, mutta kun ammattiaineet alkoivat, heräsi mielenkiinto. Se on oikeasti todella käytännönläheistä ja mielenkiintoista. Itse työ taas on hieman yksinkertaisempaa, eikä ihan niin mielenkiintoista arkea ole tässä ammatissa luvassa, mitä joskus toivoin.

No joka tapauksessa, olen alkanut miettimään, että haluanko tehdä tätä työtä loppuikäni ja tajusin, että en oikeastaan edes ikinä ole halunnut tehdä tätä työtä. Onhan se ihan kivaa, kollegat on pääasiassa mukavia ja tietoaan voi laajentaa niin paljon kun lystää, mutta onko se tarpeeksi haasteellista? Ja ennen kaikkea, onko se haaste, jolla haluaisin itseni haastaa?

Vaikeat ja raskaat ajat ovat edessä, kun ajatukseni juoksee näin. Mikäli päätän hakea, edessä on kaksi kuukautta työttömyyttä nenä kirjassa, pääsykokeen aiheuttama stressitila, työnhaun haasteet, kesän pituinen jännitys, todennäköisesti alkusyksyllä suuri pettymys ja koko prosessi lähtee alusta. Vaikka pääsisinkin, opiskeluajat tulevat olemaan rankkoja ja samanaikainen työnteko raskasta. Jos nyt sen teen, teen sen täysillä (niinkuin viimeksikin), mutta aina se ei yksinkertaisesti vain riitä. Aina kuitenkin mielessä pyörii se "mutta jos vaikka pääsisinkin."

Jos taas en hae, tuloni ovat säännölliset ja tasainen arki on tulossa. Kärjistelen alani töissä loppujen lopuksi (tiedä kuinka pitkään) väkisin, enkä löydä mistään paikkaa, jossa viihtyisin. Kun joskus havahdun, saatan ajatella, että on jo liian myöhäistä. Hoitoalalla eteneminen on tehty vaikeaksi, ja se on koko ajan muuttumassa lähes mahdottomaksi ja todennäköisesti tulen olemaan 50v urani huipulla jossain terveyskeskuksen laboratoriossa ottamassa näytteitä, kun kaikki analytiikka on niin automatisoitua, ettei laboratorion henkilökunnan tarvitse niistä enää mitään ymmärtää. Ei sekään paha tulevaisuus ole, mutta onko se minua varten? Jossain kohtaa havahdun aivan varmasti ja kadun syvästi sitä, etten hakenut enää oikeustieteelliseen. Sitä ei tiedä, onko se vuoden vai kymmenen vuoden päästä.

Rakkaat lukijat, nyt on hyvät neuvot kalliit. Toisaalta en ole valmis tavalliseen "tylsään" arkielämään, jossa päivän huippukohta on se, kun pääsen Isännän viereen sohvalle tai käydään lähimetsässä lenkillä. Toisaalta kevyt ja tasainen arki houkuttelee enemmän kuin mikään opiskelu, mutta tiedän että tulen katumaan päätöstäni, jos nyt asetun aloilleni enkä edes yritä. Siinäpä pulma.