Kun kaikki menee just nappiin!

Hou hou hou! Joulumieli jo kopistelee ovilla, muttei täällä. Loppukuu menee hyvin kiireisissä merkeissä sekä töissä, että vapaa-ajalla. Joululahjat pitäisi saada valmiiksi, pari muuta työtä pitäisi saada valmiiksi, kortit pitäisi lähettää, asunto pitäisi koristella ja minua ei vaan kiinnosta. Ei kiinnosta Isäntääkään, joka myös puolestaan painaa töissä niska limassa, eikä tämän vuoden työrupeama tunnu helpottavan.

Kuten kaikki ehkä osaavat laskea, keväästä tulee olemaan rahallisesti aika tiukka. Olen kaksi kuukautta opintovapaalla, Kela haluaa saataviaan toukokuussa ja nyt kaikkein hauskin juttu on edessä: Isännältä lähtee todennäköisesti ajokortti.

Tuossa viikko sitten kerroin kun Isäntä väläytti kameran pakun takakopasta. No siinä sitten mietittiin, että montakos on vuoden sisään tullut, Isäntä kun pääasiassa työnsä puolesta ajelee ympäri pitäjiä. Tänään kotiin päästyämme Trafi oli muistanut Isäntää kirjeellä, johon on päivätty liikennerikkomukset (ylinopeudet) helmikuussa ja heinäkuussa 2014. Tämä oli siis vuoden sisään kolmas. Aikamoista kettuilua kun heinäkuussa on viimeisin ylinopeus ja nyt jo muistivat kirjeellä. No eipähän ole aiemmin tämä asia hermoja kiristänyt.

Mitä tämä tarkoittaa käytännössä?
Isäntä pääsee pakkolomalle.

Nyt jännityksellä odotetaan Isännän kutsua poliisilaitokselle. Pelkään, että tämä on vasta näiden takaiskujen alku ja kaikki ikävimmät asiat kulminoituvat maalis-huhtikuulle, jollon minun ajatukseni pitäisi olla vain ja ainoastaan oikeustieteellisen pääsykoekirjoissa. Eikös se yleensä niin mene, että kun luulee olevansa pohjalla, huomaa että siinä jalkojen alla on vielä pari sataa metriä paskaa ennen kun oikeasti tömähtää sinne kivipohjalle. Sieltä ei sitten onneksi ole muuta suuntaa kuin ylöspäin.

Mutta kuten joku joskus jossain sanoi: "itsensä keräämiseen menee kymmenen kertaa enemmän aikaa kun romahtamiseen." Näinollen siis leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä!

Olisiko ollut muuten siinä uusimmassa Nälkäpelissä tuo sanonta.

Opinnäytetyökonferenssi....

Se viikonloppuna koettu "hetken aika" jäi tosiaan hetkeksi! Nyt on palattu takaisin arkeen kevyellä 10 tunnin työpäivällä ja palaamalla koulumaailman hienouteen, jälleen kerran.

Ihmiset tuntuvat ajattelevan, että minulla on ihana ja vapautunut tunne valmistumisen johdosta. Oikeasti en ole missään tilanteessa kokenut valmistumisen hienoutta, enkä usko että tulen enää kokemaankaan. Tarkoituksena oli valmistua nopeammin, mitä se todellisuudessa onnistui, joten aikainen valmistuminen oli minulle joka tapauksessa myöhäinen valmistuminen ja näinollen epäonnistuin tavoitteissani. Toiseksi koulun kanssa joutui painimaan niin kauan ja se jännitys ja lisätehtävien odottaminen jatkui niin loppuun asti, että hienouden tunnetta ei juurikaan tullut.

Viimeviikolla oli Bioanalyytikkoliiton järjestämä valmistujaistilaisuus meidän luokalle. Sielläkin kaikki puhuivat, että "nyt kun olette valmistumassa" ja "tuossa vaiheessa kun opinnäytetyö on loppusuoralla". Pari opettajaa muisti minun valmistuneen jo ja toivat asian erikseen esille, kun "muut paitsi Ame ovat loppusuoralla" ja sekin tuntui kiusalliselta.

Huomenna on luokkamme opinnäytetyökonferenssi, jonne ei ole kuulemma pakko mennä, mutta opettajan pyynnöstä lupauduin juuri menemään kertomaan omasta työstäni muulle luokalle. Ikävä kyllä en voi töiden vuoksi osallistua koko tilaisuuteen, vaan menen käymään siellä pikaisesti ruokatunnilla. Missä kohtaa se koulu on ihan tosissaan on edes ohi? Ensiviikolla on vielä yksi valmistujaisjuhla koululla. Ehkä se sitten alkaa tuntumaan viimeiseltä velvollisuudelta ja se kauan odotettu hyvänolon ja helpotuksen tunne pääsee pintaan.

Sitä odotellessa. Ihanasti kouluajoista muistuttaa myös omalta osaltaan Kela, joka odottaa "vapaaehtoisesti" palautettavia saataviaan. Palautus tapahtuu siis "vapaaehtoisesti" silloin, kun opiskelija on itse pitänyt huolen tulorajoistaan ja maksaa ylimääräiset tuet ennen perintää takaisin. Käytännössä siis vapaaehtoisen palautuksen ja perinnän ero on 15 % korko.

Nyt pitäisi varmaan tehdä joku esitys sinne huomiseen konferenssiin.

Joulukortteja ja muuta joulutohinaa

Tämä on nyt nuoren elinikäni aikana kolmas kerta, kun lähetän joulukortteja. Monen muun nuoren tavoin säästyisin huomattavalta vaivalta, jos olisin vaan jättänyt kortit lähettämättä. Tähän näkemääni vaivaan on kuitenkin muutama syy.

Ensinnäkin, on kiva saada postissa joskus jotain muutakin kun laskuja.

Toiseksi, on edes jokin syy pitää tiettyjen ihmisten osoitetietoja ajan tasalla.

Kolmanneksi, on edes jokin syy ottaa yhteyttä joihinkin ihmisiin, joiden kanssa olisi kiva olla enemmän tekemisissä, mutta toteutumisen tasolla ajatus on todella hankala.

Ja neljänneksi, joulukorttien askartelu on hauskaa ja terapeuttista.

Joulukortteja ei ikinä kannata alkaa väkertää kiireessä. Olen siinä mielessä todella huono antamaan korttiaskarteluvinkkejä, että olen aika noviisi itsekin. Kuitenkin kannattaa etukäteen katsella muutamia malleja vaikka netistä, että tietää minkälaista jälkeä haluaa saada aikaan. Kaikista korteista ei kannata tehdä samanlaisia, vaan kannattaa kokeilla kaikkea erilaista ja antaa luovuuden viedä. Kaikista ei todella tule lopuksi mieltäsi lämmittäviä, mutta ajatus on tärkein, eikö?

Tämän vuoden korttisato.

Nämä kaikki ovan minun käteni jälkiä. Kyllä se Isäntäkin kuitenkin jotain teki, vaikka omien sanojensa mukaan ei koskaan ole askartelusta juurikaan innostunut. Tähän täytyy kyllä sanoa omasta puolestani, että kyllä se Isäntä innoissaan väänsi joulukorttia kaverilleen, joka viimevuonna lähetti meille itse piirtämänsä Isäntä-tikku-ukko -tonttukortin, joka oli ehkä hauskin saamamme joulukortti. Mitä Isäntä sitten sai aikaiseksi?

Isännän tekemä kortti. Siinä on kuulkaa nyt leimattu ja käytetty kohojauhetta ja kohotustarroja ja ties mitä!

Isäntä leimaili myös tämän vuoden pakettikortit!

Tuo pakettikorttien tekeminen itse on kyllä niin superhelppoa! Leimasin ja sakset käteen niin noita tulee kun liukuhihnalta. Voi vaikka Isännältä kysyä. Itse tekemillä pakettikorteilla saa myös hieman omaa persoonallisuuttaan siihen lahjaan, etenkin jos joulumuistamisena on pääasiassa jotain niinkin persoonallista kun Loimu-glögiä, kuten allekirjoittaneilla.

Tässä joulun alla ei kauheasti voi päivitellä mitään käsityöjuttuja sattuneesta syystä, mutta on sitä vähän jotain itsellekin koitettu tehdä. Meillä on nimittäin ihanan punainen vessa.

Se punainen vessa.

Heti nähdessäni tämn vessan, tiesin että punaista sinne tulee. Nuo laatikot löytyivät erittäin pitkän etsinnän jälkeen Prismasta, josta jostakin kumman syystä ei tullut ensimmäisenä etsittyä. Alunperin kaavailin tuonne jotain itsetehtyä mattoa, mutta koska aika ja kiinnostus oli silloin kortilla, väliaikaisratkaisu löytyi Ikeasta.

Se Ikeamatto. Ja nuo kaksi tunkee joka kuvaan.

No nyt kaivoin kaapista sen kauan sitten ostamani matonkuteen ja aloin virkata. No kävipä sitten niin, että olin ostanut sen yhden rullan ja se alkoi hiipua maton ollessa den kokoinen, että siinä voi yhdellä jalalla seisoskella. Nenä kohti jättirättiä ja uutta kainaloon. No eihän sellaista saman väristä enää löydy mistään. Muutenkin kirkkaan punainen on jotenkin hankala väri löytyä, kun kaikki ovat jotain vaaleanpunaiseen, aniliiniin tai violettiin taipuvia. Sen on oltava punainen! Aloitin uutta mattoa siitä uudesta matonkuteesta.

Vasemmalla puolella siitä uudesta kuteesta tehtyä ja oikealla puolella siitä vanhasta kuteesta, joka loppuu kesken.

Mitä kuvasta ei näe, että tuo uusi kude (vasemmalla) ei ole yhtä siistiä, kun tuo vanha. Jälki on siis huomattavasti röpelöisempää. En tiedä mitä teen. Minulla on nyt kaksi tuollaista yhden jalan mattoa, jotka ovat keskenään eri värisiä. Se mitä olisi mahdollisuus jatkaa, ei ole ulkonäöllisesti yhtään niin nätti, kun tuo vanha kude, mutta on huomattavasti punaisempi ja sitä olisi vielä paljon jäljellä. Olen nyt käyttänyt niin paljon joulunalusaikaa tähän turhaan projektiin, että taitaa matot nyt päästä hetkeksi keskeneräisten hyllylle.

Maton kokoluokkaa. Miten ne kissat on aina siellä missä tapahtuu. 

Tuo keskeneräisten hylly on vaan todella petollinen paikka, sillä töillä on taipumusta viipyä siellä niin kauan, että ne vaipuvat unholaan. Kun ne vihdoin löydetään sieltä unholasta, kudetta on liian vähän, ei muisteta enää mistä se on ostettu tai se on jo väärän väristä. 

Jos takaisin näihin joulutöihin. Kohta saadaan lähteä jo Raumalle!

6.12

Ensiksikin, hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!

Me mentiin eilen hetisuoraan töistä Paraisille saaristoon saunomaan Isännän serkun luo tynnyrisaunaan! Löylyt oli mainiot. Isäntä kävi dippaamassa napaan asti ja minä tietenkin heti aloitin "eikös sitä samalla vaivalla mene loppuun asti" -manauksen. Pienen provosoinnin jälkeen talsin saunasta pilkkopimeässä liukkaalle laiturille ja kävin kuin kävinkin dippaamassa itseni siellä meressä. Ei kahta ilman kolmatta, kun Isäntä jälleen provosoitui ja kasteli oikeen päänsäkin. Näin meidän itsenäisyyspäivän aatto.

Tänään herättiin sieltä Paraisilta ja lähdettiin kotiin. Meillä oli tänään Isännän inhoama päivä, eli siivouspäivä. Koska me ei olla viimeaikoina juurikaan oltu päivällä kotona, se siivouspäivä osui sitten itsenäisyyspäivään. Nyt on kämppä siivottu ja pyhäsaunas saunottu! Seuraavaksi joulukorttien askartelua ja joulun tilannekatsaus, eli paketoidaan ne mitä paketoitavissa on ja katsotaan mitä puuttuu. Joulukoristeet ei aiemmista suunnitelmista poiketen vielä päässyt paikoilleen, mutta katsellaan niitä sitte ensiviikolla.

Me ei ehkä ikinä saada sitä toista Carrington-yöpöytää, sillä ne on loppunut sekä Kodin1:stä, että NetAnttilasta. Olen surun murtama. Lohdutukseksi menen tosin huomenna serkkuflikan luo tutustumaan Perfect Home -tuotteisiin. En muista millon viimeksi oltaisiin ajettu Raumalle vain päivävisiitille.

Nyt nousen lämmittämään meille glögiä ja levittämään korttiaskarteluvälineet tuonne keittiön pöydälle. Ihanaa joulunodotusaikaa kaikille ja nauttikaa linnan juhlista! Me jatkamme edelleen perinnettämme olla katsomatta sitä.

Kansalaisaloite

Töissä vapaapalokunnassa aktiivinen kollega kertoi, VPK:ssa olevista ongelmista uuden lakimuutoksen vuoksi. Lakimuutoksen vuoksi hälytysajoja saa kuulemma edelleen ajaa kuka vaan, mutta muihin ajoihin tarvitaan jatkokouluttautunut kuorma-autonkuljettaja, joka VPK:ssa ei ole kuulemma helposti saatavissa. Ongelmalliseksi koituvat tilanteet, joissa pitäisi mennä harjoituksiin tai tehdä jonkin näköistä avustustyötä, kuten mökille veden viemisiä tankkiautolla ja muita tällaisia avustuksia rahaa vastaan.

Minä sitten tietenkin autossa asiasta kaiken tietävänä selitin Isännälle, että jatkossa kuorma-autoa ei saa ajaa ilman jatkokoulutusta. Isännän vastaus tähän oli tomera ja voimasanoja varomaton: "MITÄ?! Minä ajoin kuorma-autokortin siksi, että saan ajaa kuorma-autoa aina kun huvittaa! Mitä tämmönen nyt on?! Minä ainakin teen kansalaisalotteen, että haistakaa kaikki paska!"

Noh, asiaa hieman konstaapeli kummisedältäni tiedusteltuani kävi ilmi, että kyllä Isäntä sitä kuorma-autoa saa jatkossakin ajaa. Ammattikuljettajan pätevyyttä vaaditaan kuulemma ainoastaan sellaisiin tilaisuuksiin, kun tehdään jotain rahaa vastaan. Esimerkiksi siis näitä VPK:n hoitamia avustushommia, joiden avulla he rahoittavat yhteisötoimintaansa. Ja ilmeisesti niitä hälytysajojakaan nyt ei saa ihan kuka vaan ajaa, vaan kyllä sekin ajokortin vaatii. Ihan vaan tiedoksi, että ei nyt ehkä kaikkien mopopoikien kannata sen vuoksi VPK toimintaan ryhtyä.

Olkaa siis huoleti, emme ole tulossa ovienne taakse keräämään nimiä tähän Isännän kansalaisaloitteeseen.

Isännän huono päivä.

Isännällä oli tänään huono päivä. Huono päivä sai johdantonsa jo eilen, kun kaivoin esiin Kodin1:sen etusetelin, jolla saa -30% mistä tahansa sisustustuotteesta. Kuten aiemmin jo mainitsin niistä Carrington yöpöydistä, arvatkaa vaan alkoiko säästettävät eurot pyöriä silmissä?! No tottakai! 200 euron yöpöytä 140 eurolla. Tähän jo Isäntäkin suostui ja niin lykkäsin etusetelin Isännälle, joka lupasi tänään mennä käymään siellä työpäivän aikana kun ajoi siitä ohi.

Isäntä oli Kuninkojan Kodin1:ssä odottanut palvelua, kun edessä oli ollut yksi asiakas. Asiakas with a problem. Sen jälkeen Isäntä oli odottanut, kun myyjä oli luvannut hakea tuotteen "yläkerrasta". 25 minuutin jälkeen Isäntä oli lähtenyt kiukuspäissään, sillä oli kuluttanut työpäivästään jo 40 minuuttia tähän touhuun.

Tästä oli alkanut Isännän kun-mikään-ei-suju -päivä, joka kulminoitui pakun takakopasta välähtävään liikenteenvalvontakameraan. Se päivä oli taputeltu ja Isäntä oli aivan varma, että kortti lähtee kuivumaan ja poliisit tulevat noutamaan hänet kotiovelta suoraan vankilaan, sillä eihän mitään muuta vaihtoehtoa ole. Varmistaakseen, ettei enää kotiin päästyä tarvitse lähteä minnekään tänä kamalana päivänä, Isäntä palasi Kodin1:een työpäivänsä päätteeksi noutamaan sen "kirotun pöydän".

Nyt meille on hankittu toinen niistä yöpöydistä ja Isännän "yöjakkara" on vihdoin saatu korvattua!

Ennen...

... jälkeen.

Isännän huonon päivän kunniaksi tänään emme ilmeisesti ole liikahtamassa kotoa minnekään. Koti-ilta alkoi katsomalla jakso The Joulukalenteria Youtubesta. Otimme tänävuonna tavaksi katsoa joka päivä päivän jakso The Joulukalenteria. Taidan päivän kunniaksi lukea oikeen rauhassa päivän Turkkarin ja pestä oikeen pyykkiä!

"Jeeeeeee, on rankkaa olla tonttumies.

Jejejejeeeee, it's hard to be a tonttu!"

Uskontona ev.lut

Mä oon ihmetelly tätä kirkkotouhua jo pidemmän aikaa. Päivi Räsänen heittää kristillisdemokraattina jotain perinteisen suvaitsematonta, niin nämä niin kutsutut vapaamieliset eroavat kirkosta. Nyt kun eduskunnassa menee läpi vapaamielisten edustama ajatus tasa-arvosta ja homoparien oikeudesta avioliittoon, konservatiivit eroavat kirkosta.

Näin koko myllytyksestä suuntaan tai toiseen kallistuvana epäselväksi on minulle jäänyt myös se, mitä se vapaamielisyys on? Suomessa saa vapaasti kailottaa mielipidettään, kunhan se mielipide on oikea! Miksi mielipiteet ja omat tuntemukset pitää nykyään niin kauhean tarkkaan perustella? Jos vahingossa joku päästää suustaan poikkeavan mielipiteensä, leimataan hänet saman tien suvaisemattomaksi. Ennen kaikkea mielestäni nämä "vapaamieliset" ovat suvaitsemattomia.

Palatakseni takaisin kirkkoaiheeseen, jos hetkeksi pysähdytään ja mietitään, mitä se "meille ei mitään antava" kirkko oikeasti meille antaa. Ensinnäkin kirkko tarjoaa lapsille vaikka mitä. On kerhoa, iltapäiväkerhoa, ties mitä perhetukipisteitä, askartelukerhoja ja perhekerhoa, vanhusten tapaamistilaisuuksia ja muita. Lisäksi kirkko tarjoaa nuorille paljon nuorisotoimintaa ja muun muassa rippikoulun, joka on käytännössä nuorten ilmainen ja traditionaalinen leiri. En tiedä teistä, mutta itsekin nuorena Rauman Kalliokamarissa nuorisoseurakunnan nuorten illassa aikaa viettäneenä voin sanoa, että huomattavasti mielummin antaisin lasteni viettää perjantai-iltojaan siellä, kun kylmässä puistossa pussikaljottelevien keskuudessa. 

Toisaalta, mitä väliä sillä on, ajautuuko kirkko Suomessa konkurssiin? Ateismi on niin jees ja papit vaan raiskaa pikkulapsia! Ei kirkossa Suomessa ole kysymys siitä, uskotko Jumalaan vai Big Bang -teoriaan. Kirkossa on kyse yhteenkuuluvuudesta ja toisien auttamisesta. Ja kyllähän niitä sairaita mieliä on ihan ateistejakin. Kaikki häät, hautajaiset, kastetilaisuudet ja rippijuhlat keräävät suvun ja kaverit yhteen juhlaan. Ei näissä juhlissa Jumalaa juhlita.

Minä alan olemaan niitä harvinaisia tämän ikäisiä kun ei ole vielä klikannut sitä nappia siellä eroakirkosta.fi sivustolla. Vaikka tämänhetkisessä elämäntilanteessa kirkko ei välttämättä tarjoa minulle juurikaan, olen saanut kirkolta paljon ja tulevaisuudessa voin saada vielä enemmän. Kyllä mielestäni myös lasten kastetilaisuudet, kummit, kirkkohäät ja lopulta se kirkon vierestä löytyvä hautapaikka on jotain sellaista, josta voin hyvin maksaa sen prosentin verran palkastani. Eikä se tunnu missään.