Kokonaan uusi kierros

Viimekirjoituksesta on aikaa yli kolme vuotta. Olin jo varma, että koko blogi on kuollut ja kuopattu, mutta olen viimeaikoina lukenut aiempia kirjoituksiani melko paljon. Lisäksi minulla on tällä hetkellä vanhempainvapaan vuoksi aikaa enemmän kuin vuosikausiin ja jonnekin olisi kiva ajatuksia ja tapahtumia saada jäsenneltyä, joten miksipä ei tänne?

Viimeaikoina olen lukenut aiempia kirjoituksiani lähinnä raskausviikkojen ajalta, sekä raskauden ja synnytyksen aikaisia juttuja. Jännästi sitä kaikki unohtuu. Pohdin, että niitä voisi joskus olla ihan kiva lueskella tämänkin kerran osalta ja jotta niitä voi lukea, ne pitää toki kirjoittaa ylös.

Siis, whats up? Olemme nykyisen mieheni kanssa asuneet Vantaalla reilun vuoden ajan. Muutimme tänne jouluna 2021 töiden perässä. Ajatuksissa on tosin jälleen paluu Raumalle mahdollisuuksien mukaan. Menimme pienimuotoisesti vihille alkuvuodesta ja saimme pienen pojan. Pikkuveikka on nyt reilut kolme viikkoa vanha. Uusioperhe-elämä on kohdallamme onnistunut hämmästyttävän hyvin ja jokainen on löytänyt perheessä oman paikkansa hyvin alusta alkaen. Tässä mielenkiinnolla odotellaan, mitä tuleva vuosi tuo tullessaan.

Synnytyskertomus nro 2

Yhden synnytyksen kokeneena en edes yrittänyt valmistautua synnytykseen mitenkään. Loppuraskaudessa olo oli jo todella tukala ja aloin todella toivoa, että kaveri tulisi jo ulos. Kun vielä neuvolassa minut laitettiin seurantaan sikiön ison koon vuoksi, aloin totisesti toivoa, että kaveri alkaisi tulla ulos. Lopulta synnytys käynnistettiin sikiön uhkaavan makrosomian vuoksi. Äitiyspolilla minua muistutettiin, että kyseessä ei ole absoluuttisesti suuri vauva, vaan viikkoihin nähden suuri vauva, joten ei tarvitse olla peloissaan siitä, mahtuuko vauva syntymään. Tämä oli kyllä erittäin hyvä muistutus.

Synnytys käynnistettiin asettamalla ballongi puoli kolmen aikaan perjantaipäivällä. Viikkoja tällöin oli 39+1 ja sikiön koko ultran mukaan viikkoa aiemmin oli 4000g. Menimme kotiin ja melko pian supistukset alkoivat. Supistukset olivat säännöllisiä ja tuntuvia, kunnes ne alkoivat lopahtaa. Koitin provosoida niitä rappukäytävässä juoksemalla rappuja ylös-alas, tosin turhaan. Vetäessä ballongi tuli ulos ja lähdimme sairaalalle. Odotimme sairaalassa muutaman tunnin, jolloin supistukset lopahtivat lopullisesti. Kalvot puhkaistiin 22:11 ja tämän jälkeen en saanut nousta sängystä ollenkaan, sillä vauvan pää ei ollut kunnolla kiinnittynyt ja oli riskinä, että napanuora luiskahtaa ulos. Siinä sängyssä maatessa oli todella vaikeaa yrittää supistuksia provosoida, eikä ne tosiaan alkaneet ilman oksitosiinia. Säännölliset supistukset alkoivat 1:30 ja oksitosiinia nostettiin säännöllisesti. Vihdoin vauvan pää oli laskeutunut niin, että pääsin nousemaan sängystä ylös. Menin jumppapallolle ja sain ilokaasua. Hetken päästä siirryin ammeeseen. Ilokaasun siirtämisessä tuntui olevan haasteita, kun letkut olivat väärinpäin, mutta lopulta sain ammeeseen myös ilokaasun. Kohta supistukset olivat jo niin kovia, että joka supistuksen kohdalla ajattelin, että tämän kipeämmäksi ei voi enää tulla, mutta joka supistus tuntui olevan aiempaa kivuliaampi. En kyennyt enää olemaan läsnä ympäristössä, vaan elin vain jokaista supistusta kerrallaan. Ajattelin, että nyt on pakko olla auennut hyvin, kun niin kipeää on. Kun tovin kuluttua olin auki vain 7 senttiä, pyysin lisää kivunlievitystä. Nousin pois ammeesta (en muista tästä enää mitään) ja menin sängylle odottamaan anestesialääkäriä, jonka pitäisi tulla "vartin päästä". Useampi vartti meni (puolitoista tuntia), ja miehen mukaan aika meni tuskaisen hitaasti, mutta vihdoin anestesialääkäri tuli paikalle. Sain epiduraalin ja kivut lievenivät nopeasti. Nyt supistuksia seurailtiin näytöltä ja saimme myös vähän nukkua.

Synnytyssalissa Jorvissa oli todella surkeat tilat miehelle. Miehellä oli rikkinäinen keinonahka-divaani minun jalkopäässäni. Siinä hän koitti epätoivoisesti nukkua. Ilmeisen hyvin hän kuitenkin nukkui, kun havahduin aamulla, että parkkiaika menee umpeen 10 minuutin kuluttua. Koska en saanut sängystä huutelemalla miestä hereille, kutsuin paikalle kätilön, joka ystävällisesti ojensi minulle puhelimen muutaman metrin päästä, jotta sain parkkiaikaa lisättyä. Kello alkoi lähestyä seitsemää ja tuli vuoronvaihto. Juuri ennen vuoronvaihtoa olin auennut 10 senttiä ja oli aika ponnistaa. Ponnistusvaihetta siirrettiin hieman, jotta vuoro ehtii vaihtua ennen kun aloitetaan. Seuraava kätilö oli se sama, joka oli mukana ballongin asentamisessa ja mielummin synnytin hänen seurassaan, kun yövuorolaisen. 

Ponnistusvaihe meni nopeasti. Muutamalla ponnistuksella pikkukaveri saatiin ulos. Kätilö ohjasi selkeästi ponnistamista ja kehui yhteistyöstä. Yhteistyö sujui kyllä molemmin puolin kivasti. Odoteltiin synnytyssalissa tunti-pari, jonka jälkeen meidät siirrettiin Jorvin toisen sairaalan puolelle synnytysvuodeosastolle tutustumaan pikkukaveriin omaan rauhaan. Isosisko pääsi vauvaa katsomaan ja ihmetteli punapilkullista naamaani. Olin saanut ponnistusvaiheessa yläkropan täyteen verenpurkaumia.

Pikkuveikan raskausaika: kolmas kolmannes

Aamuheikotuskohtaukset jatkuivat viimeisen kolmanneksen alkuajan. Sain yhden kohtauksen serkkuni luona, jolla sattui olemaan verenpainemittari. Paljastui, että heikotus tosiaan johtui verenpaineiden laskusta. Loppuraskautta kohden verenpaineet yleensä nousevat, joten toiveeni mukaisesti oireet helpottivat loppuraskautta kohden. Vaiva oli kuitenkin hyvin ärsyttävä, sillä sille ei voinut tehdä mitään. Aamuheikotuksen kaveriksi ilmeni myös päiväsaikaan pahoinvointia ja väsymystä. 

Aivan viimeisen kolmanneksen alussa perinteisellä kävelylenkillä alkoi loppumatkasta tekemään alavatsalla kipeää siten, että kipu heijasteli myös oikeaan kylkeen. Pikkuhiljaa vauhtia hidastaessa kipu hälveni. Pakaroissa alkoi ilmetä myös iskiasvaivaa, joten yritin epätoivoisesti keksiä jotain jumppaharjoitteita, ettei ihan totaalisesti invalisoidu. 

Vauhti hidastuu kokoajan. Vauvan liikkeet ovat alkaneet olla jo hyvin voimakkaita ja välillä ne aiheuttavat pahoinvointia. Kohtu alkaa painaa jo aika ylös aiheuttaen samalla hengenahdistusta, tuskaisuutta ja närästystä. Vartalo ei kertakaikkiaan taivu keskivartalosta ja helpoin asento on takakeno. Makaaminen lisää närästystä. Kaukaiselta tuntuu raskauden energinen vaihe. Joulun alla hengenahdistus paheni. 

Vietimme joulun Holiday Club Saimaassa sairastellen. Ensin Lily sairasti loman alun ja minä sairastin kotiin palatessa. Paljon kuitenkin tapahtui, vaikka joulu ei ihan suunnitelmien mukaan mennytkään. Tonttu toi lahjat, käytiin kylpylässä, syötiin pizzaa ja mentiin kihloihin. Kun palattiin joulupäivänä kotiin, olin matkalla jo tosi voimaton ja kipeä. Seuraavana päivänä kävin lääkärissä ja testissä ilmeni positiivinen Influenssa A. Olo oli todella kurja ja yskiminen teki todella kipeää. Onneksi pahin meni viikossa ohi, mutta yleiskunto jäi pitkäksi aikaa kehnoksi. Uusivuosi vietettiin miehen kanssa hyvin rauhallisesti kahdestaan. Tehtiin yhdessä ruokaa, valettiin tinaa ja mentiin aikaisin nukkumaan. Mies jaksoi juuri ja juuri väkisin valvoa puoleen yöhön ja nukahti siinä minuutin yli kaksitoista.

Hengenahdistus oli todella raivostuttavaa. Kohtu painoi ilmeisesti keuhkoja lysyyn, jolloin hengittäminen oli haastavaa. Etenkin ruokapöydässä olo oli vaikea, kun olisi piti hieman etukenossa istua. Myös nukkuminen oli haastavaa. Asentoja oli tasan kaksi, jommallakummalla kyljellä maha hyvin tuettuna. Asentona tämä on todella epäergonominen, sillä aina on jompikumpi käsi huonosti alla ja toinen puoli kropasta puutuu. Loppua kohden tuli alavatsalle myös pari raskausarpea. Ilmeisesti myös hormonit ovat tehneet tehtävänsä luuliitosten löysyttämiseksi, sillä myös ranteet ja nilkat kipeytyivät loppua kohden öisin. Raskausviikolla 35 menimme vihille. Tuli kivasti hää- ja mahakuvat samalla kertaa.

Vauva liikkui hirmuisia määriä ja pitkiä aikoja kerrallaan. Hikkaa oli myös usein. Liikkeet olivat niin voimaikkaita, että jumppatuokion alettua lähes joka kerta hätkähdin jotain potkua. Iskut tekivät myös kipeää. Neuvolalääkärin ultrassa todettiin vauva raskausviikolla 35 jo kolme kiloiseksi ja todettiin, että kohdussa on paljon lapsivettä. Tämän vuoksi jouduin sittenkin tässäkin raskaudessa sokerirasitukseen. Mitään poikkeavaa ei rasituksessa ilmennyt, joten vauvan kokoa kontrolloitiin vielä neuvolalääkärillä 37+5. Tällöin kokoarvioksi saatiin yli 4200g, joten sain lähetteen äitiyspolille. Äitiyspolilla 38+3 kokoarvioksi saatiin 4100g ja sain lähetteen käynnistykseen 39+0 sikiön uhkaavan makrosomian vuoksi. Tuo käynnistysaika helpotti huomattavasti loppuraskautta henkisesti, kun sai jonkun deadlinen raskaudelle, etenkin kun vauvaa povattiin suureksi. Äitiyspolilla tosin korostettiin, että sikiö on raskausviikkoihin nähden suuri, ei absoluuttisesti suuri. Myös arvioissa on heittoa, sillä mitään hyvää keinoa sikiön koon arvioimiseksi ei ole, joten ultra-arvio (mitat päästä, vatsanympäryksestä ja reidestä) on paras ja ainoa keino, joka koon arvioimiseksi on. Neuvolassa terveydenhoitajan mukaan vatsan päältä tunnusteltaessa ei tunnu siltä, että lapsivettä olisi erityisen paljon, eikä vauvakaan tunnu miltään jättiläiseltä.

Viimeinen kolmannes oli kaikkinensa kaikkea muuta kuin energinen. Olin todella tuskainen, olo oli tukala ja vauvan liikkeet tekivät kipeää. Öisin sain sentään nukuttua, mutta jouduin käytännössä nukkumaan samassa asennossa koko yön. Myöskin automatkat olivat loppuraskauden ajan tuskallisia. Jäin raskausvapaalle tasan 37+0 ja loppuaika töissä oli todella tuskaa. En kuitenkaan joutunut jäämään sairaslomalle raskauden aikana ollenkaan, lukuunottamatta alkuraskauden korona- ja joulun jälkeistä influenssainfektioita. Koko raskausaikana en valmistautunut synnytykseen mitenkään. En kertaakaan miettinyt synnytystoiveita, enkä sitä miten kestäisin kipua, enkä mitään. Jälkikäteen ajateltuna se oli todella hyvä, sillä mielestäni synnytykseen ei vaan yksinkertaisesti voi valmistautua.