Ihanan tylsä arki

Nyt on kaksi päivää labratyötä takana. Labratyössä on se kivaa, että työaika on liukuva. Jos menen seitsemäksi (not) pääsen kolmelta, jos kahdeksaksi pääsen neljältä jne. Tarvittaessa voin olla pois kesken päivää, kun teen sen vain takaisin. Tämä on vaan synkronoitava työhön. Oi ihanaa, kuinka olenkaan kaivannut sitä, että kenenkään muun työ ei suoranaisesti vaikuta omaani. Jos jotakuta laiskottaa, jää tämä jälkeen vain omista töistään. Sama minun kohdalla. Jos laiskottaa, kukaan muu ei joudu paiskimaan töitä ahkerammin, itse saan siitä maksaa. Tämä on kyllä niin loistojuttu tällaiselle suorittaja-tyypille.

Työt ovat jatkumo. Niitä on niin paljon kun ehtii tekemään. Projekteja voi ottaa tehtäväkseen oikeastaan niin paljon kuin huvittaa, tai kun tuntuu että pystyy hallitsemaan. Useampi projekti samanaikaisesti vaatii kuitenkin aika paljon tarkkuutta, sillä ne ovat aika samanlaisia ja saattavat mennä nopeasti sekaisin keskenään. Myös tämä on erittäin hyvä juttu, sillä pienen paineen alla suorituskykyni on parhaimmillaan.

Ainut mikä on miinusta on se, että päivät on periaatteessa aina kahdeksan tuntisia, kun näytteenottoharrastuksessa päivät ovat pääasiassa kuusi tai seitsentuntisia. Kahdeksantuntisia on aika vähän. Käytännössä nykyään olen töissä vähintään yhtä pitkään kuin Isäntä, eli ei toivoakaan, että istuskelisin kahden aikaa jo kotona odottelemassa Isäntää kotiin. Päivät tuntuvat ihan tajuttomasti lyhemmiltä! Toisaalta siellä labratyössä kun olen jo valmiiksi virittäytynyt ja keskittynyt aiheeseen, opinnäytetyön valmistuminen on ehkä sittenkin mahdollista! Tänään jäin töiden jälkeen vielä tunniksi raapustelemaan opparia, kunnes Isäntä tuli noutamaan ja mentiin kauppaan. Nyt kun on tämä buugi päällä, saisi se Isäntä lähteä niille työmatkoilleen. Mutta turha toivo. Nyt se viihtyy sitten kotosalla.

Mutta on se kyllä väärin, että tässä valmistumisen kynnyksellä kun yleisesti on kiinnostus pyöreä nolla, pitäisi raapustella jotain opinnäytetyötä ja KYMMENEN opintopisteen edestä syventäviä teorioita. Käytännössä tämä tarkoittaa 10 opintopistettä x 4 sivua tekstiä = 40 sivua tekstiä.

Tätä tekstiä hetkellinen opparinedistymisinnostus muuttui jo masentavaksi "sekin vielä"-tuskasteluksi, joten taidan tästä siirtyä kohtapuoliin unten maille. Huomenna on pitkästä aikaa tuplatyöpäivä!

Kaalikääryleitä, onko heitä?

Mä söin tänään kaalikääryleitä! Siis ihan oikeesti! Laittakaa nyt kaikki rasti seinään!

Mä olen ollut aina ihan tajuttoman nirso. Siis todella nirso. Oli helpompi luetella asioita joita syön, kun mitä en syö. Aiemmin kärsin mieluummin nälkää kun söin veteen tehtyä jauhelihakastiketta, sipulikeittoon tehtyä makaronilaatikkoa tai pullataikinaan tehtyä mustikkapiirakkaa. Kaaliruuat on aina ollut pahimpia. Se haju etoi jo niin paljon.

Sitten muutin Turkuun opiskelemaan. Ensimmäinen vuosi meni helposti niin, etten juurikaan syönyt koulussa mitään, ellei se sitten sattunut olemaan jotain helposti syötävää, tyyliin italianpataa tai pinaattilättyjä. Hernekeittopäivinä en mennyt edes ruokalaan, koska se haju. Vieläkään en kyllä syö hernekeittoa jos siellä on kinkkua tai jotain muita herneistä poikkeavia sattumia.

Seuraavana vuonna kävin säännöllisesti ruokalassa ja söin edes jotain kuivaa salaattia ja leipää, eihän se opiskelijaruoka kuitenkaan maksa kuin 1,60 – 2,80€ ja koska asuminen on jo itsessään sen verran hintavaa, isän muistutusten saattelemana päätin, että kyllä se kuitenkin siellä ruokalassa kannattaa käydä. Jonain päivinä (kuten hernekeittopäivinä) otin kyllä omat eväät mukaan.

Olen edistynyt tässä asiassa ihan tajuttomasti Isännän tultua kuvioihin. Ensinnäkin koska Isännän ”kul*ia nostattavan hyvä bravuurimakaronilaatikko” on tehty sipulikeittoon ja koska Isännän myötä on tullut paljon uusia herkkuja, kuten kylmäsavulohi ja graavisiika. Mukaan on myös tullut äidin tekemä kaalilaatikko (siirappi<3). Nämä herkut ovat siis sellaisia ruokia, joita en ole aiemmin edes suostunut maistamaan. Koska nämä ”uudet tuttavuudet” ovat muun muassa hajustaan tai ulkonäöstään huolimatta olleet positiivisia yllätyksiä, olen alkanut uskaltaa maistamaan uusia asioita. Viimeaikoina olen maistanut jo etanaa (tarpeeksi valkosipulia niin menee, vaikka suutuntuma on aika ällö), maustekurkkua (ei todellakaan vieläkään), kaalikäärylettä (tänään, oli kyllä yllättävän maukasta) ja silliä (hyi edelleen).

Ehkä tämän kirjoituksen tarkoitus on se, että ei kannata huolehtia lasten nirsoudesta. Antakaa niiden syödä mikä maistuu ja maistella mitä haluavat, koska kamalinta ikinä on piilottaa ruokaan jotain hillosipuleita, mitkä ”menee siellä mukana niin ettet edes huomaa” tai laittaa ne syömään jotain, mikä ei todellakaan maistu, ainoastaan koska ”kaikkea pitää maistaa”. Kun ne aikuistuvat, lähettäkää ne ulkopaikkakunnalle opiskelemaan ja tienaamaan omat rahansa niin johan alkaa halpa ruoka maistumaan.

Asunnonhakuongelmia

Me ollaan Isännän kanssa päätetty, että nyt kun mun opinnot loppuu (ehkä) ja se saa ehkä sen vakipaikan niin ostetaan asunto, koska vuokra on kuitenkin sen verran korkea, että sillä hinnalla jo lyhentäisi lainaa. Ongelmana on kuitenkin se, että meidän asunto on ihan superihana ja ihan tosi kivalla paikalla ja meillä ei ole käsitystäkään mihin haluaisimme muuttaa.

Toisaalta olisi kiva, jos olisi pieni piha. Mitään isoa pihaa ei nyt tässä vaiheessa jaksa alkaa hoitamaan, mutta olisi kiva saada ihan kunnon grilli jonnekin pienelle pihaläntille. Piha olisi kiva jos se olisi aidattu tai olisi edes mahdollisuus aidata se, jotta kissat pääsisi aina joskus käymään siellä kun ne nytkin tykkää hengailla parvekkeella.

Toisaalta olisi kiva asua kerrostalossa sen helppouden vuoksi. Ei tarttis huolehtia pihasta tai oikeestaan mistään muustakaan. Piha hiekotetaan aina automaattisesti ja lumet luodaan ja asuminen vaan on niin helppoa.

Sijainti! Se on tärkeä. Mutta mistä me löydetään asunto sellasella sijainnilla, että se olisi meidän molempien töiden kannalta hyvällä paikalla? No voin kertoa, ei mistään. Tämä ongelma on hyvinkin helposti ratkaistu meidän nykyisellä asuinpaikalla. Meidän nykyiseltä asunnolta on helppo lähteä ihan joka suuntaan, Raumalle, Tampereelle, Helsinkiin ja siinä on juna-asema ja linja-autoasemakin ihan huudeilla. Mä pääsen töihin junalla tai näytteenottoharrastukseen helposti 10 minuutissa kävellen ilman mitään bussikikkailuja tai että tarvitsen autoa. Ja mitä sitten jos jommankumman työpaikka vaihtuu?

Asunnossa pitäisi olla sauna ja sen pitäisi olla suht hyväkuntoinen, sillä meistä ei kummastakaan oikeen remonttihommiin ole. Kyllä me nyt joku seinä voidaan maalata tai jotain, mutta ei me mitään kylpyhuone- tai keittiöremonttia oikeen aleta tekemään. Niiden keittiönkaappien kahvat saatan voida vaihtaa. Kaksi suihkua ja kaksi vessaa olisi todella iso plussa. Isäntä myös haaveilee kahdesta kerroksesta. Lisäksi sen pitäisi olla isompi kuin meidän nykyinen. Mielellään sellainen, että meidän kaikki kalusteet mahtuisivat sinne kunnolla.

Yhdessä asunnossa oli vain yksi pienen pieni vessa yläkerrassa ja minimaalinen keittiö. Toisessa ei ollut mahdollisuutta pesukoneelle muuta kuin keittiössä tiskikoneen tilalle. Yksi oli superihana, mutta todella pieni ja siinä ei ollut mitään vaatekaappia tai vaatesäilytysmahdollisuutta eteisessä. Itseasiassa ei ollut edes eteistä. Pitäisi kaikki takit mahtua yhteen jalkanaulakkoon ja kengät tuulikaappiin. Kaikissa puutaloissa missä ollaan käyty, on Isännän pää osunut jossain kerroksessa kattoon ja kahdessa on koko alakerta haissut kellarilta. Yksi asunto oli kuvissa todella lupaavan näköinen, mutta paikanpäällä ihan rötiskö. Isäntä ei oikeen lämpeä kerrostalolle, joten en nyt oikeen tiedä onko se siis edes vaihtoehto. Tosi monessa suhteellisen edullisessa asunnossa on yhtiövastike niin korkea, että melkeimpä sama, jos maksetaan vaan sitä vuokraa.

Nyt alan olla hyvin lähellä sitä lopputulosta, että me ostetaan se asunto jostain kauempaa, saadaan edullisemmin asunto ja ostetaan toinen auto. Tai unohdetaan asunto ja ostetaan vaan se uusi auto.

Tämän päivän Turkkari

Tänään vapaapäivän kunniaksi perinteiseen tapaan nukuin pitkään, imuroin asunnon ennen aamukahvia ja istuin lattialle ison kahvikupin ja Turkkarin (Turun Sanomien) kanssa. En minä paljoa politiikasta ja maailmataloudesta ymmärrä ja tietäväiset ihmiset voivatkin tietämättömyyttäni valaista, mutta oli kaksi asiaa, jotka erityisesti osuivat silmiini ja herättivät ajatuksia.

Ensimmäinen koski ensivuoden verotusta. Uutisen mukaan tupakka, makeiset, sähkö, polttonesteet ja auton omistaminen kallistuvat. Kaikkien yllätykseksi ehkä alkoholivero ei kiristy. Se on varmaan jo jotain 99,9% luokkaa, joten jos se vielä kiristyisi, ei tuottajille jäisi mitään. Asuntolainojen korkovähennysoikeus pienenee edelleen ja opintolainojen korkovähennysoikeus poistuu. Lapsilisiä leikataan 8%, tosin pienituloisille on tulossa verohelpotuksia. Leikkausten vastapainoksi lisärahaa menee työttömyyden hoitoon ja eläkeläisille. Näistä eläkeläisen ymmärrän mainiosti, mutta työttömyyden hoito? Tarkoittaako nyt tämä sitä, että sinne palkataan lisää jotain hemmetin asiantuntijoita, vai sitä, että työttömille menee lisää rahaa? Vaihtoehtoja on varmasti muitakin, mutta en ymmärrä. Pienituloiset saavat verohelpotusta kyllä, mutta kyllä nekin varmasti autoa tarvitsevat, onhan kaupunkien laitamilla asuminen huomattavasti edullisempaa ja sähköä ja asuinkustannuksia heillekin varmasti kertyy. Miten tämä lista voi aina olla samanlainen!? Työttömyyden hoitoon lisärahoitusta, niin eihän meillä kohta ole enää muita kuin työttömiä, sillä mitä järkeä on tehdä töitä, kun ei ole pakko? Kyllä Suomi työttömyyden rahoittaa, mutta koitappa olla ahkera opiskelija tai yksinhuoltajaäiti tai pienituloinen yrittäjä! Ei onnistu ei!

Eikö Suomessa ihan oikeasti ikinä tule tilannetta, jossa ahkeruudesta palkittaisiin? Suomi ajaa jatkuvasti pienituloisia ja pienyrittäjiä ja muita työttömyyteen jo pelkästään rahoittamalla työttömyyttä niin paljon. Tietenkin oli lehdessä jonkin herran haastattelu, jossa hän kertoi, että on se hienoa, että tuet säilyvät ja voi tehdä pätkätöitä, sillä työ tuo elämään sisältöä. Silti tiedän ihmisiä, jotka ovat työkkäristä saadeen lukuisia mahdollisuuksia tienata elantoaan, viimeisenä vain katsomalla kun maali kuivuu ja kun sitäkään ei jaksa tehdä, niin kusee sitten kaikki mahdollisuutensa. Joka ikinen kerta se työkkäri sieltä kuitenkin taas tulee kannustamaan työntekoon. Toisaalta ne ihmiset, jotka oikeasti olisivat valmiita tekemään töitä saavat osakseen vain tylyt työkkäritädit ja byrokratiahelvetin, josta heidän pitää selvitä ihan omin avuin. Tässä kohtaa olisi mielestäni ajankohtaista varojen uudelleensijoittelu. Antaa niiden saamattomien paskiaisten sitten lojoilla kotonaan, kyllä ne sitten yhteyttä ottavat kun kiinnostus alkaa ja koitetaan enemmän satsata niihin, jotka sitä työtä ihan oikeasti haluavat tehdä. Ja ihan kokoaikatyötä niiden pätkätöiden sijaan.

Samanaikaisesti vähävarainen opiskelija kävelee kesäkuussa sossurahaa pyytämään, jotta saisi kesäkuun vuokran maksuun, koska toukokuussa ja kesäkuussa ei ole ollut töitä ja työt alkavat vasta heinäkuussa. Vastauksena on, että kyllähän omaisuutta löytyy, kun omistaa perinnöksi saaman viidestoistaosan mökistä. Myy se ensin niin katsellaan sitten. Yhden kuun vuokra!? Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että tukea ei ole mahdollista saada silloin kun sitä oikeasti tarvitsee, vaan vasta sitten, kun on kaiken kussut. Kylläpä on kannustavaa.

Toinen asia, mikä osui silmiin, oli se, että nyt kun Venäjärajoitteet astuvat voimaan niin se näkyy suoraan Suomessa ruuan hinnassa. Ruuan hinta tulee laskemaan.

Onko kenenkään muun mielestä tässä mitään outoa? Suomessa ruuan hinta on edullisempaa, kun sitä ei viedä ulkomaille. Miksi meidän pitää viedä sitä kaikkea sitten sinne ulkomaille? Esimerkiksi vilja, joka nyt ei varsinaisesti ole mikään Venäjä-"ongelma", mutta Suomesta viedään viljaa jatkuvasti ulkomaille ja samanaikaisesti ulkomailta tulee jatkuvasti viljaa Suomeen. Joka kerta kun sitä viedään maasta pois tai tuodaan maahan, vilja myrkytetään, jotta siinä ei kasva mikään elävä, siis mikään. Ihminen kuolisi alta aikayksikön jos jäisi sinne viljalastin sinettien sisäpuolelle. Tämähän on hyvä? Ei tule mitään Suomeen, mikä tänne ei kuulu eikä toisinpäin ja onhan se kivempi syödä leipää, kun ei tarvitse pelätä, että sieltä kurkkaa kohta joku torakkapesä. Mutta mitä, jos se vilja olisi suomalaista, eikä sitä tarvitsisi myrkyttää ollenkaan?

Sama kuin liha. Jos niitä broilereita ja possuja on niin paljon, että niitä voidaan viedä ulkomaille, niin miksi meille tulee ulkomailta possua ja kanaa? Toki Suomen verohelvetti on kohta niin tuskallinen sekä ihmisille, että yrityksille, että se on helpompi viedä toiminta ulkomaille. Kohta kaikki possut ja lehmät mitä Suomessa kasvatetaan viedään ulkomaille teurastettavaksi ja käsiteltäväksi ja kuljetetaan sitten pakattuna takaisin Suomeen. Näin ne kaikki pikkuhiljaa alkaa toimia. Ystävänaapurimme Viro kun on kuitenkin niin edullinen, että siellä on helppo ja halpa teettää työt.

Isännän suusta, osa 6

Isäntä: "Kui paljo lotos on täl viikol?"

Minä: "1,3 miljoonaa"

Isäntä: "Eihä oo, ku miljoona kolmesataatuhatta!"

Isäntä halusi mennä laulamaan karaokea.
Minä: "Mitäs meinaat laulaa, perus Vanhoja poikia viiksekkäitä vai Norjalaisen villapaidan? Hehee."
Isäntä: "Ei ku mä laulan jotain uutta! Mä laulan sen vaskikellot! *hyräillen* Kun ilta tullut on, urut soi, kylä nukkuu..." 

Sisko: "Toi on kyllä Vanha holvikirkko."

Vähiin käy ennen kun loppuu

Eilen oli töissä ihan hirveä päivä. Henkilökuntavajeella mentiin, tai oikeastaan mennään koko viikko ja kokoajan tuntui olevan kiire ja mikään ei onnistunut ja ajatuksia olisi pitänyt osaa lukea ja mihinkään ei osannut varautua ja kaikki vaan tuntui niin tajuttoman hankalalta. Nämä on niitä hetkiä kun suorastaan odottaa, että pääsee päivystysluontoisesta asiakaspalvelutyöstä labratyöhön. Siellä ei ole niitä välillä kaiken niin hankalaksi tekeviä asiakkaita, eikä samanlaista kiirettä kun näytteenottoharrastuksessa. Toisaalta, kyllä ne asiakaskontaktit osaavat olla mukaviakin ja välillä oikeen hymyssäsuin on loppupäivän kun joku mukava asiakas osuu kohdalle. Eilen ei tosin ollut se päivä. Vielä kun tähän lisätään tällainen yksi henkilö, jonka naamasta näkee aika varmasti jos sitä v*tuttaa, niin asiakaspalvelutyö on taputeltu. Kun koko päivä on mennyt persiilleen ja mihinkään ei pääse niitä asiakaskontakteja karkuun ja lisää tulee jatkuvasti niin jo alkaa tämän tytön hymy hyytyä vaikka kuinka yrittäisi. Vieraiden miellyttämistarve on melkein mitätön ja kärsivällisyys sitäkin vähäisempi. Noita kärsivällisyyttä vaativia tilanteita tosin oppii kyllä omalta osin aika hyvin välttelemään, muun muassa sen sijaan että oikeasti yrittäisit selittää asiakkaalle että näytteestä tutkitaan solunsisäistä entsyymiä, joita esiintyy muun muassa maksassa, lihaksessa ja sydänlihaksessa, voi näppärästi vaan sanoa "maksa-arvoja".

Tämä on viiminen viikkoni näytteenottoharrastuksessa. Viiminen kuukausi on ollut aivan ihana ja olen todellakin nauttinut erityisesti iltavuoroista ja pitkään nukkumisesta, osittain myös niistä asiakaskontakteista, näytteenotosta ja sydänfilmeistä, piippaavista objekteista, jotka tosin satunnaisesti melkein katkaisevat sen viimisenkin hermon, työkavereista, lyhyestä työmatkasta ja ilmastoinnista. Vähemmän minun tulee ikävä hikisiä ja välillä kovin yksinkertaisia asiakkaita ja niitä hyvin aikaisia aamuvuoroja. Kaikenkaikkiaan on kuitenkin ollut todella mukavaa. Vielä neljä työvuoroa ennen kun labratyö alkaa. Vähiin käy ennen kun loppuu.

Mutta nyt, töihin.

Karkkipäivä

Pyysin eilen Isäntää käymään kaupassa Länsikeskuksessa, koska siellä oli irtokarkit alennuksessa.

Seuraava kuva havainnollistaa Isännän ostamista karkeista, että paljon minua siellä karkkihyllyllä ajateltiin.

Kuvan alimmassa kipossa olevat karkit on valittu minua ajatellen ja loput ovat Isännän mieleen. 

P.S. Lempikarkkinikin puuttui tästä!

P.P.S. Onneksi on 24h Sale nykyään naapurissa. Kävin täydentämässä varastojani, tosin täyteen hintaan..