Uusi alku kotiseudulla

Nyt on korkattu kotiseutu uudemman kerran. Lily on ollut uudessa päiväkodissa muutaman päivän ja uudessa työssä on alkanut kivasti. Muutto suoritettiin suhteellisen tehokkaasti yhden viikonlopun aikana. Oli ihanaa, kun muuton aikana oli ihmisiä auttamassa ja mummu soitti syömään kesken muuton. Tuntui kyllä siltä, että oli ihan oikea päätös muuttaa kotiseudulle.

Aktiivisuusranneke muuttopäivän päätteeksi.

Uusi väliaikainen koti.

Lily sai itse sisustaa oman huoneensa. Yllättäen sinne piti saada viidakon eläimiä, dinosauruksia ja yksisarvisia. Lily oli mukana ikeassa valitsemassa huoneeseensa kalusteita ja mikäs sen parempaa, kuin viidakkomatto, tiikerilamppu ja prinsessateltta sängynpäätyyn.

Viidakkomatto on ollut kovassa käytössä leikeissä.

Mites sitä ollaan sitten kotiuduttu?

Ensimmäisellä viikolla autossa kohti päiväkotia takapenkiltä kuului kysymys:

Lily: "Äitii, muistatko missä meidän vanha koti on?"

Äiti: "Muistan. Se on siellä Vantaalla. Onko sinulla ikävä sinne?"

L: "Ei."

Ä: "Haluaisitko, että vielä asuttaisiin siellä vanhassa kodissa?"

L: "Äiti. Minulla ei ole mitään asiaa sinne."

Hyvin on siis kotiuduttu. Vähän tuntuu hassulta, kun viikonloppuina tuntuu olevan niin hurjan paljon aikaa, kun ei tarvitse aina ajella edestakaisin monen tunnin ajomatkaa. Lauantai tuntuu sunnuntailta ja sunnuntaina tuntuu koko päivän, että jotain nyt pitäisi tehdä. Nopeasti siihen varmasti tottuu.

Ainiin, varasimme joululomamatkan toukokuussa. Edellisiltana tarkastettiin vielä kaikki varaukset, että kaikki on varmasti kunnossa ja lisätessään lennot puhelimen appiin Isäntä totesi, että enää 11 päivää matkan alkuun. Tässä voi jo kohta kaivaa lomakamman esiin! 

The end of an era

Kuukausi muuton keskellä alkaa olla lopuillaan. Siitä lähtien, kun sain tietää työpaikasta ja muutosta, on tavaroita viety joka perjantai Raumalle väliaikaissäilytykseen. Tänään on viimeinen muuttopäivä, ja tänään muutetaan (toivottavasti) kaikki loput tavarat. Tänään saadaan myös avaimet uuteen, joskin väliaikaiseen kotiin.

Lähtökohtia

Television muuttoa.

Päällimmäiset tunteet? Haikeus.

Tänään on myös viimeinen työpäivä. Olen ollut vajaan vuoden töissä vakuutusalalla. Sen lisäksi, että olen oppinu ihan hirveästi, olen saanut tehdä töitä erittäin ihanassa ja tiiviissä työporukassa ja todella mielenkiintoisten työtehtävien parissa. Lakisääteiset kahvitauot on pidetty kerran kuussa, mutta niitä ei ole juuri kaivattukaan. Töitä on riittänyt ja töihin on ollut aina mukava mennä. Tänään siirrän auki olevat vahingot kollegalle, laitan viimeiset päätökset menemään ja jätän kulkuluvan lähtiessäni aulaan. Enää ei tarvitse mennä töihin junalla ja metrolla, eikä junaliikenteen tai metron häiriöt vaikuta enää tämän päivän jälkeen arkeeni. Ei enää Helsingin aamuruhkia, eikä kiireistä ihmispaljoutta. Jotenkin tavalla sitäkin tulee ikävä.

Kaupungin aamuhälinää

Tänään on myös viimeinen päiväkotipäivä. Lilja on saanut tähänastisen varhaiskasvatuksenta ehkä maailmankaikkeuden ihanimmassa päiväkodissa, Patotien päiväkodissa. Siellä on ollut aivan ihanat aikuiset, mieluista tekemistä ja hyvin toimiva yhteistyö kodin ja päiväkodin välissä. On ollut lastenkonsertteja, teatteriesityksiä, metsäretkiä, ”dinosaurusteemoja”  ja ties mitä mieluista puuhaa. Tästä päiväkodista on kyllä vaikea pistää paremmaksi. Liljalla on ollut aivan ihanat hoitajat, jotka ovat huolehtineet hänestä niin hyvin. Toivottavasti ei ole viimeinen kerta, kun pikkuneiti näkee nämä ihmiset. Heitä tulee kova ikävä.

Tänne jää myös ystäviä, kotikulmia ja muistoja. Paljon ja hirmuinen määrä. Tänne jää tutuksi tulleita ravintoloita, meidän lähipizzeria, josta ei varmasti saa lainmukaisia pizzoja, arkiset junamatkat, lähimetsä, jota maakuntalaisena pidän enemmänkin leikkimetsänä, suuret viherpuistot ja lähellä oleva lentokenttä. Tänne jää se ainoa koti, jonka Lilja elämänsä ajaltaan muistaa.

Tämä on yhden aikakauden loppu. Seuraava on ihan kulman takana.
Hyvästi Vantaa. Se kamala ja ihana kaupunki, jossa ei ole keskustaa.

Takaisin kotiin ♥

Kolme vuotta. Kolme vuotta tuli juuri täyteen Vantaalla asumista. Ja vihdoin on aika palata juurilleen.

Turku oli hyvä paikka ihmisen elää. Sinne oltiin jo päätetty jäädä asumaan, kunnes kohtalo kenties päätti toisin. Muutimme Isännän työn perässä Vantaalle, josta sain itse kauan kaipaamani opiskelupaikan. Lily oli parin kuukauden ikäinen nyytti, kun tavaramme kannettiin tuosta ovesta sisään. Ne samat tavarat, jotka olimme omaan Turun kotiimme ostaneet ja joilla olimme asuntomme itsemme näköiseksi sisustaneet. Makuuhuoneen kuu-tarrakin liimattiin epätoivoisesti uuden asunnon seinään, jossa se on masentuneena roikkunut nämä vuodet. Ei se kyllä ikinä kovin hyvin seinässä pysynyt.

Kenties lähtökohta oli jo huono: tavarat kannettiin ovesta sisään ja jätettiin suurin piirtein sille paikalle, mihin ne sattuivat sopimaan. Vauvavuonna ei ollut kiinnostusta, eikä energiaa sisustella, etenkään kun asunto ei ole oma. Eipä sitä energiaa sen vuoden jälkeenkään löytynyt. Edelleen tavarat ovat suurimmaksi osaksi "niillä sijoillaan", eikä suurempaa kiinnostusta uudistamiseen ole ollut. Toisaalta, sama tunne olisi yhtä hyvin voinut kehittyä Turussakin, mutta Lily oli niihin aikoihin niin pieni, että tilannetta ei ehkä osannut samalla tavalla Turun aikana ajatella.

Syksyllä 2016 alkoi oikis ja Lily meni päiväkotiin. Ensimmäinen syksy meni koulussa ja Lilyn sairastellessa. Joulun jälkeen huomasin muutaman opiskelijan tekevän seuraavan vuoden kursseja, ja aloin itsekin kiinnostua opintojen vauhdittamisesta. Olisi kiva valmistua ennen kolmekymppisiä. Ilmoittauduin melkein kaikille mahdollisille kursseille, joita oli saatavilla ja kaikki ne kurssit sain myös suoritettua. Sinä keväänä suoritin 60 opintopistettä. Kesän olin Raumalla töissä ja kaverit, sukulaiset ja tutut saivat paluumuuton tuntumaan todella konkreettiselta toiveelta. Syksyllä painoin taas töitä koulun suhteen. Kesän jälkeen paluu stressaavaan arkeen oli työläs, mutta antoisa. Tekniikka oli sama kuin keväällä: kaikki mahdolliset kurssit ja niistä suoritan minkä ehdin. Taas sain käytännössä kaikki suoritettua. Suoritin syksyllä 2017 taas 60 opintopistettä, vaikka olin joulukuun Raumalla töissä.

Viime keväänä aloin tehdä oikeustieteen maisterin valinnaisia opintoja samalla, kun suoritin viimeisiä oikeusnotaarin opintoja. Loppukeväästä sain töitä vakuutusalalta ja siitä lähtien olen opintojen ohessa ollut töissä. Nyt syksyllä aloitin gradu-projektin, tein pari valinnaista kurssia, pari arvosanan korotusta notaariopintoihin ja oikeustieteen maisterin pakollisia opintoja. Nyt on tilanne se, että paria esseen palautusta lukuunottamatta (olettaen, että ne menevät läpi), tutkinnostani puuttuu gradu. Oli aika alkaa katselemaan töitä kotiseudulta.

Laitoin hakemuksen, kävin haastattelussa, pääsin soveltuvuuskokeisiin ja allekirjoitin työsopimuksen. Työ lakimiehenä alkaa 3.12.2018. Alle viikossa Vantaan asunto on irtisanottu, uusi väliaikaisasunto kotiseudulta on löytynyt, Lilyn päivähoitohakemus on vireillä ja irtaimistoa on alettu pakkaamaan. Nopeasti ne tilanteet muuttuu. Tämä muutos on enemmän, kuin tervetullut. Ehkä kohta, viimeistään sen gradun jälkeen, tämäkin foorumi aktivoituu lisää. Juttua ainakin riittäisi!

Heti muutosta kuultuaan Lily meni pakkaamaan tärkeimmät.

Kolme polttavaa aihetta

Voitte varmaan kuvitella, että jokseenkin on hektistä täällä. Vauva-arki yhdistettynä muuttoon uudelle paikkakunnalle ja tekemistä riittää. Ajattelinkin nyt päivittää muutamasta tämän hetken polttavasta teemasta, omassa elämässäni siis. Muista asioista kun ei ole tietoa. Ihmettelin muun muassa kun koko viikkona ei ole juurikaan postia kuulunut, kunnes minua valaistiin, että Postilla on lakkoiltu. "Etkö lue uutisia?!" No missä välissä, etenkään kun helmikuuhun asti tuleva Turkkari ei ole tipahtanut tuosta postiluukusta!!

1. Muutto

Edistyy. Olohuonekin näyttää jo olohuoneelta nyt kun sohva on kaivettu esiin laatikoiden alta ja televisio on toiminnassa. Itseasiassa tämäkin blogikirjoitus on kirjoitettu siinä sohvalla istuen. Tänään työn touhussa tämän asian parissa on ollut Isäntä sekä mun veli, joka asuu nykyään tossa 10 minuutin ajomatkan päässä.

2. Lili

Lili on kehittynyt ihan hirmuisesti. Se on ihan käsittämätöntä! Teitä varmaan kiinnostaa ihan tajuttomasti kun kerron, että meidän tyttö on ihan hirmu fiksu ja on löytänyt oman nyrkkinsäkin jo. Yksityiskohtia ei siis sen enempää, mutta on se arki ihan tajuttomasti ihanampaa kun tyttö hymyilee (muutenkin kun kakatessa), juttelee ja heiluttelee käsiään. Yönsä Lili nukkuu hyvin sitten kun hän joskus vihdoin nukahtaa, eli siinä 00-03 aikoihin. Kerran hän oli yöunilla jo 23.00! Tämä yökyöpeli-ominaisuus ei kyllä yhtään yllätä, sillä molemmat vanhemmat ovat vahvasti iltaihmisiä ja myös tytär näyttää sopivan samaan muottiin: illat valvotaan ja aamut nukutaan. Harmi on vain se, että isä-ihmisen pitää käydä töissä ja työajat eivät ole liukuvat.

Päiväsaikaan Lili nukkuu pääasiassa vaunuissa kun lähdetään ulkoilemaan. Sisällä kotona unet ovat usein hyvin pätkittäisiä ja pinnallisia, joten ollaan oikeastaan joka päivä käyty jossain pyörimässä. Lili on hyvin tottunut kaikenlaisiin ääniin ja meteliin, joten hän ei todellakaan herää kovinkaan herkästi. Tämä on kiva, sillä myöskään kotona ei toistaiseksi ainakaan tarvitse olla hiiren hiljaa Lilin nukkuessa niiden pätkäunienkaan aikana. To do-listalla on vielä parvekkeella nukuttaminen ja se pitäisikin testata. Tämä helpottuu huomattavasti nyt kun laatikot on vähentynyt niin, että vaunut on oikeasti mahdollista saada sieltä eteisestä parvekkeelle.

3. Sosialisoituminen

Olen todella sosiaaliriippuvainen ihminen. Eniten tässä muutossa pelkäsin sitä, että olen täällä yksin kotona ja iltapäivällä Isännän kotiutuessa Isäntä on ainut aikuinen ihmiskontakti koko päivänä. Joka päivä. Tästä kärsisin sekä minä, että ennen kaikkea Isäntä. Luojan kiitos näin ei kuitenkaan ole käynyt ja tähän asiaan on suuresti vaikuttanut kaksi asiaa: Lili ja Facebook.

Mikä olisi parempi syy tavata uusia ihmisiä kun lapsi? Voin kertoa, että ei mikään. Edes opiskelu. Äitiys on niin suuri muutos elämässä ja äitiysloma niin uudenlainen tilanne, että todella moni samassa tilanteessa oleva haluaa löytää muita samassa tilanteessa olevia. Sen lisäksi, että äidit saavat seuraa toisistaan, myös lapset saavat seuraa toisistaan. Ei ehkä vielä tämän ikäisenä (2kk), mutta varmasti myöhemmin. Facebookissa on erilaisia ryhmiä monen ikäisten vauvojen ja lasten vanhemmille, eri ajatusmaailman omaaville vanhemmille ja eri seudulla asuville vanhemmille. Tätä kautta itsekin löysin heti muutaman todella mukavalta tuntuvan äiti-ihmisen ja viittä vaille äiti-ihmisen. Tämä on todella vauhdittanut Vantaalle kotiutumista: vaikka tavarat ovat seisseet muuttolaatikoissa, äidin pääkoppa on pysynyt melko skarppina (niitä tavallisia äitiyteen liittyviä unohduksia ei lasketa) ja arki suhteellisen kiireisenä. Myös Isäntä on ollut tyytyväinen kun minulla on riittänyt tekemistä, sillä mitä enemmän minun tekemiseni kohdistuvat muualle Isännän ollessa töissä, sitä enemmän Isäntä saa olla rauhassa tullessaan töistä kotiin. Jos olisin kotona kaikki päivät, kaipaisin tietenkin tekemistä Isännän tullessa iltapäivällä kotiin.

Kaiken kaikkiaan olen todella yllättynyt siitä, miten vähän muuttolaatikot ovat minua ahdistaneet ja vielä enemmän yllättynyt siitä, että olen jo tavannut fiksuja ja todella mukavan oloisia ihmisiä, joiden kanssa aika kuluu ja joiden seurassa viihdyn todella hyvin. Väitän, että muutto uudelle paikkakunnalle on tietyllä tavalla loppujen lopuksi jopa helpompaa pienen vauvan kanssa, sillä sosiaalisten suhteiden luominen helpottuu paljon, kun on niin suuri yhdistävä tekijä muiden samassa tilanteessa olevien kanssa. Ainakin tänne pääkaupunkiseudulle, sillä lapsia ja vauvoja täällä riittää.

Ihanaa on myös huomata, että nyt jo ensimmäisen viikon aikana ollaan tavattu myös Raumalaisia kavereita, jotka ei sentään ainakaan vielä ole meitä unohtaneet. Ihanaa on myös se, että molemmat veljeni asuvat lähistöllä. Ihan hassua huomata kuinka paljon niiden seuraa on tietämättään kaivannut. Vähän kun veljeni totesi syödessään äidin tekemää kanagratiinia: "en muistanutkaan kuinka paljon olen tätä kaivannut."

Eräs päivä muuttolaatikoiden keskellä

Pitäisi saada pyykinpesukone päälle. Pyykinpesuaine on edelleen jossain laatikossa, joten lähden etsimään sitä. Oikean laatikon päällä on toinen laatikko, jossa on vaatteita. Otan laatikon kantoon ja vien sen makuuhuoneeseen. Alan purkaa laatikkoa, kunnes kesken kaiken muistan, että se astiakaapin järjestely jäi kesken. Menen keittiöön ja alan viimeistellä astiakaappia, kunnes Lili herää.

Lili saa heräillä sylissä kaikessa rauhassa. Hän syö vähän, vaihdetaan vaippa ja tanssahdellaan Spotifyn tahdissa. Hengaillaan hetki yhdessä leikkimatolla keittiössä ja jossain välissä järjestelen vähän sitä astiakaappia. Kun Lili alkaa näyttää väsymisen merkkejä, laitan Lilin vaunuihin ja lähdetään ulos tutustumaan uusiin kulmiin.

"Pizza Hott: Intialainen ja Suamalainen Ruaka Ravintola"

Kun päästään kotiin Lili herää, syö ja jutustelee. Vaihdetaan taas sitä vaippaa ja hengaillaan tovi siinä hoitopöydällä jutustelemassa. Ihailen niitä ihania hymyjä, joita Lili välillä väläyttää ja ne ihanat lyhyet jutustelut on oikeen positiivisen energian latauksia. Lili menee sitteriin katselemaan ja ihmettelemään kun alan tyhjentää isoa pahvilaatikkoa eteisen kaappiin, jotta vaunut mahtuisi vähän paremmin eteiseen. Se jää kuitenkin kesken, kun Lilille tulee itku.

Lilillä on nyt ollut vähän masuvaivaa. Pieni raasu alkaa välillä kesken jokeltelun itkeä kivusta. Naama menee punaiseksi ja itkuttaa. Onneksi siihen on nyt aika hyvin auttanut Disflatyl, masuhieronta, jalkojen pumppaaminen ja kanniskelu niin, että kädet painaa sitä mahaa. Tätä äitiä se kyllä harmittaa kovin katsoa kun pikkuinen kärsii kivuista. Sitä niin toivoo, että voisi ne kaikki kivut itselleen ottaa.

Tovin kanniskelun jälkeen Lili nukahtaa ja Isäntä tulee kotiin. Lilin nukkuessa keskustellaan vähän päivän asioista, Isännän töistä, meidän päivästä ja tarvittavista hankinnoista. Kohta Lili herää. Isännän kanniskellessa Liliä laitan pyykkejä kuivumaan ja tyhjennän sitä laatikkoa sieltä eteisestä. Isäntä selvittelee juoksevia asioita hörppien kahvia ja koittaa välillä saada jotain askaretta tehtyä. Itse siirryn kesken eteisen laatikon tyhjentämään kylpyhuoneeseen toista laatikkoa, sillä muistin että ne pyykit pitäisi saada peseytymään. Kohta Lili alkaa näyttää taas väsymisen merkkejä ja lähdetään käymään veljeni luona iltateellä, nyt kun ne asuu tossa aikas lähellä ja Lili nukkuu kivasti autossa.

Kun päästään myöhemmin takaisin kotiin, Lilillä alkaa taas kipuitku. Parhaamme mukaan koitetaan toista auttaa, mutta siinä kesken kaiken astun kissanpaskaan. Isäntä alkaa jahdata Mufasaa, jolle joskus käy näitä kakkavahinkoja kun maha on taas sekaisin ja jolle yleensä jotain herkkuja tarttuu myös perskarvoihin. Ilmeisesti siis myös Mufasalla on nyt masuvaivaa, se kun aina ensimmäisenä mahallaan reagoi kaikkiin muutoksiin ja nyt ilmeisemmin asunnon muuttumiseen. Isäntä vie Mufasan pesuhuoneeseen pesulle kun itse koitan itkevää vauvaa hyssytellä toinen sukka kissan jätöksissä. Erittäin sekava tilanne raukeaa kuitenkin niin, että saatuani Lilin hetkeksi Isännälle ja päästessäni jalkapesulle, laitan huutavalle Lilille yöpuvun, annan disflatylia ja menen makuuhuoneeseen häntä syöttämään Isännän jäädessa putsaamaan sitä lattiaa.

Lili nukahtaa puoliltaöin (edellisyönä "jo" 03.00) ja päästään kerrankin Isännän kanssa nukkumaan samaan aikaan. Päivän saldo muuton suhteen oli ne pesemättömän pyykit, yksi keskeneräinen astiakaappi, iso laatikko tukkimassa eteisessä ja yksi keskeneräinen laatikko makuuhuoneessa. Tästä on hyvä jatkaa.

Kaoottinen, kaoottisempi, kaoottisin

Aikamoista. Ei sitä voi muuta sanoa. Tosiaan perjantaina Isännällä oli muuttovapaa ja pakattiin suurin osa tavaroista kyytiin. Lauantaina pakattavaksi jäi ne kaikkein ihanimmat, ne sekalaiset tavarat, jotka ei oikeen kuulunut mihinkään tiettyyn laatikkoon. Kolmen aikaan lähdettiin Vantaan suuntaan ja ikuisuudelta tuntuneen ajomatkan jälkeen pääsin vihdoin näkemään tämän Isännän valitseman asunnon.

Asunto on tilava kerrostalokolmio. Pinnat on suurelta osin vähän vanhempia, mutta ihan hyväkuntoisia. Fiilis on jotenkin outo. Tuntuu ihan siltä kun olisi kotinsa jättänyt. Kun ajattelen "kotia", mielen täyttää vanhan asunnon tummat ikkunanpielet, valkoinen kiiltäväpintainen keittiö ja makuuhuone tummanruskealla tehosteseinällä, jossa hohti kuu. Vaikka olin valmistautunut muuttoon pääkaupunkiseudulle, tuli se siltin jotenkin yllätyksenä. Ehkä samoin kun se talvi tulee, joka vuosi. Juuri kun olen saanut elämän uralleen Turussa, tuleekin uusi alku, täysin puhtaalta pöydältä. En ollut valmistautunut ehkä ihan siihen.

Uudet asukkaat ei arvostanu meiän kuuta niin otin sen mukaan. Siellä se nyt möllöttää uudella seinällä.

Ensimmäinen päivä meni purkaessa tavaroita ja hengaillessa Lilin kanssa. Muutto tuntui välillä todella turhauttavalta, kun itse istui "toimettomana" imettämässä muiden kantaessa hikipäissään tavaroita. En todella ole tottunut sellaiseen "istuskeluun". Nyt olen kuitenkin skarpannut ja oikeasti pysähtynyt ajattelemaan, että Lili on nyt se, joka minua ensisijaisesti tarvitsee. Ei Isäntä, muuttoapu, vanhan asunnon uudet omistajat, eikä kukaan muu. Vain Lili. Tästä syystä tavaroiden purkaminen tulee tapahtumaan hitaasti, niinkuin Lilin tahtiin. Haluan päivisin kuitenkin viettää aikaa myös Lilin kanssa, enkä vaan iskeä häntä sitteriin tai leikkimatolle aina kun hän vaan suinkin jaksaa aikaansa yksin kuluttaa. Tänäänkin käytiin vähän vaunuilemassa uusilla kulmilla raittiissa ulkoilmassa (no niin raittiissa kun se täällä pääkaupunkiseudulla on) päiväuniaikaan ja tanssahdeltiin peilin edessä, ihan vaan koska Lilin mielestä se oli hauskaa. En edes jaksa stressata noista laatikoista. Kyllä ne siitä sitten pikkuhiljaa katoaa. Ja meillä on kyllä aikaa.

Vähän olohuonetta sunnuntailta. 

Eteistä sunnuntailta. Isäntä kiinniittää lamppuja.

Kyllä välillä pääsee sitteriin ihmettelemään jääkaapin magneetteja äidin
purkaessa laatikoita.

Asuntoja tulee ja menee, sehän on selvä. Varmasti tulen tähän asuntoon tottumaan, ehkä jopa hyvinkin pian kun saadaan tavarat paikoilleen ja asunto kodikkaaksi. Nyt on vaan totuttava tähän sijaintiin ja asuntoon, tänne missä vessassa on pimeässä hohtava tähtitaivas. Kysympä vaan, kuka istuu paskalla pimeässä?

Paska reissu mutta tuleepahan tehtyä

Me päätettiin, että Isäntä lähtee kuorma-auton kyydissä, missä on melkein koko meidän omaisuus. Minä taas lähdin ajamaan Isännän uudella autolla, jossa matkustaa myös kissat ja Lili. Riemukseni Isäntä tuli torstaina kotiin peräkärryn kanssa, joka oli suunnitteilla kiinnittää siihen samaiseen Skodaan, jonka kanssa minun oli tarkoitus matkata kohti Vantaata. 

Taustatietona, että peräkärry on ihan kiva, kunhan minun ei tarvitse sen kanssa ajaa. Toistaiseksi kuitenkin kaikki ihan ok, kunhan sen kanssa ei ole tarvinnut peruutella. 

Matka alkoi Turusta. Lili heräsi hieman ennen Paimiota, joten Paimion ABC:lla oli ensimmäinen ruokailuhetki. Siitä eteenpäin ei kaveria edes väsyttänyt, vaan matka jatkui valveilla olevan vauvan kanssa. Lili tosiaan ei ollut ennen matkustanut hereillä, joten hieman tämä jännitti. Hieman ennen Kivihovin Teboilia alkoi huuto. Pysähdyttiin siis Kivihovilla ja Lili söi taas. Etupenkin turvakaukalossa makoili tyytyväinen vauva, kunnes päästiin moottoritielle. Lili huusi koko matkan, kunnes vihdoin ja viimein saavutettiin Ykköspesä. Vauva rauhottui syliin saman tien. Taas kun matka jatkui moottoritiellä, huuto alkoi. Kirsikkana kakun päällä aina kun Lili huusi, Mindy säesti takapenkillä ja repi häkin seiniä. 

Nyt ollaan Lohjan ABC:llä, tämä äiti on ihan loppu! Jätin kissat autoon, webaston päälle, otin vauvan kainaloon ja otetaan nyt pieni breikki! Voitte kuvitella kun päästiin lastenhoitohuoneeseen, laitoin oven lukkoon ja joku epäonninen pariskunta yritti tunkeutua KAHDEKSAN KERTAA siihen samaan lastenhoitohuoneeseen oven ollessa lukossa. Piti oikeen nieleskellä, että sen sijaan että olisin avannut sen oven ja alkanut raivota karjahdin sieltä lastenhoitohuoneesta vaan melko tomerasti, että "mä tuun IHAN KOHTA ulos täältä". Se ulkomaalaispariskunta oli ilmeisesti "oh, we're so sorry" pahoitteluista päätellen kovasti pahoillaan. Olen itsekin pahoillani, mutta varmasti he ymmärtäisivät äänensävyn jos tietäisivät minkälaista konserttia olen autossa kuunnellut viimeisen tunnin. Ehkä jopa pidempään.

Nyt vauva nukkuu sylissä tyytyväisenä puhtaassa vaipassa ja matka jatkuu kohta, kun saan tuon hampurilaisen pistettyä poskeen.

Toivottakaa tsemppiä, tai edes rautaisia hermoja!

Muuttoboikotti

Lähdettiin tänään vauvan kanssa muuttoa pakoon Helsinkiin. Aamulla kun Isäntä lähti töihin, mentiin tytsyn kanssa mukana moikkaamaan serkkutyttöjä! Oli kyllä ihanan piristävää olla koko päivä pois täältä kaaoksesta ja oli ihana nähdä kun vauvan serkkutytöt olivat niin tavattoman innoissaan vauvasta. Molemmat kävi jatkuvasti hellimässä, koskemassa, silittämässä ja ihmettelemässä ja kinaa syntyi siitä kumman syliin vauva seuraavaksi menisi.

Pikkanen kettutyttö

Päivä, ja etenkin tämä edessä oleva ilta, on sen puolen jännä, että tämä äiti vetää edelleen viimeyön noin puolentoista tunnin pätkittäisillä yöunilla. Eikä ole kyllä juuri vielä edes väsyttänyt kun on jatkuvasti ollut ohjelmaa. On sitä monena aiempanakin yönä ollut unet välillä vähissä, mutta tämä taitaa kyllä olla ennätys. Vauva meni kuitenkin nukkumaan hyvissä ajoin illalla puoli kahdeksalta äidin ja isän jäädessä hereille. Kymmenen aikaan menin sänkyyn unen toivossa kun vauva heräsi syömään, mutta uni ei tullut ennen kun vauva taas puolilta öin heräsi taas syömään. Yhden aikaan sain hetken unta, kunnes vauva heräsi kahden aikaan yllättäen syömään. Pikaruokailun jälkeen en saanut unta ennen kun vauva kolmelta päätti että nyt on aamu. Kun vihdoin vauva nukahti viideltä, sain nukkua puolisen tuntia ennen kun herätyskello soi. Oli aika herkkua. Tässä on taas todiste siitä, että vaikka vauva nukkuisi hyvin, ei se aina tarkoita sitä että äiti saa nukuttua yhtälailla. Jos ensiyönä saisi ehkä vähän untakin.

Tämä päivä oli jännä myös siltä osin, että olin ensimmäistä kertaa erossa vauvasta. Aika hetken, mutta erossa kuitenkin! Vauva jäi syötön jälkeen miehille kun käytiin talon emännän kanssa koirien kanssa lenkillä. Olo oli niiiin hassu, ihan kun jotain olisi jatkuvasti uupunut. Ja uupuihan se tosiaan se vauva! Olihan se ihan hauska olla "yksin", mutta en minä kyllä ainakaan tässä vaiheessa kaipaa mitään vauvatonta aikaa itselleni. Kyllä se olo niin orpo oli! Maisemat oli toki ihanan syksyiset ja lenkki citymetsässä (leikkimetsä) oli ihanan virkistävä!

Se leikkimetsä ja koirat, jotka vetivät parhaan posensa.

Tänään päätin myös testata, meneekö napakoru edelleen lävistyksestä läpi. Kauan se on ollut mielessä ja kauan olen sitä epäillyt, mutta menihän se! Helposti vielä. En olisi kyllä uskonut! :D Ei se mikään kaunis ole nättine repeämisarpineen, mutta siinä se taas on. Otin sen pois raskausviikolla 23, tyttö syntyi viikolla 40 ja on nyt viiden viikon ikäinen, eli 22 viikkoa (reilut 5kk) eikä mennyt umpeen! 

Kaiken tämän lisäksi hiukset sai uutta väriä! Tyvikasvu oli niin järkyttävä, etten kehdannut ottaa edes kuvaa! Raskausaikana tyvikasvun alkaessa häiritä lykkäsin värjäämistä syntymän jälkeiseen aikaan, jottei vauvaa turhaan masuaikana myrkytetä. No kun vauva vihdoin syntyi, kaikkien yllätykseksi hiusten värjääminen ei ollut ensimmäisenä mielessä. Nyt kun vauvan kanssa homma on hieman rutinoitunut ja on ollut aikaa välillä kurkata oikeen peiliin, se tyvikasvu on alkanut yllättäen taas häiritä. Lupasin itselleni, että ristiäisiin mennessä on ihan pakko, ymmärtänette varmasti. Ristiäiset on sunnuntaina ja pää on taas punainen. Tehtävä siis suoritettu onnistuneesti!

Chaos in da house

Terveisiä täältä kaaoksen keskeltä! Joka ainoalla pöytätasolla on tavaraa, joka nurkassa on laatikoita ja koko asunnon yleisilme on ihan järkyttävä. Lohdutuksekseni koitan itselleni hokea, että "enää kaksi viikkoa".

Kaksi viikkoa!?! Kuka täysjärkinen asuu muuton keskellä kaksi viikkoa!? Itse olen sitä tyyppiä, joka normaalisti muuttaa kahdessa päivässä. Toisena päivänä pakataan, toisena puretaan tavarat. Voin kertoa, että vauvan kanssa se ei ihan näin simppelisti onnistu, etenkään kun koko ensiviikonloppu on varattu ristiäistohinoihin. Oman haasteensa lisäksi luo se, että täällä tosiaan pitäisi asua ja elellä vielä ennen muuttoa, joten välistä on ihan todella hankala päättää mitä pakataan ja mitä jätetään pakkaamatta.

Jos minusta ei juurikaan kuulu tässä lähiaikoina, se saattaa johtua joko siitä että olen vaan hemmetin kiireinen kaikkien ristiäis- ja muuttojärjestelyjen kanssa tai vaihtoehtoisesti olen saanut hermoromahduksen ja joutunut suljetulle osastolle.

Kun nämä seuraavat kolme viikkoa on ohi (ristiäiset ja muutto pakkaamisine ja purkamisineen), istun kotisohvalla vauvan kanssa ainakin viikon!

ps. Isäntä keksi otsikon

Asuntohommia vol 2

Saanen ilmoittaa, että asunto on löytynyt. Asunto sijaitsee Vantaalla Myyrmäessä, siinä on kolme huonetta, keittiö ja sauna ja se on Isännän mukaan meille passeli. Itsehän en ole kyseistä asuntoa nähnyt. Voitte kuvitella miltä tuntuu muuttaa asuntoon, mitä ei ole koskaan itse nähnyt. Kova on luotto Isäntään nyt tässä.

Muutto tulee tapahtumaan kuun vaihteessa. Virallisesti uusi asunto vapautuu 1.11 ja meidän asunnon pitäisi olla tyhjä 1.11, joten jottei asiat taas liian helposti sujuisi, jonkinlaista sumplimista tämä muuttohomma vaatii. Pääasia kuitenkin on, että se asunto on nyt tiedossa ja pitäisi olla ihan kivakin vielä. 

Suurin osa pakkaamisesta tulisi tapahtua tänä viikonloppuna, sillä muuten meinaa hieman aika loppua kesken. Isäntä on arkisin paljon poissa, minulla toinen käsi kiinni vauvassa ja ensi viikonloppuna meillä on ristiäiset. Vieraat ovat arkisin kovasti tervetulleita, etenkin ne, jotka haluavat tulla kanniskelemaan vauvaa muuttolaatikoiden keskelle. Pakkaamista toki jouduttaisi vielä, ellei 2/3 muuttolaatikoista olisi Raumalla. 

Jotenkin hassua, kun aina ennen olen ollut muutosta itse todella innoissani. Nyt pakkaaminen ja koko muutto ajatuksena tuntuu niin pakkopullalta, ettei se pakkaaminen tosiaan yhtään kiinnosta. Ei auta kun ottaa se suorittamisasenne ja koittaa hoitaa tämäkin homma kunnialla loppuun. 

Blah.

Asunnonhakuhommia

Jotenkin pienessä päässäni ajattelin, että se asunto löytyy niin, että katsotaan hakemuksia netistä, käydään paikan päällä ja jätetään hakemus. Jostain kumman syystä se ei kuitenkaan ihan näin helposti onnistu. Suurin osa ilmoitetuista asunnoista on VVO:n, Lumon, Aravan tai vastaavan, joissa yksittäistä asuntoa ei voi hakea. Asuntoilmoitukset kyllä löytyy netistä, mutta niitä ei voi nimenomaisesti hakea. Hakemus tehdään ihan erikseen internetin ihmeellisessä maailmassa, ja sinne pitää nimetä mistä alueelta (joskus jopa eritellä talot) asuntoa hakee ja millaista hakee. Tämän lisäksi pitää tietenkin kertoa itsestään kaikki mahdolliset tiedot tilitietoja ja esimiehen puhelinnumeroja myöten. Tämän jälkeen hakemus otetaan käsittelyyn ja sieltä sitten tarjotaan (jos tarjotaan) asuntoa, jota voi käydä katsomassa. Helsingin kaupungin asuntoja ei pääse edes katsomaan ennen kun on toimittanut varallisuudestaan ja palkastaan tiedot, sekä todistuksia muuttotarpeesta.

Kun asuntoa tarjotaan, on todella ikävää ellei asuntoon tykästy, sillä uutta tarjousta on vaikea saada. Ainoa joka tarjoaa uusia asuntoja, on ollut VVO. Helsingin, Espoon ja Vantaan kaupunkien asuntojen osalta ensimmäiseen tarjottuun pitäisi tyytyä tai sitten asua sillan alla. Lähes kaikkien asuntojen osalta asunnon saaminen perustuu tarveharkintaan ja tästä syystä täytyy tosiaan toimittaa jos jonkinlaista lappusta tai paperia. Tarveharkinnan vuoksi emme myöskään voi ottaa nyt vain jotain asuntoa ja luottaa siihen, että saamme myöhemmin kivemman. Nyt meillä meinaan on se tarve kohdillaan, mutta sitten kun olemme asunnon valinneet, välitöntä tarvetta ei enää ole. 

Kun vihdoin löytyy joku kiva yksityisen asunto, jonka vuokraaminen on sekin aina ulkoistettu jollekin välittäjälle, paikalla on hakijoita kun sieniä sateella ja asunnon saaminen on täysin tuuripeliä. 

Aika jännäksi menee. Ellei asuntoa löydy, meidät löytää ensikuussa sitten varmaan Martinsillan alta. Ohikulkevat voivat sitten sinne poiketa. Voin koittaa keitää nuotiolla jotain nokipannukahvia jokivedestä.

Jos joku tietää jonkun kivan kolmion pääkaupunkiseudulta, ei mielellään alle 60 neliötä, täällä olisi yksi pieni perhe joka sellaista kaipailisi. 

Lärpäkkeitä

Mulla on täällä muuttolaatikoita nurkissa odottamassa pakkaamista. Koska uudesta asunnosta ei ole tietoakaan, pakkaaminen tuntuu jotenkin kauhean etäiseltä ajatukselta. Tästä syystä ajattelinkin tehdä jotain muuta. Ensin ajattelin mennä käymään näytteenottoharrastuksessa, mutta aamulla sääliessäni meidän pientä nuhanenää, päätin että me ollaan tänään tyttöjen kesken ihan vaan kotona!

Ollaan tosiaan oltu tänään vaan kotona. Pikkuinen nuhanenä on saanut nukkua ihan rauhassa ja on saanut jopa uniseuraa Mufasalta. Äitikin on kaiken maailman häsäämisen sijaan pitkälti istunut tyttärensä vieressä sohvalla välillä tuijottaen pientä tuhisijaa ja välillä käsityötä. Kyllä! Otin tänään pitkästä aikaa virkkuukoukun käteen! Tarkoituksena oli luoda jotain käytännöllistä, ihan tarpeeseen.

Täällä ei tarvii yksin nukkua!

Arvatkaas mitä nämä on?

Ne on kuulkaas ihan itse tehdyt rinnanlämmittimet! Ulkona alkaa olla aika kylmä ja jos yhden rintatulehduksen sain jo 15 asteella oven availusta, en halua edes kuvitella mitä tulee kun ovea availee pakkaskeleillä! Sen verran ikävä tauti tuo rintatulehdus oli. 

Erehdyksekseni luulin, että rintatulehdus on vaan rinnassa/rinnoissa. Samoin kuvitteleville tiedoksi, että sen niiden tissikipujen lisäksi saa järkyttävän päänsäryn (kyllä, jopa minulla jonka päätä ei ikinä särje), huimauksen, kylmähorkkia ja kuumeen, sekä lisäksi hirveän silmäsäryn, jonka vuoksi olisin halunnut kaivaa ne silmät pois päästä jotta se särky helpottaisi. Sitä ei kyllä toivoisi kenellekään. 

Ensimmäisestä alottamastani tissinlämmittäjästä tuli kuitenkin vauvalle pipo. Ihan vaan, koska alun jälkeen tajusin, että ilmat kylmenee ja pikkanen tarvitsee lämpimän pipon joka tulee korvien päälle. Voilá! Ei ole ensimmäinen kerta kun jostain aloittamastani jutusta tulee jotain muuta, kuten ensimmäinen virkkuutyöni ikinä, patalappu, päätyi kulkusen kanssa joulukuuseen kuusenkoristeeksi. Sillon taisi olla tosin kyse vain kärsivällisyydestä.

Pikkupipo! Saattaa tarvita nauhan, mutta tilanne arvioidaan myöhemmin.

Ps. Jos joku tietää pk-seudulta kivan kolmion, viestiä tänne, hop!

Kauppapäivä

Nyt sen uskaltaa julkaista. Meidän asunto on myyty. Tänään tehtiin kauppakirjat ja meidän on muutettava pois 1.11 mennessä.

Ajattelin että olo olisi huojentunut, mutta olo on ihan kummallinen. Tämä on ollut niin kiva asunto ja kiva paikka asua, että ajatus muutosta on jotenkin todella ikävä. Ollaan vähän katseltu asuntoja pääkaupunkiseudulla, mutta sopivaa ei ole löytynyt. Vuokrat on ihan pikkasen suurempia kun täällä Turun seudulla ja vaikka vuokra olisi korkea, asunto saattaa olla ihan järkyttävä läävä. Alueista ei tiedetä oikeastaan mitään, joten mihin ikinä muutetaankaan kaikki tulee olemaan uutta ja ihmeellistä.

Nyt kun kauppakirjat on tehty, uskaltaa alkaa jo vähän pakkailemaan sellaisia tavaroita, joita tässä kuukauden sisään ei ehkä tarvitse. Muutto ja pakkaaminen pienen vauvan kanssa tulee kyllä olemaan omanlaisensa kokemus. Tästä eteenpäin tämä asunto tuskin tulee olemaan kovinkaan vieraskoreassa kunnossa, kaikki kun pakkaa nyt jo jäämään leviäksi kun aina kesken jotain vauvalle tulee nälkä.

Vaikka olo on haikea tämän asunnon osalta, on fiilis kuitenkin huojentunut ja onnellinen. Nyt vihdoin ollaan askel lähempänä yhteisen katon alla asumista ja sitä ihan oikeaa perhe-elämää. Turkuun jää kuitenkin paljon ihania ihmisiä ja kavereita ja niitä tulee kyllä kova ikävä. Onneksi sieltä pääkaupunkiseudulta pääsee Turkuun suhteellisen helposti.