Kauppapäivä

Nyt sen uskaltaa julkaista. Meidän asunto on myyty. Tänään tehtiin kauppakirjat ja meidän on muutettava pois 1.11 mennessä.

Ajattelin että olo olisi huojentunut, mutta olo on ihan kummallinen. Tämä on ollut niin kiva asunto ja kiva paikka asua, että ajatus muutosta on jotenkin todella ikävä. Ollaan vähän katseltu asuntoja pääkaupunkiseudulla, mutta sopivaa ei ole löytynyt. Vuokrat on ihan pikkasen suurempia kun täällä Turun seudulla ja vaikka vuokra olisi korkea, asunto saattaa olla ihan järkyttävä läävä. Alueista ei tiedetä oikeastaan mitään, joten mihin ikinä muutetaankaan kaikki tulee olemaan uutta ja ihmeellistä.

Nyt kun kauppakirjat on tehty, uskaltaa alkaa jo vähän pakkailemaan sellaisia tavaroita, joita tässä kuukauden sisään ei ehkä tarvitse. Muutto ja pakkaaminen pienen vauvan kanssa tulee kyllä olemaan omanlaisensa kokemus. Tästä eteenpäin tämä asunto tuskin tulee olemaan kovinkaan vieraskoreassa kunnossa, kaikki kun pakkaa nyt jo jäämään leviäksi kun aina kesken jotain vauvalle tulee nälkä.

Vaikka olo on haikea tämän asunnon osalta, on fiilis kuitenkin huojentunut ja onnellinen. Nyt vihdoin ollaan askel lähempänä yhteisen katon alla asumista ja sitä ihan oikeaa perhe-elämää. Turkuun jää kuitenkin paljon ihania ihmisiä ja kavereita ja niitä tulee kyllä kova ikävä. Onneksi sieltä pääkaupunkiseudulta pääsee Turkuun suhteellisen helposti.

Muutama yökyöpeli

Raskausaikana tilasin vauvalle Isännän unenlahjat. No näyttää siltä, että sellaiset on saatu ja vauva nukkuukin hyvin sitten kun nukkuu. Tämän tilauksen oheistuotteena meillä on nyt siis kaksi nukkuessaan hyvin nukkuvaa yökyöpeliä. Tämä äiti olisi ihan valmis nukkumaan puolen yön aikaan, mutta tyttö kaipaa seuraa sinne kahteen asti yöllä. Isäntä oli viimeyön pois kotoa ja harmi että kotona ollessaankin juuri hänen pitäisi mennä ajoissa nukkumaan jaksaakseen töissä. Muuten isä ja tytär voisivat yhdessä pelata tietokonepelejä yöt läpeensä.

Viime yönä koitin monta kertaa saada tyttöä unille, mutta tiedoksi, että tämän ikäistä ei saa valveillaoloaikana nukkumaan selkää silittämällä, tuudittamalla tai millään muullakaan keksimälläni keinolla. Loppujen lopuksi noustiin sängystä ylös ja siirryttiin yhden aikaan yöllä katsomaan telkkaria jotta äiskä pysyisi hereillä. Äidin valveillaolosta huolehtivat myös kissat, jotka oli ihan innosta pinkeänä kun kesken yön siirryttiin sohvalle. Sohvalla vauva viihtyi huomattavasti paremmin ja loppujen lopuksi nukahdettiin kaikki sohvalle, vauva rintakehäni päälle ja kissat jalkopäähän.

Aamulla kerättiin sitten vähän takaisin yön valvomisia ja noustiinkin sitten ylös vasta yhden aikaan päivällä. Siihen asti nukuttiin eripituisissa pätkissä syöttöjen välissä. Nyt täällä kaikki kerää voimia taas öisiin hengailuihin. Kaikki paitsi se äiti, joka kirjoittelee tässä välissä tätä blogia. Vauvakin suostui heräämättä siirtymään rintakehän päältä tuohon sohvalle viereen nukkumaan. 

Vauva nukkuu

Mindy nukkuu

Mufasa nukkuu

Mielenkiinnolla odotan ensiyötä.

Kaksin

Isännän isyysloma loppui eiliseen ja tänään Isännän oli aika mennä töihin. Jostain kumman syystä, ehkä siitä että tiesin tämän päivän tulevan, minua ei yhtään jännittänyt jäädä vauvan kanssa kaksin. Isäntä aloitti töihinpaluun vielä kevyesti olemalla heti yön pois kotoa.

Meillä oli vauvan kanssa kiva ensimmäinen päivä kahdestaan. Aamulla kuuden aikoihin kun Isäntä lähti, käytiin keittämässä sille aamupuuroa. Käytiin samalla hiukan ulkona etsiskelemässä sitä superkuuta, mutta ei me mitään sellasta nähty. Painuttiin siis takaisin nukkumaan.

Isäntä laittoi eilen turvakaukalon telakan Obelixiin (se meidän auto) ja ajateltiin käydä testaamassa sitä. Koska Skanssissa on skanssiaiset ja nähtiin jo aiemmin mainoslehtisessä ne Villervallan ihanat tähti-jumpsuitit tarjouksessa, päätettiin ottaa suunnaksi Skanssi. Kiinnitin kotona vaunuihin adapterit turvakaukalolle, jotta voidaan paikan päällä vaan napsauttaa kaukalo kiinni vaununrunkoon. Ekat jännät hetket tuli kun päästiin autolle ja tajusin, ettei me olla edes kokeiltu mahtuuko ne vaunut sinne auton takakoppaan. Ihan käsittämättömän positiivinen yllätys oli, että se vaununrunko upposi sinne takakoppaan ihan helposti! Tiedoksi siis, että pieneen Opel Astraan mahtuu Emmaljungan vaununrunko kevyesti.

Siellä se hei on!

Skanssissa suunnattiin ensimmäisenä sinne lastenvaateliikkeeseen ja sieltä se löytyi! Haaveilin tästä jumpsuitista jo ennen synnytystä, mutta en uskaltanut sitä ostaa, koska sukupuolesta ei ollut tietoa. Tämä puna-oranssi valtasi sydämeni, mutta olisi siellä kiva vihreä ollut pojallekin. Tämä on kuitenkin kokoa 74, että ei se vielä ihan hetkeen meidän tytölle mene, mutta ompahan ihanainen odottamassa neidin kasvua. Se lastenvaateliikkeen myyjä kiinnostuneena kyseli meidän tytön ikää ja kuullessaan, että neidillä on ikää vasta vähän reilu kaksi viikkoa, myyjän puheesta paistoi aika selvästi läpi, että meidän pitäisi kauppakeskuksen sijaan olla kotona. En kuitenkaan antanut asian häiritä ja mukana ollut kaverikin hieman naureskeli, että tädin mielestä vauvoilla ei ilmeisesti ole asiaa kauppakeskuksiin. Itse en oikeen ymmärrä miksi pitäisi jäädä kotiin. Onhan yksinhuoltajienkin pakko käydä kaupassa ja ennemmin se vauva sen flunssan saa niistä kotona käyvistä vauvaa koskettelevista vieraista kun imee sen flunssan itseensä nukkuessaan vaunuissa ostoskeskuksessa. Ja mielummin otan sen vauvan mukaan, kun pumppaan maitoa ja jätän sen jonkun kanssa pulloruokinnalle kotiin.

Siinä se nyt on!

Skanssireissu meni kyllä mainiosti! Siinä hetken kiertelyn ja muutaman tytön värisen H&M:n bodysetin oston jälkeen mentiin teelle vähän syrjäisempään paikkaan, jossa vauvakin sai syödäkseen. Meidän ihan ensimmäinen julki-imetys! Se meni vielä hienosti! Laitoin harson olkapäältä vauvan pään yli, sillä itseä ahdistaa ajatus vetää julkisella paikalla tissi esille vaikka kuinka luonnollista se vauvan ruokailu sitten olisikin.

Herättyään vauva ei kauheasti siinä kaukalossa viihtynyt ja ruokaostokset tehtiinkin niin, että ostokset kasattiin turvakaukaloon ja vauva kulki mukana sylissä. Siinä sylissä oli ilmeisesti niin paljon parempi olla kun kaukalossa. Kun vihdoin päästiin autolle, oli taas nälkä kova. Siinä istuskeltiin autossa ja katseltiin siellä parkkihallissa pyöriviä autoja ja ihmisiä vauvan syödessä. Tämä oli nyt kolmas autoimetys ja se on jotenkin niin leppoisaa. Mikäs siinä autossa istuskellessa, kun kiire ei ole minnekään. Vauvan tahtiin mennään, joten se imetyshetki on niin tajuttoman kiireetön ja rentouttava hetki siinä kesken matkan. Jotenkin hassusti siitä oikeen nauttii, vaikka se matkaa hidastaakin tai sen jopa keskeyttää.

Kun vihdoin päästiin kotiin, on vauva viihtynyt erittäin hyvin sylissä. Tai siis, eipä se muualla ole viihtynytkään. Yhdellä kädellä saa kuitenkin yllättävän paljon tehtyä ja jotenkin se on mun mielestä jopa hellyyttävää, että tyttönen haluaa olla sylissä. Ehkä se vielä alkaa ärsyttämään, mutta just nyt nautin tästä minitakiaisesta! <3 

Ne hormonit

Bongasin meidän vauvan rinnasta pienen herneen kokoisen patin. Isäntä tuli juuri ovesta sisään kun sitä hoitopöydällä tutkailin. Huusin Isäntää paikalle. Isäntä koitti, kaivoi puhelimen esiin ja hyvin pikaisen googlailun jälkeen luki sieltä muiden kokemuksia kyseisistä pateista.

Ne johtuu äidin hormoneista ja ilmenee erityisesti tyttövauvoilla.

Pelästyin ihan hirveästi ja kun tajusin että kyseessä ei todennäköisimmin ole mitään vakavaa, itkuhan siinä tuli. Siinä oli kyllä hyvä itkeä pieni lämpöinen vauva sylissä Isäntää vasten.

Asiasta täytyy kuitenkin muistaa mainita ensikerralla neuvolassa. Hemmetin hormonit mitä kaikkea ne meidän pienelle neidille aiheuttaa!

Ajatuksia synnytyksestä

Mulla oli tosiaan toiveena synnytys ilman lääkkeellistä kivunlievitystä. Tämä nyt ei varsinaisesti ihan onnistunut ja synnytyksestä olenkin kertonut täällä. Homma meni suohon vähän sen jälkeen kun laitettiin oksitosiinitippa. Kipua yleensä hyvin kestävänä ihmisenä kärsin niitä tuplasupistuksia reilu pari tuntia ja siinä kohtaa kun anestesialääkäri tuli huoneeseen laittamaan epiduraalia, itkin kun tiesin sen kohta helpottavan. Kaksi reilu minuutin supistusta tuli aina peräkkäin, heti kun "oma supistus" alkoi hiipumaan, "oksitosiinisupistus" iski päälle. Välissä oli aina huimat 10-15 sekuntia aikaa kerätä itsensä seuraavaa tuplasupistusta varten.

Epiduraali auttoi aika pitkäksi aikaa, mutta onneksi vaikutus ei sellaisenaan kestänyt ihan synnytykseen saakka ja pääsin kuitenkin tuntemaan synnytyksen kivut. En olisi halunnut ponnistaa kätilön käskystä tuntematta mitään. Loppujen lopuksi napanuora irtosi ja istukka jouduttiin irroittamaan humautuksessa, joten jälkeenpäin ajateltuna olen erittäin tyytyväinen, että otin sen epiduraalin siihen väliin. Aika annos lääkkeitä kehoon kuitenkin pumpattiin kun sinne leikkuriin mentiin. Olisi ollut aika ikävää, jos olisi kärsinyt ne kamalat tuplasupistukset lääkkeettä ja kuitenkin pumpataan keho täyteen ties mitä kun lopuksi irroitetaan istukkaa.

Vaikka toive oli lääkkeetön kivunlievitys, olen erittäin tyytyväinen, etten luottanut liikaa siihen pystyväni ja menin synnärille enemmän suoritus-asenteella kun toimittamaan ennalta suunnittelemani synnytyksen. Tuli taas todistettua, että sitä synnytystä on turha alkaa ennalta suunnittelemaan. Ikinä ei tiedä kuinka käy. Seuraavat pari päivää menivät kyllä lääkeainekrapulassa ihan niin kuin epäilinkin. En pystynyt edes seuraamaan vauvan hoitotoimenpiteitä seisaaltaan, kun alkoi huimata ihan tajuttomasti ja verenhukasta se ei johtunut. Onneksi se ei niin kauheasti haitannut, sillä ihana osaston henkilökunta auttoi vauvan hoidossa todella paljon ja ensimmäisen päivän vauva oli valohoidossa, joten sain hänet viereeni vain syöttöjen ajaksi. Vaikka kaikki käski nauttia siitä vauvattomuudesta ja siitä kun osaston henkilökunta hoitaa kaikki hoitotoimenpiteet ja yrittää itse levätä, on se aika hemmetin vaikeaa kun juuri on synnyttänyt ja kaipaa ainoastaan sitä pientä tuhisijaa siihen viereen. Koitappa itse ostaa uusi puhelin, laittaa se vuorokaudeksi kaappiin ja nauttia vielä viimeiset hetket siitä vanhasta.

Kaiken kaikkiaan olen todella tyytyväinen synnytykseeni. Vaikka se ei ollut toiveideni mukainen, se oli aika pitkä ja höystettynä kaikenlaisella vääristä tuloksista ja TENS-laitteesta johtuvalla "turhalla" ja ylimääräisellä toimenpiteellä, en jälkeenpäin muuttaisi mitään. Se oli sellaisenaan se suoritus, jolla meidän ihana pikkuneiti saatiin syliin ja sellaisena se on ihana muistaa. Olen myös erittäin onnellinen, että sain synnyttää alakautta, vaikka siinä pitkän aikaa sektiota pidettiin vaihtoehtona ja juuri ennen kun oksitosiinihanat avattiin uudelleen väsymyksestä uupuneena toivoin, että vauva vaan leikattaisiin minusta ulos. On se kokemuksena kuitenkin niin kamalan ihana!

Synnyttämään vielä meneville vinkiksi, että synnärille kannattaa mennä ennakkoluulottomalla asenteella ja avoimin mielin. Mukaan kannattaa myös satsata huumorintajua, sillä sitä voi monessa tilanteessa tarvita. Meillä muun muassa kun muutamaankin otteeseen makoilin kyljelläni Isännän pitäessä toista jalkaani koholla ja parin lääkärin päät jalkojen välissä ottamassa vauvan päästä verinäytettä, huumorin avulla tilanteeseen on aika paljon helpompi suhtautua. Sitä kipua ei kannata pelätä, se unohtuu heti kun pieni pallero nostetaan syliin.

Immuunipuolustus hoi!

Täällä flunssa on vallannut meidät. Onneksi vauva on (ainakin vielä) säästynyt taudilta. Isäntä sairastui heti vauvan synnyttyä ja itse sain ensioireet muutama päivä kotiutumisen jälkeen. Nuha vaihtui tukkoisuuteen, sitten yskään ja nyt se tuntuu paineena poskionteloissa. Great!

Olen poskiontelovammainen. Kohdallani poskiontelotulehduksilla on tapana kroonistua ja ne voivat pamahtaa päälle ihan muutamassa tunnissakin. Antibiootit voi helpottaa viikoksi tai kuukaudeksi, kunnes se tulee takaisin. Vasta pidempi ja tujumpi antibioottikuuri vie vaivan kokonaan pois, jos vie.

Kohta kaksi vuotta sitten marraskuussa olin FESS-leikkauksessa, jossa nenän röörejä kaiverrettiin laajemmiksi tähystysleikkauksessa paikallispuudutuksessa. Sen jälkeen poskiontelotulehduksia ei ole ollut. Koska tällä kertaa tämä poskiontelotulehdus on tullut pikkuhiljaa, toiveissa on että se myös katoaisi pikkuhiljaa. On sitä pahempaakin painetta pään sisällä koettu, joten mikään mahdoton tämä ei ole kärsiä. En millään haluaisi syödä nyt mitään antibioottia imetysaikana, joten toivon todella immuunipuolustukseni hoitelevan tämän.

Vauva pääsi tänään käymään "kesämökillä" Paraisilla Isännän serkun luona. Koska lähdettiin kotiin vasta kuuden maissa ja nälkä alkoi jo kurnia, käytiin kotimatkalla pitkästä aikaa hakemassa noutoruokaa. Kiinalaista suoraan Puutarhakadulta. Noi Lotus Gardenin annokset on kyllä niin käsittämättömän kokoisia, että niistä syö monta päivää!

Loppuilta vaakatasossa sohvalla kupponen lämmintä edessä. Illat on ihanan pimeitä ja kotisohvalla ihanasti lämmittää viltti. Jos vaikka vielä pari kynttilää...

Paljon unijaksoja

Meillä oli eilen neuvolatädin kotikäynti. Kaverilla on paino lähtenyt hyvin nousuun ja eilen 10 vuorokauden iässä painoa oli jo 3700g (syntymäpaino 3450g). Kaikki meni kivasti ja tädin mukaan meillä menee niin mukavasti että voidaan ihan jatkaa samaan malliin.

Isäntä oli jo ihan kypsä monen päivän kotona lusimisesta ja halusi lähteä jonnekin. Jonnekin lähdettiin siis, eli käytiin Vantaalla ja Helsingissä. Käytiin yhdessä asuntonäytössä (josta ei kyllä meidän kotia tule), Isännän työpaikalla ja veljeni luona pyörähtämässä vauvan kanssa. Hyvin meni reissu. Vauva pääasiassa nukkuu autossa tyytyväisenä ja ruokailu toimitettiin pariin otteeseen auton takapenkillä. Minusta ei ihan julki-imettäjäksi taida olla, mutta yllättävän helposti meni kyllä reissu mäkkärin vessa-vaipanvaihtoineen.

Vauvan kanssa aika menee jotenkin kauhean sutjakkaasti. Vaikka itse vauva nukkuu paljon ja tuntuu että aikaa on ihan hirveästi, jotenkin se kaikki aika kuitenkin kuluu. Tänäänkin aamulla heräiltiin tytön kanssa Isännän vielä nukkuessa. Kaveri söi ensin kaikessa rauhassa, sitten vähän rupateltiin ja vaihdettiin vaippaa ennen kun mentiin kantoliinaan ja alettiin imuroimaan. Siihen kantoliinaan oli hyvä nukahtaa melkeen heti kun imuri pärähti käyntiin. Vauvan nukkuessa tuli siis imuroitu ja käyty suihkussa ennen vauvan seuraavaa ruokailua. Seuraavan unijakson aikana syötiin Isännän kanssa aamupala ja kolmannen unijakson aikana otin vauvan seurana pienen torkut Isännän käydessä hoitamassa asioita. Sen jälkeen Isäntä puuhaili tietokoneensa parissa minun väkertäessä ristiäiskutsuja. Kutsuista laitan kuvaa sitten kun olen saanut ne lähetettyä, mutta söpöt tulee vaikka itse sanonkin!

Neljännen unijakson aikana Isännän kaveri kävi moikkaamassa uutta lauman jäsentä ja sillä samaisella unijaksolla ollaan nyt. Paljon siis olisi aikaa tehdä vaikka mitä, mutta kummasti se aika myös kuluu! Miten kotona voi olla niin paljon tekemistä? Ja päivät kuluu ihan käsittämättömän nopeasti!

Vauva on ihana. Se ihan käsittämätön rakkauden tunne mikä siinä synnytyksen yhteydessä minut valtasi vaan kasvaa päivä päivältä! Miten se edes voi olla mahdollista? Päivä päivältä tuota ihanuutta oppii tuntemaan paremmin ja jotenkin se kehittyy ihan hirveetä vauhtia jo nyt! Nyt se on muutamaan kertaan jo jutellut jotain pientä ja ne pienet silmät oppii päivä päivältä paremmin tarkentamaan kohteeseen. Välillä se hymyilee ja hassuttelee tissillä ja saa äitinsä oikeen nauramaan ääneen. Voi mikä ihana huumorintajukin sillä jo on! Isännän onneksi napatynkäkin irtosi tänään. Nautin niin paljon tuon pienen ihmisen olemassaolosta, etten kestä. Voisin vaan tuijotella sitä ja kuunnella sitä ihanaa tuhinaa vaikka kuinka kauan. Kaveri on vielä niin ihana, että nukkuu oikeastaan missä vaan ja häntä voi ihan siirrelläkin nukkuvana melkeimpä miten vaan. Pienen tuhisijan voi siis nostaa halipulassa unipesästään syliin ja takaisin unipesään kun kädet väsyy tai pieni lämpöpatteri nostaa hien pintaan. Hän viihtyy hyvin omissa oloissaan, sylissä tai kantoliinassa eikä hän häiriinny imurista, lasten kiljumisista, kissojen juoksemisesta, kattiloiden kolinasta eikä siitä kun Lukko tekee maalin.

Aikamoista vauvafiilistelyä täällä siis.

P.S. kirjotin tämän makaamalla mahallaan! En muista millon olisin viimeksi maannu mahallaan! Tällanenki asento on oikeesti mahdollinen!!

Imetysongelmia(ko)

Ei meillä varsinaisesti mitään ongelmia ole. Ehkä. Tai riippuu keneltä kysyy. Pikkutyttö on välillä sitä mieltä, että ei hemmetti kun ei tuo äiti vaan tajua.

Imetys lähti ihan hyvin käyntiin, mitä nyt vähän oli alkuunsa otteen kanssa ongelmia. Pikkukaveri ei vaan sitä otetta meinannut saada. Aina se kuitenkin lopulta saatiin, kiitos TYKSin synnytysvuodeosasto kakkosen henkilökunnan, joka kärsivällisesti jaksoi meitä auttaa. Juttu kuitenkin jatkui kotona kun maito oikeen kunnolla nousi. Otetta ei vaan pinkeästä rinnasta meinannut saada ja äidin avustusyritykset painamisineen ja puristamisineen olivat sekä äidille tuskallisia että lapselle tehottomia. Ensimmäisenä aamuna kotona äiti tajusi ottaa esille rintapumpun, jolla pumppaamalla rinta sen verran pehmeni, että kaveri sai otteen.

Edelleen otteen saaminen on välillä hankalaa. Pitää vaihdella asentoja ja vauvan korkeuksia ja välillä pitää heittää kaikki tyynyt pois, ottaa vauva vaan käsivarsille ja hartiat korvissa vaihdella korkeutta ja asentoa, että ote saadaan. Kun sen vihdoi saa, voi hiukan hellittää. Sitten se yleensä myös pysyy.

Parina päivänä äiti teki niin väärin, kun se pumppasi ihan vaan oman olonsa helpottamiseksi. Kaikista "pumppaat kerran, pumppaat aina" -varotuksista huolimatta olotila oli niin tuskallinen, että en nähnyt vaihtoehtoja olevan. Kyllä se sitten tasoittuu, ne sanoo. Äiti ei pystynyt kärsivällisesti odottamaan, että se tasoittuu.

Kyllä se nyt on vähän tasoittunutkin. Pumppaamisesta huolimatta kaksi päivää on ollut huomattavasti helpompaa. Nyt mielessä vaivaa ajatus, että tuleeko sitä maitoa lainkaan tarpeeksi, kun ne tissit ei jatkuvasti ole tuskallisen pinkeät.

Edellisyönä meillä oli taas imetysongelma, kun äiti siinä tajuttoman väsyneenä kahden aikaan yritti saada pikkutyttöä syömään. Siinä makuuasennossa sängyllä niska ja hartiat jännittyneenä yritettiin saada kunnollista otetta. Aina kun tyty sai kunnon otteen, äiti sammutti valot ja rentoutti ylävartalon tyynylle. Kohta vauva irrotti ja alkoi kiukuttelu. Tätä jatkui reilu tunti, kun se äiti taisi torkahtaa vauvan saatua otteen niin, että se valo jäi päälle. Vauva söi tyytyväisenä ja se äiti havahtui melkeen heti taas hereille. Sitten se äiti sen tajusi. Vauva ei halua syödä pimeässä.

Loogista sinänsä, eihän se tyttö ole yhtään enempää yöeläin kun äitikään. Millon itse olet viimeksi aterioinut pimeässä?

Ei se äiti aina heti tajua. Mutta me täällä vasta harjotellaan. Kohta me ollaan ihan mestareita. Tsemppiä kaikille muille imetystä harjoitteleville!

Synnytyskertomus

Haluan nyt kertoa ihan rehellisesti synnytyksen kulusta, joten mikäli tässä vaiheessa on sellainen olo, että tulossa voi olla liikaa informaatiota, kannattaa lopettaa lukeminen tähän. Kirjoitan ihan erikseen ajatuksia synnytyksestä ja jotain vinkkejä synnyttämään meneville.

Soitin jo keskiviikkona Isännälle, että tulee kotiin yöksi koko päivän supistusten vuoksi. Torstaina supisteli enemmän ja vähemmän koko päivän ja pyysin jälleen Isäntää tulemaan kotiin yöksi. Mentiin nukkumaan siinä puolen yön aikoihin. Olin juuri nukahtanut, kun heräsin puoli yhden aikaan supistuksiin. Koitin jatkaa nukkumista, mutta supistukset pahenivat. Hetken päästä aloin kellottamaan ja kun supistuksia tuli 3-4 minuutin välein ja ne kesti melkein aina reilun minuutin, nousin ylös.

Supistukset tuntuivat alapäässä niin, että jatkuvasti tuntui olevan pissahätä. Aloin siinä supistusten ja vessakäyntien välissä siivoamaan asuntoa näyttökuntoon, sillä seuraavana päivänä oli sovittu näyttö yhden näyttöpyynnön perustella. Siinä puoli kahden aikaan vessaan mennessäni meni vedet kylppärin lattialle. Ajattelin antaa Isännän jatkaa unia niin kauan kun vain suinkin. Kolmen aikaan kämppä oli melko hyvässä jamassa ja kaikki tavarani valmiina lähtöön. Herätin Isännän, joka jatkoi torkkumistaan. Siinä muutaman kerran toistettuani, että pitäisi lähteä synnärille tarkistamaan, että oliko ne varmasti lapsivedet jotka holahtivat kylpyhuoneeseen. Siinä vartin verran torkuttuaan totesin melko äkäisesti kesken supistuksen, että nyt nouset ylös! Isäntä nousi hieman kiukkuisen näköisenä, meni vessaan, laittoi oven lukkoon ja meni suihkuun. Makasin hämmästyneenä supistustuskissa sängyllä ja ajattelin, että ei helvetti, enhän mä voi nousta tästä lainkaan ylös kun lapsivettä tihkuu lattialle, enkä pääse edes vessaan. Siinä rauhallisen suihkun jälkeen Isäntä tuli kylpytakki päällä makuuhuoneeseen saadakseen minulta hieman kyseenalaisen katseen ja toteamuksen, että nyt ihan oikeasti pitäisi mennä. Siinä ennen sairaalaan lähtöä laitettiin TENS-laitteen elektrodit kiinni ja se kyllä auttoi supistusten aikaan.

Sairaalaan meidät kirjattiin 11.9. klo 3.54. Päästiin siitä heti käyrille (supistus- ja vauvan sydänäänikäyrät) ja jäätiin keskenämme. Isäntä kuuli naisen kiljuntaa, valahti hieman kalpeaksi ja totesi tämän olevan "oikea kauhujen talo". Puolen tunnin kuluttua kätilö tuli takaisin, otti streptokokkinäytteen, varmisti vesien menon testillä (kyllä se lapsivettä oli), antoi sairaalavaatteet ja ohjasi meidän synnytyssaliin numero 4. Supistukset olivat tuntuvia, mutta ei sietämättömiä. 

Kello 5.00 kohdunsuu oli 3cm auki ja varmistettiin, että kaveri on tulossa pää edellä. Jäätiin keskenämme odottelemaan avautumista. Käytössä oli TENS, mutta kipujen pahetessa huomasin siitä olevan enemmän apua rentoutumisessa kun kivunlievityksessä. Vuoro vaihtui seitsemältä ja saimme aamuvuoron kätilön ja esittäytymään tuli myös joku kandi, joka kertoi olevansa mukana synnytyksessä ja kulkevansa kätilön kanssa. Jossain kohtaa kätilö huomasi jotain sydänäänten (mahdollista) laskua vauvan sydänäänikäyrässä ja laittoi vauvan päähän pinnin. Pinnistä ei saatu kuitenkaan signaalia, joten hän otti pinnin pois ja laittoi uuden pinnin. Koska siitäkään ei saatu signaalia, haettiin lääkäri, joka laittoi pinnin, laittoi toisen pinnin ja laittoi vielä kolmannen jonkun kultaisen pinnin. Ei signaalia. Tässä samassa lääkäri sanoi vauvan aukileen olevan "kello 11:sta". Kysyin, mitä tämä tarkoittaa ja sain kuulla, että kaveri on tulossa naama ylöspäin, kun ihanne tilanteessa hän olisi tulossa naama alaspäin. Kun jäätiin keskenämme, Isäntä siinä pohti, että voisikohan se TENS vaikuttaa asiaan, muttei puhunut asiasta sen enempää, sillä olisi luullut paikalla olleiden kahden erikoislääkärin, kätilön tai kandin huomaavan asian kun niiden elektrodien paikkojakin siinä vaihdettiin. Kello 9.32 kohdunsuu oli 4cm auki ja jossain kohtaa sain käyttöön ilokaasun.

Hetken kuluttua kätilö tuli takaisin ja sanoi laittavansa minulle oksitosiinitipan, jotta saataisiin supistukset voimistumaan ja säännöllisiksi. Juuri sitä ennen olin saanut muutaman paljon voimakkaamman supistuksen ja kahden minuutin väleinkin vielä ja pyysin, josko voitaisiin ihan hetki vielä odottaa ennen oksitosiinin laittoa. Kätilö ei kuunnellut toivettani yhtään, vaan totesi laittavansa minut tippaan nyt kuitenkin. Samalla hän sanoi, että voisin nousta kontalleni, jotta vauva vielä kääntyisi. Itse suhtauduin hyvin epäilevästi siihen, että vauva vielä kääntyisi, mutta nousin kuitenkin kontalleni. Hetken päästä ne oksitosiinisupistukset alkoi tuntua. Ja siinä rinnalla tuntui ne omat supistukset. Siitä alkoi helvetti. Supistuksia tuli siis kahdet ja ne tuli ihan peräjälkeen. Omat supistukset tuntuivat kuten ennenkin, ensin mahan puolella ja siirtyivät selkään. Heti kun kipu alkoi helpottaa, alkoi "oksitosiinisupistus", joka tuntui samanaikaisesti mahassa, selässä ja reisissä. Välissä oli noin 10 sekuntia, kun tuplasupistus alkoi taas. Ja tätä tuntui jatkuvan ikuisuuden! Ne reisisupistukset oli ihan helvetillisiä siinä kontallaan ja pyysinkin päästä toiseen asentoon. Käsky kävi jumppapallon päälle. Siinä oli ihan hyvä olla, mutta sydänäänianturi ei piirtänyt käyrää, joten jouduin sängylle jalat "sammakkoasentoon" säkkituolin päälle koholle. Vaikka lämpöpussit auttoivat pahimpiin reisisupistuksiin, oli ne silti tuskallisia, sillä reisilihakset olivat jatkuvasti venytyksessä siinä asennossa. Välillä oli pakko suoristaa jalat kesken supistuksen ja sainkin siitä sitten kätilöltä noottia. Vähän väliä kätilö kävi häätämässä minua seisaalleen, mutta pyrin lykkäämään sitä viimiseen asti, sillä ne tuplasupistukset oli ihan hirveitä ja veti jalat alta. Lopulta anoin josko saisin edes hetken olla maaten ja koittaa rentoutua supistusten aikana, mutta vastaus oli tyly: "sä oot maannu koko mun vuoron ni kyl sun nyt pitää nousta seisomaan." Isäntä haki minulle sellaisen seisontatuen, jonka avulla pysyin edes vähän pystyasennossa supistusten aikana. Kipua helpotti kovasti se, kun Isäntä hieroi yläselkää vieden keskittymistäni pois alaselän ja reisien supistustuskista. Isäntä myös lueskeli minulle joutavia uutisia, facebook-päivityksiä ja ihmisten lähettämiä utelu-viestejä, joita muuten sateli ihan pikkasen sitten koko sen synnytyksen ajan sekä minun, että Isännän puhelimiin. Se kyllä helpotti pahinta tuskaa keskittyä johonkin ihan muuhun kun niihin supistuksiin, vaikka niitä oli kyllä mahdotonta unohtaa. 

Kello 12.40 kohdunsuu oli auki 5,5 cm. Se aika tuntui ikuisuudelta! Tuplasupistustuskat oli ihan järkyttävät ja tuo 1,5 cm avautuminen reilu kahdessa tunnissa tuntui ihan hirveältä. Siinä ilokaasupöllyissä pyysin epiduraalia. Tässä vaiheessa TENS otettiin pois. Epiduraali alkoi vaikuttamaan noin vartissa. Käyrän mukaan toiset supistuksista jäi kokonaan pois ja supistukset tuntui alakerrassa vessahätänä ja paineena. Jossain kohtaa vauvan päästä otettiin verinäytteitä sydänäänien laskuepäilyn vuoksi ja samalla otettiin lapsivedestä laktaattinäyte. Vauvalla kaikki oli hyvin, mutta lapsivedessä oli laktaatti koholla. Ilmeisesti tämä viittasi siihen, että kohtulihas käy maitohapoilla, oksitosiini piti lopettaa ja sektiota harkita. Oksitosiini lopetettiin osittain myös vauvan sydänäänten vuoksi ja siinä meni pitkän aikaa kivuttomasti.

Vuoro vaihtui kolmelta ja saimme maailman ihanimman kätilön! Kello 16.00 kohdunsuu oli edelleen 5,5 cm auki. Vauvasta ja lapsivedestä otettiin uusintanäytteitä muutamaan otteeseen, mutta aina laktaatti näytti olevan koholla. Henkilökunta oli kuitenkin hieman epäileväistä tuloksia kohtaan, sillä ilmeisesti analysaattori oli uusi ja laadukasta näytettä ei saatu, sillä vauvan pää oli tulppana kohdunsuulla. Nyt oltiin odotettu jo pitkän aikaa ilman, että mitään oli varsinaisesti tapahtunut. Ei tiedetty oliko edessä alatiesynnytys vai sektio. Itse olin niin loppu, että toivoin vaan, että kaveri tulisi jo ulos.

Kello 17.06 kohtuun laitettiin painemittari mittaamaan kohdunsisäistä painetta. Kun painemittari ujutettiin vauvan pään ohi, sen letkun kautta saatiin samalla laadukas lapsivesinäyte. Samalla vauvan päähän laitettiin pinni, jonka kautta sydänkäyrä piirtyi hyvin. Koska nyt en ollut niin kovissa kivuissa ja pystyin puhumaan, sanoin Isännän epäilyistä TENSin aiheuttamista häiriöistä. Kätilö ja lääkäri olivat melko järkyttyneitä, että kukaan ei aiemmin ollut ymmärtänyt, että TENS aiheuttaa häiriötä pinniin ja olivat hyvin pahoillaan. Laadukkaassa lapsivesinäytteessä laktaatti oli normaali. 

Vähän ennen kello 18.00 kätilö tuli hymyillen synnytyssaliin ja sanoi, että nyt alkaa tapahtua. Oksitosiinitippa avattiin uudelleen ja sain ilokaasumaskin, joka oli tujuimmillaan. Nyt oksitosiinia annettiin paljon enemmän ja supistukset alkoi puolen tunnin jälkeen yhtäkkiä todella voimakkaina. Siinä kärvistelin tällä kertaa paljon siedättävämpiä supistuksia, sillä nyt tuli vain yksi supistus ja tauko, jonka aikana pystyi rentoutumaan ja keräämään itsensä seuraavaa varten. Alle tunnin kärvistelyn jälkeen kerroin Isännälle häiritsevästä tuntemuksesta: tuntui kun perse repeäisi. Jonkin ajan kuluttua soitettiin kelloa ja kätilön saapuessa ja kysellessä kuulumisia kerroin hänelle tästä tuntemuksesta. Kätilö hymyili ja sanoi sen kuulostavan hyvältä. Hän teki sisätutkimuksen kello 19.10 ja kandin kokeiltua myös kätilö totesi kohdunsuun olevan 10 cm auki. Kätilö oli innoissaan, että pääsee hoitamaan synnytykseni loppuun asti ennen vuoron vaihtumista. 

Siinä alettiin tekemään valmisteluja ponnistamista varten. Siinä ensimmäisen harjoitusponnistuksen jälkeen kätilö kävi hakemassa lääkärin imukuppiavustusta varten. Tarkkaa syytä en tiedä, mutta oletan että vauvan sydänäänillä ja synnytyksen kestolla oli jotain vaikutusta asiaan. Olin jo aiemmin sanonut Isännälle, että mikäli puolen tunnin ponnistusvaiheen jälkeen vieläkään mitään tapahdu, tulisi hänen vaatia lääkäri imukupin kanssa paikalle. Isäntä oli katsonut kelloa aloitushetkellä, mutta onneksi lääkäri oli paikalla heti alusta asti. Ponnistusvaihe kesti 11 minuuttia. Pää syntyi kolmannella ponnistuksella ja loppu kaverista syntyi kevyellä työnnöllä neljännen supistuksen aikana. Siinä toisella ponnistuksella ärähdin, että "työntääkö joku sitä takaisinpäin!?" Lääkäri vannotti, että kukaan ei varmasti työnnä sitä takaisin. 

19.44 syntyi pieni ja täydellinen pakkaus! Ilmeisesti hän oli vähän ahdingossa kuitenkin, sillä hän oli kakannut siinä synnytyksen yhteydessä. Käytännössä vähän pidempään jos synnytys olisi jatkunut, tämä olisi tarkoittanut vihreää lapsivettä. 

Jotta kaikki ei ihan nappiin menisi, jälkisupistukset eivät alkaneet. Minua tämä ei haitannut yhtään, kun ihmettelin rinnalla makaavaa pienen pientä ihmettä. En tiedä mitä ne siellä oikeen tekivät. Jossain kohtaa vauva annettiin Isännälle, sain tippaan annoksen jotain päätä sekoittavaa ja vatsaani paineltiin oikeen kunnolla. Seuraavaksi kätilö manasi, että ei voi olla totta. Napanuora oli luiskahtanut ulos ja istukka jäi sisälle. Minulle selvitettiin, että minut viedään leikkuriin ja istukka irroitetaan nukutuksessa käsin. Samalla nukutuksella lupasivat tikata ne muutamat tikit. 

Hassua oli se, että ihan alkuraskaudesta asti minulla on ollut tunne, että synnytyksessä vauva voi hyvin, mutta synnytyksen jälkeen minut viedään leikkuriin ja vauva jää Isännälle. Olen tästä tuntemuksesta puhunut monelle ja näin myös kävi. Hassuja tällaiset ennakkoaavistukset. Kuitenkaan tämä ei yhtään haitannut. Kaikki kipu, hiki ja verenvuodatus unohtui heti sillä sekunnilla kun ne nostivat sen täydellisen pienen palleron sieltä näytille. Ja missäs vauvalla olisi paremmat oltavat, kuin isin sylissä?

Vaikka synnytys oli pitkä, paperilla se näyttää syöksysynnytykseltä, sillä säännöllisten supistusten alkamisesta vauvan syntymään kesti loppujen lopuksi alle kaksi tuntia. Istukka oli repaleinen ja napanuora kalvokiinnitteinen. Ilmeisesti sydänäänien lasku johtui tuosta napanuorasta. Vuotoa oli 500g ja alakertaan tuli limakalvonirhauma ja toisen asteen repeämät, jotka vaativat kolme tikkiä. Vähällä siis selvittiin. 

Heissan igen!

Voitte ehkä kuvitella, että vähän on opettelussa tämä aika tässä mennyt! Niin monta blogikirjoitusaihetta ja ajatusta ja jotenkin se aika vaan menee nopeasti! Synnytyksestä kirjoitan sitten ihan erikseen.

Meillä on kuitenkin kaikki hyvin! Vauva on ihana ja rauhallinen, itku on miellyttävän matalaääninen ja hän on vaan täydellinen! Ei sitä oman lapsen luomaa onnea voi edes kuvitella ennen kun se omalle kohdalle tulee. Niiiiin paljon kaikkea on tapahtunut ja asiaa on ihan hirmuisesti, joten turha kuvitella että tässä kirjoituksessa on mitään kovinkaan loogista punaista lankaa. 

Sairaalassa vauva oli ensimmäisen yön iholla vieressä. Siitä se opettelu sitten alkoi! Ensimmäinen päivä vatsan ulkopuolella meni valohoidossa korkeiden bilirubiiniarvojen kanssa. Siinä hiukan äitiä itketti vauva sinne jättää, vaikka ihan rutiinijuttu onkin. Kyllä sen vauvan paikka tuntui olevan siinä vieressä ja reilu 12 tuntia eri huoneessa oli kyllä aika ikävää. Onneksi vauvan sai viereen edes syöttöjen ajaksi. Vaikka asiaa suuresti epäilin, bilirubiinit lähti nopeasti laskuun heti ensimmäisen valohoitokerran jälkeen ja lisää ei onneksi tarvittu. Toisen päivän iltana vauva oli kyllä niin keltainen, että olin ihan varma että takaisin valoon on mentävä. Ilmeisesti se kellastuminen hoidon jälkeen on ihan normaalia, vaikka hän oli kyllä paljon keltaisempi sillon kun ennen valohoitoa. Nyt väri on onneksi jo hyvin normalisoitunut eikä lisäkontrollointia tarvittu. Seuraava kontrolli on vasta viikon iässä.

Imetys on mennyt pääasiassa hyvin ja on ollut itseasiassa huomattavasti tuskattomampaa mihin olin varautunut. Olen lukenut ja kuullut niin paljon kaikkia kauhukokemuksia imetyksestä ja sen kivuista ja tuskista, että se vähän pelotti etukäteen. Maidonnousu ilmeni hieman tuskallisena paineena ja nännit on toki kovilla, mutta lanoliinivoide on ystävä. Ja sekin on alkanut jo helpottaa. Suurin haaste meillä imetyksen suhteen on se, että kun rinnat on ihan täynnä, niin kaverin on vaikea saada otetta. Ratkaisu tähän keksittiin ensimmäisen kotiyön jälkeen, kun yö meni pääasiassa valvoessa: rintapumppu. Siis niille kaikille, jotka miettii että kannattaako se rintapumppu ostaa varmuuden vuoksi kotiin, niin sanon kyllä, että kannattaa ehdottomasti!! Sen valvotun yön jälkeen oli aika luksusta tajuta mistä itku voisi johtua, kaivaa rintapumppu kaapista ja hetken tutustumisen jälkeen ratkaista ongelma pumppaamalla rintoja ennen imetystä hieman pehmeämmäksi. Sitä oman vauvan itkua kun ei hetkeäkään ylimääräistä halua kuunnella ja olisi ollut ihan tuskaa jos olisi joutunut odottamaan kauppojen avautumista ja sitä että Isäntä tulee kotiin sen pumpun kanssa. 

Vauvan itku on onneksi aika matalaäänistä ja vaikka kiukutti, niin aina hän hetkellisesti rauhottui. Vaikka se siinä yöllä ei siltä tuntunut, mutta on se oli aika luksusta, että kaveri ei alkanut huutamaan selkä kaarella rauhoittumatta hetkeksikään. Tämä yö oli kuitenkin muuten poikkeuksellinen ja vauva on pääasiassa hiljainen, rauhallinen ja tyytyväinen. Viime yönä Isäntäkin sai nukuttua, kun kaveri heräsi tarkalleen kolmen tunnin välein syömään. 

Vaikka jossain kohtaa ajattelin, että unipesä saattaa olla aika turha, se on kyllä ollut todella hyvä! Meillä on siinä sellainen pehmoinen pörröviltti taitettuna, joten kaveri on helppo nostaa siihen nukkuvana ja pesä ei tunnu kylmältä ihoa vasten. Lisäksi sitä pesää on helppo kantaa paikasta toiseen meidän mukana, vauvaa kun ei uskalla minnekään jättää yksinään ettei kissat vahingossakaan mene vauvan päälle. Tuota pesää kantamalla vauvaa ei tarvitse jatkuvasti nostaa ja siirtää. Vauva on kyllä hyvin nukkunut metelissä kuin metelissä kun vierailijoita on käynyt ja hän on tasan yhden kolmen tunnin pätkän nukkunut yksin oven takana hiljaisuudessa. Hyvin on tottunut siis elämisen ääniin, eikä herännyt edes Lukon maaleihin kotisohvalla!

Vauva unipesässä.

Jännästi tuo vauva muuttaa äitiäkin pelkällä olemassaolollaan! Ensinnäkin, unentarpeeni on vähentynyt. Vaikka tänäänkin aamulla vauva nukkui tyytyväisenä vielä useamman tunnin kello kuuden imetyksen jälkeen, en saanut enää nukuttua. Päiväunia en ole kaivannut kertaakaan, vaikka yöunet ovat jääneet vähäisiksi heti vauvan syntymän jälkeen. Toiseksi, kotona kaikki jää herkästi siihen missä sitä on viimeksi käytetty, enkä ole kodin siisteydestä juurikaan stressannut vaikka vieraita on käynyt päivittäin. Vauva kun ei kauheasti odottele tai kysele ennen kun on jotain vailla. Imuriin hän ei onneksi reagoi mitenkään. Kolmanneksi, aina kakkavaippoja kammoksunut äiti ei ole yhtään harmissaan vaipanvaihdosta, vaikka kakan lisäksi se tietää aina itkua. 

Tänään käytiin ensimmäistä kertaa kodin ulkopuolella kun käytiin sosiaalitoimistossa isyydentunnustamisreissulla. Samalla käytiin kaupassa ja hakemassa äitini linja-autoasemalta. Reissu meni oikeen mallikkaasti ja kaveri nukkui melkein koko matkan ja sen mitä hän oli hereillä, hän tyytyväisenä tutkiskeli maailmaa ympärillään. Oli muuten aikamoinen huomiomagneetti tuollainen pieni vauva turvakaukalossa ja kaupassakin todella monet katseli vauvaa hymyillen tai alkoi kyselemään vauvan ikää ja sukupuolta ja alkoi kertoa omista lapsenlapsistaan. Oli muuten aika luksusta vetää jalkaan vanhat housut! Ei enää äitiyshousuja! Tervetuloa vaatevalikoima! Imetys vähän vielä rajoittaa yläosan suhteen, mutta edes alaosaa voi vähän enemmän vaihdella. Oli aika hassua myös laittaa meikkiä naamaan sitten viikon jäljiltä. 

5 vrk synnytyksestä.

Tein vauvalle sairaalareissua varten nallepipon ajatuksena, että Tyksin synnytysvuodeosastolla kaksi kertaa viikossa kiertävä valokuvaaja voi sitten ottaa hänestä kuvan pipo päässä. Vauva syntyi perjantai-illalla ja kotiin päästiin jo maanantaina päivällä, joten missattiin se valokuvaaja ihan täysin. Otettiin sitten kotona kuva pipo päässä kun kaveri makoili söpösti äidin rinnalla. Viltti äidin naaman yli, pipo päähän ja avot! 

Siinä teille, meidän maailman ihanin vauva.

Täydellinen rakkauspakkaus!

Hän saapui!!

Kaikki tosiaan oli valmista ja eilen pieni prinsessa päättikin saapua keskuuteemme. 3450g ja 50cm puhdasta rakkautta pääsi syliimme WTC:n muistopäivänä 11.9 kello 19.44 reilu 18 tunnin tuskastelun ja monen kommervenkin jälkeen. Kaikki ei mennyt ihan niin kuin strömsössä ja kirjoitan
synnytyksestä vielä erikseen. Palkinto oli kuitenkin täydellinen rakkauspakkaus ja kivut ja tuska unohtui sillä sekunnilla kun pienokainen nostettiin rinnalle. Pikkuinen alkoi vähän kellertämään ja hän on sinivalohoidossa, mutta muuten kaikki on mainiosti. Äitikin voi hyvin vaikkakin heikottaa seisoskelu ja sattuu istuminen. Isä on tyttärestä onneissaan ja on hyvin selvinnyt traumaattisesta ja melko verisestä synnytyskokemuksesta.

Nyt on kaikki valmista...

Viimeisen kuukauden aikana ehkä toistetuin lausahdus on ollut tuo otsikon lause: "Nyt on kaikki valmista ja vauva voi tulla!" Miten kaikki voi aina olla valmista, vaikka niin paljon kaikkea on kesken?

Saatiin vauvan vaatteet pestyä ja viikattua -> Nyt on kaikki valmista.
Haettiin vaunut ja turvakaukalo ja pedattiin pinnasänky -> Nyt on kaikki valmista.
Ostettiin hoitopöytään tarvikkeet valmiiksi -> Nyt on kaikki valmista.
Tein ruokaa ja pullia valmiiksi pakkaseen vauva-aikaa ajatellen -> Nyt on kaikki valmista.
Sairaalakassi on pakattu -> Nyt on kaikki valmista

Eilen käytiin kummitädin kanssa Ikeassa hakemass vielä jotain kosteussuojia ja kuten perinteisesti Ikea-reissuun kuuluu, tulihan sieltä sitten kaikkea muutakin ostettua. Olen jo todella kauan puhunut, että keittiön tuolien tyynyt pitäisi päällystää, sillä niissä on alkuperäinen kangas, joka on jo vuosikymmeniä vanha. Nyt Ikeassa kummitäti bongasi juuri sopivaa kangasta! Koska "kaikki pitää olla valmista", tyynynpäälliset valmistettiin samantien kotiin päästyämme ja nyt meillä on vihdoin ne uudet päälliset! -> Nyt on kaikki valmista.

Päällisiä tuli kolmea eri väriä. Ne on ihanat! <3

Ostin myös eilen Kodin1:stä lakanan, jonka sain tänään leikattua puoliksi ja ommeltua reunat. Siinä ohella meni aiemmin hankkimani lakanakankaan viimeistely ja nyt meillä on ainakin neljä lakanaa pinnasänkyyn, joista yksikään ei ainakaan ole liian jämpti! -> Nyt on kaikki valmista.

Nyt myös Isännän ainoa vastuuhankinta vauvan suhteen on hoidettu ja ne kauan suunnitellut ja vertaillut itkuhälyttimet on täällä!! -> Nyt on kaikki valmista.

Neonate 6500D.

Myös ensikuviin suunniteltu vauvan pipo on nyt tehty -> Nyt on kaikki valmista.

Toiveena lääkkeetön kivunlievitys

Lueskelin yksi päivä Bebesinfosta kaikennäköistä synnytykseen liittyvää, sillä H-hetki alkaa lähestyä ja minulla ei ole käytännössä mitään tietoa synnytyksestä. Olen varautunut ihan järkyttäviin kipuihin, joista toivon selväväni ajatuksella, että kipu on ohimenevää. En oikeen osaa pelätä synnytystä, sillä en tiedä mitä on tulossa. Mitään kunnon kivuliaita supistuksiakaan ei ole ollut, joten en todella tiedä mitä on tulossa.

Toivon todellakin, että pystyisin synnyttämään ilman käynnistystä ja lääkkeellistä kivunlievitystä ja tietenkin alakautta. Tottakai naisena haluan myös kokea synnytyksen, nyt kun näin lähelle on päästy. 

Bebesinfon sivuilta:

"Synnytys on luonnollinen tapahtuma ja naiskeho on suunniteltu selviytymään siitä. Voimakas hormonitoiminta ohjaa synnytyksen kulkua ja auttaa synnyttäjää jaksamaan. Naisilla on oma sisäinen kivunlievitysjärjestelmänsä. Kun kehoa rasitetaan yli sen sietokyvyn, keho alkaa tuottaa urheilijoillekin tuttua endorfiinia, luonnon omaa opiaattia, jolla on samantapainen vaikutus kuin petidiinillä, morfiinilla tai heroiinilla.

Hormonitoiminta saa äidin vaipumaan unenomaiseen tilaan, eli synnytysregressioon. Hormonitoiminta ohjaa äitiä käyttäytymään vaistonvaraisesti ja hakeutumaan asentoihin, jotka ovat edullisia synnytyksen edistymisen kannalta. Jos synnytykseen puututaan lääkkeillä tai häiritsemällä äidin synnytysrauhaa, keho ei enää pysty suojelemaan synnyttäjää kivulta, kohdun supistukset heikentyvät ja synnytys hidastuu. Hormonitoiminnalla on myös tärkeä psykologinen tehtävä ja sekä äiti, että vauva hyötyvät sen vaikutuksista. Tämä ainutlaatuinen hormoni-cocktail saa aikaan sen, että äidin vaistot heräävät ja äiti rakastuu vauvaansa. 

Synnytys on turvallisin silloin, kun sen luonnolliseen kulkuun ei puututa tarpeettomilla toimenpiteillä. Lääkkeiden ja toimenpiteiden käyttö on kuitenkin yleistynyt synnytysten hoidossa ja sairaaloissa käytettävien toimenpiteiden määrä ei aina ole perusteltua. Synnytyksiä käynnistetään, kalvoja puhkaistaan sekä supistuksia vauhditetaan keinotekoisella oksitosiinitipalla liian usein. Tästä voi olla seurauksena entistä kivuliaammat supistukset, joka johtaa usein lääkkeellisen puudutuksen tarpeeseen. Yksi toimepide johtaa helposti toiseen ja saattaa syntyä toimenpiteiden kavalkaadi. Lääketieteellisesti hoidettu synnytys päätyy myös useammin imukuppiavustukseen tai keisarileikkaukseen. 

Suomessa vain murto-osa ensisynnyttäjistä selviää synnytyksestä ilman lääkkeitä ja toimenpiteitä, eli kokee normaalin fysiologisen synnytyksen. On toki tilanteita, joissa nämä toimenpiteet ovat tarpeen, mutta näin laajalti käytettynä niiden tarve ei ole perusteltua. WHO:n asiantuntijoiden mukaan vähintään 80% äideistä kykenee synnyttämään ilman lääketieteellistä synnytykseen puuttumista."

En osaa edes ajatella, että "luonnon oma opiaatti" veisi kivut pois, mutta monet (jopa mun äiti hei!) ovat kokeneet, että käynnistyksen myötä "tekopoltot" ovat olleet huomattavasti kivuliaampia, kuin luonnolliset poltot. Synnytystä on kuitenkin mahdotonta yrittää etukäteen suunnitella, mutta voihan sitä toki taustoja selvittää, etenkin kun itse olen asian suhteen täysin kokematon.

Yksi yö minulla kävi kuitenkin mielenkiintoinen juttu. Näin unta, että synnytin ja heräsin yöllä 3-4 aikaan siihen, että minulla oli koko alavartalo navasta melkein polviin ihan puutunut. Siis puutunut samoin, kun hammaslääkärin puudutuksen jälkeen kun tunto alkaa pikku hiljaa palata. Sellainen hieman kivistelevä ja levoton. Tunne ei mitenkään meinannut mennä ohi ja vielä aamulla herätessäni alavartalo oli hieman puutunut. Jälkeenpäin miettiessäni tajusin, että näin unta että synnytin ja ehkä tässä oli kyseessä tosiaan se "luonnon oma opiaatti" ja tosiaan se naisen oma luontainen kivunlievitys. Voin ainakin kokemuksesta sanoa, että jotain tapahtui ja alavartalo oli puutunut.

Suurin syy tähän lääkkeettömän kivunlievityksen toiveeseen on kuitenkin se, että kehoni on aika herkkä kaikille puudutteille. Tosiaan hammaslääkärikäynnin puudutuksesta poden lääkeainekrapulaa pari päivää. Kun lähes kaksi vuotta sitten olin FESS-leikkauksessa (nenän ja sivuonteloiden röörejä avattiin), joka tehtiin paikallispuudutuksessa, ensimmäiset kolme-neljä päivää meni nukkuessa ja sekavassa tilassa. Tässä tapauksessa toivoisin, että voisin heti alusta asti vauvan kanssa olla ihan skarppina. Toivon siis, että kestäisin ne kivut ja mitään poikkeuksellisia tapahtumia ei mielellään tulisi. Vähän kuitenkin pelottaa se, että Suomessa vain murto-osa ensisynnyttäjistä selviää synnytyksestä ilman lääkkeellistä kivunlievitystä. Voisinkohan minä kuulua siihen murto-osaan?

Mitä kivunlievitystä olen sitten ajatellut? Vuokrasin aktiivinen synnytys ry:ltä TENS-laitteen ja supistusten kovetessa meinaan lyödä elektrodit selkään ja testata sitä. Tämän lisäksi kotona lämmin suihku ja jumppapallo on suunnitteilla. Hernepussit on kaivettu esille ja niitä voi tarvittaessa lämmittää mikrossa. Sairaalassa sitten tilanteen mukaan katsotaan tuleeko ilokaasusta huono olo ja mitä kivunlievitystä siellä on tarjolla. En kuitenkaan halua liikaa suunnitella ja tilanteen mukaan saatan olla hyvinkin myönteinen lääkkeillekin. En halua että synnytyksestä kuitenkaan tulee itselle minkäänlainen pettymys, joten avoimin mielin sinne synnärille sitten kuitenkin mennään. 

Rv 40

Tämän viikon neuvolakuulumisia eiliseltä.

Verenpaine: 121/78

Ei juurikaan muutoksia.

Painoa lisää lähtöpainoon: 8,4kg

Viikossa painoa on tullut lisää 0,3kg. Vähän tasoittunut painon nousu viime kerrasta, kun painoa tuli viikossa reilu kilo. Lopun turvotukset <3

Sf, eli kohdunpohjan korkeus: -

Tällä kertaa tätä ei edes mitattu. En tiedä miksi. Ehkä sillä ei ole enää merkitystä jos kaveri on alkanut laskeutumaan.

Sikiön syke: 140

Syke ei meinannut millään taas paljastua sieltä. Sitten kun se löytyi niin kuului niin nätisti ja puhtaasti, mutta kauan sitä haettiin. Neuvolatätikin kyseli taas, että onko hän kuitenkin ihan normaalisti liikkunut tänään. Aamulla oli kyllä semmoset iltajumpat kun Isäntä lähti kuuden aikaan töihin, että ei se kyllä epäselväksi jäänyt, ettei siellä hengissä oltaisiin. 

Sikiön liikkeet: ++

Kuten edellisestäkin kohdasta tuli ilmi, liikkeitä kyllä tuntuu, vaikka kaveri normaalisti aika rauhallinen onkin. Nyt viikon loppupuolella tuntuu, että hän on liikkunut normaalia enemmän ja aina pidempään kerralla. Jostain syystä silti aina neuvolassa on uniputki päällä ja neuvolatäti usein ihmettelee kaverin paikallaanoloa. Ainakin tästä päätellen hänellä voisi hyvin olla isänsä unenlahjat.

Sikiön asento: pää alaspäin, laskeutunut, RT
Pää ei enää juurikaan tuntunut, vaan enemmänkin hartiat tuntui siellä alavatsalla. Pää alkaa siis olla synnytysvalmiudessa lantiossa, vaikka kiinnittyneenä ei vielä olekaan. 

Virtsanäyte: puhdas
Edelleen.

Turvotukset: +
Tuntuu, että vähän on viimeviikosta turvotukset helpottaneet. Aamuisin on kyllä joka päivä aremmat jalanpohjat ja olen jo alkanut suihkussa tuntea laattojen saumat kipuna jalanpohjissa. Kuitenkin kengät tuntuvat mahtuvan jalkoihin jo paremmin.

Huomenna on laskettu. Miltäs tuntuu vai? No ihan normaalilta. Suosittelen kyllä lämpimästi jokaista raskaana olevaa valmistautumaan lasketun sijaan siihen, että kaveri syntyy sen ainakin 10 päivää lasketun jälkeen. On aika paljon kivempi ja helpompi olla, kun ei ole odottanut nimenomaan sitä laskettua kuin kuuta nousevaa. Huominen tuntuu vain yhdeltä etapilta taas, mutta olen koko ajan ollut niin varma, että yli mennään, että odotukset ei mitään ihan kauhean korkealla ole.

Eilen illalla sänkyyn mennessäni tunsin ihan selkeästi supistuksia. Ei mitään kauhean kivuliaita, mutta selkeästi kipu kasvoi pikku hiljaa ja hälveni myös pikku hiljaa. Vaikka kivun määrä ei ollut todellakaan paha, kellotin supistuksia mielenkiinnosta puhelimen supistuslaskurilla. Supistuksia tuli noin 1-2 tuntia 7 minuutin välein ja yksi supistus kesti noin 40 sekuntia. Lopulta otin parasetamolin, odotin supistusväliä ja aloin nukkumaan. Hyvin tuli uni, enkä herännyt enää yöllä supistuksiin.

Viimeisen kahden päivän aikana on tullut myös hieman limatulppaa. Ensimmäistä kertaa on sellainen olo, että ehkä se kaveri sieltä kuitenkin ihan luonnollisesti lähtee vielä tulemaan, sitä käynnistystä kun en todellakaan haluaisi. Odotan mielummin jopa yliajalle pidempään kun menen käynnistykseen. Jostain syystä kammoksun sitä käynnistystä niin paljon.

Ei kuitenkaan mitään sen suurempia tuntemuksia synnytyksen osalta, joten eiköhän tässä vielä tovi mene!

The sairaalakassi

Arvatkaas mikä tämä on:

Se on nurkkaan odottamaan pakattu valmis sairaalakassi. 

Olen toivonut, että saataisiin ikuistettua masu Isännän kanssa myös yhteiskuvissa. Nyt viikonloppuna oltiin veljeni luona Helsingissä ja hän harrastekuvaajana lupautui napsimaan kuvia meistä kahdesta ihan käsittämättömän valokuvauksellisesta yksilöstä. Ihanasti hän vielä muokkasi valitsemiamme suht onnistuneita otoksia ja nyt meillä on muutama ihan todella kiva yhteiskuva! Nyt on raskausaika ikuistettu ja vauva saa tulla!

Keskiviikkona, eli kahden päivän päästä, on laskettu aika. Isäntä tilasi yhden synnytyksen torstaille tai perjantaille. Se olisi kuulemma hyvä aika. Varpajaiset voisi pitää viikonloppuna ja heti alkuviikosta pääsisi aloittamaan isyysloman. Vaikka olot on vieläkin hyvät, eikä tulevasta synnytyksestä vielä ole merkkejä, vietän loppuajan varmaan Turussa. Nyt oli siis hyvä hetki pakata sairaalakassi lopulliseen muotoonsa. Mitä sinne sitten loppujen lopuksi päätyi?

- Hygieniatarvikkeet (rasvat, pesuaineet, dödö, hammasharja ja -tahna)
- Karkkia (suklaata, salmiakkia, lakritsia ja hedelmäkarkkeja. Ei ikinä tiedä mitä tekee mieli)
- Kamera ja kameran laturi
- Imetysliivit, -toppi ja liivinsuojia
- Alusvaatteita (ei niitä parhaimpia)
- Aamutossut
- Hiusharja ja -lenkkejä
- Huulirasva
- Vesipullo

Lähdön hetkellä pitää koittaa muistaa ottaa vielä puhelimen laturi, iPad ja iPadin laturi. Neuvolakortti, ajokortti ja puhelin kulkee aina mukana käsilaukussa, joten ne tulee siinä ohella. Vauvan kotiutumisvaatteet on pakattu valmiiksi turvakaukaloon ja omat kotiutumisvaatteet tulee varmaan sitten Isännän mukana kun sen aika koittaa.

Serkkutyttökin muutti Turkuun ja lupasi tulla sitten heti kun soitetaan, jos Isäntä on kuulemma pahassa paikassa, "vaikka kaupassa". Todellakin toivon, että se Isäntä sentään sieltä kaupasta pääsee lähtemään mukaan synnärille, mutta jos se vaikka on jumissa jossain Helsingin ruuhkassa, niin saattaa serkkutyttö saada seurankaipuisen kutsupuhelun katselemaan supistuksia vierestä. Tällä viikolla seurakseni tulee kuitenkin ihanainen kummitäti, jonka seurassa synnytys voisi hyvin alkaa. Olisi meinaan kokemusta terveydenhuoltoalalta ja ihan muutamasta synnytyksestäkin.

Jospa hän kohta suvaitsisi syntyä!

Pettämätön miehen logiikka

1.

Isäntä maisteli kaverinsa kanssa viskiä ja maistaakseen viskien erot, väliin piti saada vähän vettä. Isäntä haki kaksi vesilasia, toisen itselleen, toisen kaverilleen.

Itse olisin ottanut kaksi samanlaista lasia, ihan vaan että näyttää kivemmalta, mutta onhan se selvää, että näin ne ei mene sekaisin.

2.

Äitini ja kaverini oli tulossa käymään ja mietin mitä tarjottavaa meillä mahtaa olla. Olin pari päivää aiemmin tehnyt mustikkapiirakkaa, joka oli maistunut Isännälle aika hyvin. Kysyin Isännältä, että onko sitä mustikkapiirakkaa vielä jäljellä. Hän vastasi, että onhan sitä, yksi pala. Totesin, että "no ei sitä sitten voi tarjolle laittaa". Isäntä ihmetteli kovin, että miksi ei. Perustelin, että yleisesti hyvien käytöstapojen mukaan viimistä ei saa syödä, joten olisi aika tylyä laittaa tarjolle yksi pala mustikkapiirakkaa. Isännän mukaan sen yhden palan voisi hyvin laittaa puoliksi. Toki, saisihan siitä kaksi ihmistä vähän makua suuhun, piirakkaa meinaan oli jäljellä melkein "kunnon kokoinen" pala.

3.

Isännän autossa on ihan tajuttoman huonot pyyhkijät. Siis ihan käsittämättömän huonot. Yhden sadekelin jälkeen olen muistutellut Isäntää uusista pyyhkijöistä vähän väliä, muutaman kerran viikossa jo useamman viikon. Isäntä ei ole työpäivien jälkeen siellä pääkaupunkisedulla tehnyt juurikaan mitään, ellei tietokoneella pelaamista lasketa, joten aikaa asian hoitamiseen olisi ollut rutkasti. Mutta ei ole ollut tarvetta. Arvatkaas millon se tarve iski? Se iski tietenkin eilen, kun oltiin lähdössä sadekelillä yhdessä Helsinkiin viettämään iltaa. Käytiin sitten Motonetin kautta ja istuskelin siinä autossa katselemassa, kun Isäntä vaihtoi autoon toimivat pyyhkijät. Ennakointi on yliarvostettua.

Äitiysloma-agenda

Nyt on taas tämän viikon osalta kyläilyt Raumalla kyläilty ja tämän hetken sijainti on jälleen Turku. Nähtäväksi jää, jaksaako vielä ensiviikolla suunnata Raumalle, tulevaisuuden suunnitelmia kun ei ihan kauheasti viitsi tässä vaiheessa tehdä. Nyt on ne to do -listan kärkipaikat, eli isovanhemmat kunnolla kyläilty ja kaikki mitä vielä ehtii, on vaan plussaa. Nopeasti ne viikot menee kun itselleen keksii paljon kaikkea tekemistä!

Kissat (lue Mufasa) mukavasti herätteli joka yö tylsistyksissään, joten päätin eilen ottaa kissat mukaan rundille. Alkuviikosta ne keskenään nukkuivat kaikki päivät, joten yöllä niillä oli rutkasti energiaa yrittää murtautua huoneesta ulos, juoksennella lelun perässä ihanan äänettömästi toki, rynnätä nukkuvan Amen yli tai ihan vaan tulla kerjäämään rapsutuksia. Yön kun ne poloiset joutuvat viettämään kanssani samassa huoneessa ulkopuolisten vahinkojen minimoinniksi ja jotta isän kissa saa rauhassa kulkea sisään ja ulos minun nukkuessa.

Tuo kyläily kyllä auttoi ihan älyttömän hyvin, kun kissojen päivät meni nukkumisen sijaan tutustuessa uusiin paikkoihin ja jatkuvasti vähän varuillaan. Kissat nukkui herättämättä koko yön ja vielä aamullakin! Sain aamulla ihan rauhassa tarkastella facebookin kuulumisia ilman yhtään rapsutuksenkaipuista kissaeläintä!

Jalkoja ei sattuneesta suustä saanut suoraksi, mutta muuten nukuin oikein mainiosti!

Tänään ennen Turkuun suuntaamista pesasin auton! Onnekseni vältin matkalla vesisateet ja se oli puhdas vielä kotiin päästyäkin. Nyt on viikon aikana auto siivottu sekä sisältä että ulkoa, että kelpaa vauvan nyt tulla ja päästä ajelulle!

Katos ku se kiiltää!

Kotimatkalle otin kaveriksi siskon koiran, joka meni takaisin kotiin Maskusta Raumalle työreissulta palaavan isäni kyydissä. Matkalla naureskelin, että jos nyt olisi synnytys alkanut, niin olisi ne voinut olla vähän ihmeissään synnärillä kun puolison sijaan olisin halunnut tukihenkilöiksi synnytyssaliin koiran ja kaksi kissaa. Siskon koira ottaa huomattavasti rennommin autossa kun meidän kissat, ja koiruli nukkuikin lähes koko ajomatkan vänkärin puolella jalkotilassa meidän kissojen maukuessa satunnaisesti takakopassa. Aina kun sille koiralle puhui, se tapitti suoraan silmiin kovin ymmärtäväisesti ja kun hiljeni, se painoi taas päänsä alas. On se vaan niin kiva koira! <3

Seuraavaksi suuntana on sauna. Illan menuun kuuluu Kivikylän kotipalvaamosta tänään haettuja possun pihvejä ja yrttikanaa tietenkin grillin kautta, sekä tämän kodin hengettären ihan itse tekemää tonnikala-pastasalaattia. Se on tuolla jääkaapissa maustumassa. Mitä mahtoi siitä tulla? :D

Meillekö neitsytlapsi?

Tänään tuli 39+0 kunniaksi vau.fi:ltä taas viikottainen sähköposti. Olen siis ladannut puhelimeen sen vau.fi:n tarjoaman raskauden seuranta-applikaation, jota kyllä suosittelen kaikille raskaana oleville ihan vaan senkin vuoksi, että siitä näkee aina ja helposti tämän hetken raskausviikot. Ne meinaan pakkaa alun jälkeen unohtua.

Joka tapauksessa, tämän viikon sähköpostissa oli linkki "Tällainen on neitsytlapsi"-artikkeliin. Pakkohan se oli lukea, kaverin laskettu kun on 9.9, käynnistys tulisi olemaan (todennäköisesti) viimeistään 21.9, joten mitä todennäköisimmin meille on neitsytlapsi (23.8 - 22.9) tulossa. Tässä nyt kyseisestä artikkelista vähän jotain valittuja paloja.

Elementti: maa
Väri: keltainen
Luonne: melankolinen
Viikonpäivä: keskiviikko

Luonteesta mainitaan, että neitsyet ovat ahkeria, tieteellisiä, huolellisia, säästäväisiä, jyrkkiä, siistejä, kunnollisia, analyyttisia, rationaalisia ja itserakkaita. Saattaa olla myös ylikriittisiä, tunnekylmiä ja mielikuvituksettomia. Kritiikkiä he eivät kestä.

Neitsytlapset ovat ilmeisesti tarkkailevia ja havainnoivia. Heillä on myös usein herkkä suolisto ja he ovat alttiita elintarvikeallergioille ja -yliherkkyyksille. Tämä ei kyllä yllättäisi yhtään, kun vanhempina on yksi lapsena allerginen, nykyinen atoopikko ja yksi allerginen astmaatikko. Neitsytvauvoille on artikkelin mukaan tyypillistä, että he ovat hyvin rauhattomia, jos eivät pysty röyhtäisemään syönnin jälkeen.

Tämän perusteella ei ole ollut yhtään huonompi ajatus valmistautua vähän henkisesti siihen masuvaivaiseen ja superallergiseen yksilöön, joka toki purkaa ikävää oloaan itkulla.

Toisaalta olen miettinyt, että onkohan vauvojen ja lasten aktiivisuus verrattavissa siihen, kuinka aktiivisia ne olivat sikiönä. Meinaan jos on, niin epäilen, että meille on ehkä kaikista ennakkoaavistuksista huolimatta tulossa aika rauhallinen tapaus. Tai sitten se tosiaan keräilee vielä tässä vaiheessa voimia, että jaksaa sitten varmasti riekkua! Jo synnyttäneet saavat ilomielin kertoa kokemuksiaan, jos raskausaika on vielä muistissa!

Alkaa kyllä ärsyttämään nämä arvailut, kun ei tosiaan tiedä yhtään mitä sieltä on tulossa. Tyttöä vai poikaa, rauhallista vai vilkasta, itkuista vai hiljaista, helppoa vai hankalaa, leppoisaa vai stressaavaa. Olisi ihan kiva pystyä varautumaan jotenkin, etenkin nyt äitiyslomalla kun tekemistä on tasan sen verran kun itselleen jaksaa järjestää ja on ihan liikaa aikaa miettiä kaikkea turhaa. Nyt sitä tosiaan alkaa itse jo odottamaan, että kaveri syntyisi ja päästäisiin oikeasti tutustumaan.

Rv 39

Turvotukset ovat saapuneet. Pahimmillaan ne on aamuisin ja iltaisin, päiväsaikaan onneksi hiukan helpottaa. Aamulla sängystä noustessa jalanpohjat on ihan tajuttoman arat ja vessan matolla seisoskelu alkaa särkeä jalkojen pohjissa ihan todella paljon! Myös sormissa tuntuu turvotukset sormia taivuttaessa ja kaulalla tuntuu olevan ihan jäätävä kaksoisleuka koko ajan. Iltaisin jalanpohjia alkaa puudutuksesta pistellä. Isäntä on ihanasti jaksanut hieroskella jalkojani aina iltaisin, sillon kun hän on kotona. Itse niitä jalkoja olisi huomattavasti helpompi hieroa ilman tätä masua.

Verenpaine: 114/66

Edelleenkin hyvä. 

Painoa lisää lähtöpainoon: 8,1kg

Viikossa painoa on tullut lisää 1,4kg, eli turvotukset näkyy aika hyvin painossakin. Tällä kertaa neuvola oli tosin aamulla 9 aikaan, kun yleensä se on ollut vasta iltapäivällä. Veikkaan, että painonnousu olisi ollut jonkin verran vähemmän, jos neuvola olisi ollut entiseen tapaan iltapäivällä, turvotukset kun päivällä yleensä helpottavat aika paljon. 

Sf, eli kohdunpohjan korkeus: 31 cm

Sf oli laskenut kahdella sentillä viikossa, joten neuvolatäti meinasi, että kaveri olisi laskeutunut jo hieman lähtökuoppaansa. 

Sikiön syke: 140

Aiemmin syke on löytynyt navan vasemmalta puolelta ja tällä kertaa se löytyi tuolta alavatsalta. Sykkeet löytyi taas helposti ja paikka josta ne kuului viittaa myös kaverin laskeutumiseen.

Sikiön liikkeet: ++

Liikkeet tuntuvat edelleen selvästi, vaikka tämä aika rauhallinen tapaus onkin. Ilmeisesti jalat on kääntyneenä tuonne selkärankaa kohti, kun pääasiassa liikkeet on sellaisia suurempia myllerryksiä. 

Sikiön asento: pää alaspäin, laskeutunut, RT

Päätä tunnusteltiin alavatsalta, mutta neuvolatäti ei tuntenut päätä enää häpyluun tietämillä. Tästä oli pääteltävissä, että kaveri on laskeutunut lantioon synnytystä varten. Tämä ei kuitenkaan ennustele synnytystä lähiaikoina, joten jakaantumista ihan lähipäivinä taitaa olla aika turhaa odotella. 

Virtsanäyte: puhdas

Näytteessä ei edelleenkään ollut proteiineja, leukkareita tai ketoaineita.

Turvotukset: +
Turvotukset tosiaan on aamuisin ja iltaisin jo aikamoiset. Kengät ei oikeen sovi jalkoihin ja sandaalitkin yksi päivä jäivät jalkoihin kiinni kun niitä pidemmän aikaa piti. Nämä on ilmeisesti näitä loppuraskauden hienouksia, mutta aika pieni ongelma on kuitenkin. Kenkien valinnassa menee vähän normaalia kauemmin.

Kynnet on alkanut menemään taas tosi huonoon kuntoon. Alkuraskaudessa hiukset irtoilivat ja kynnet lohkeilivat ihan kauheasti, mutta tuossa keskiraskaudesta loppuraskauteen hiukset ovat pysyneet päässä ja kynnetkin ovat olleet melko kestävät. Edelleenkin hiukset pysyvät päässä, mutta kynnet lohkeilee niin, että kynsilakkaa en jaksa edes enää laittaa.

Toinen ihana loppuraskauden oire on hikoilu. Tuntuu että hikoilen ihan hirveästi kokoajan! Normaalisti olen todella viluinen ja heti ilmojen alkaessa viiletä vietän kaiken kotiaikani viltin alla. Tänä vuonna vilttiä on hädin tuskin tarvittu lainkaan. Myös öisin herään välillä siihen hikoiluun ja meillä onkin makuuhuoneessa ikkuna auki ja tuuletin päällä koko yön. Pari kertaa kotona ollessaan Isäntä on viluissaan sammuttanut tuulettimen. Kummallista sinänsä, että aina ennen se paleleva yksilö olen ollut minä! Myös normaalisti aina kylmät kämmeneni ja jalanpohjani ovat oikeastaan koko raskauden ajan pysyneet lämpiminä. Jännityksellä odotan muuttuuko tilanne takaisin raskauden jälkeen.

Ne ihanat liitoskivut alaselällä on tulleet takaisin. Myös muita mielenkiintoisia kiputuntemuksia on tässä viimeaikoina tullut koettua.Välillä tuntuu ehkä niitä sukkapuikkokipuja, kun ihan kun joku sukkapuikoilla tökkisi tuonne alapäähän. Välillä muljuu ja rutisee kivuliaasti tuo alaselkä, välillä nivuset on ihan tajuttoman kipeät, toisinaan tuntuu kun masukaveri vetäisi sisältäpäin tuolla kohdussa jollain imukupilla, välillä tuntuu alapäässä paineen ja kivun sekaista tuntemusta ja muuta tällaista ihan mukavaa. Onneksi mikään ei nyt ole ihan jatkuvaa, ja viikon loppua kohden myös nuo liitoskivut helpottivat. Nekin saattoi osittain johtua siitä Joensuunreissusta, kun ajoin autoa sen 1 000km.

Viime viikolla neuvolassa neuvolatäti hämmästyi kuullessaan, että sairaalakassini oli pakkaamatta. Nyt sain sen vihdoin päällisin puolin pakattua. Osa tavaroista kulkee kuitenkin mukana Raumalle ja takaisin, joten ihan täydellisesti en sitä voi pakata. Nyt tuolla kaapissa on kassiin pakattuna kuitenkin aamutossut, imetysliivit ja -suojat, joitain alusvaatteita, karkkia (salmiakkia, suklaata, hedelmäkarkkeja ja lakritsia, mistä sitä tietää mitä sitten tekee mieli?), vesipullo ja hiuslenkkejä ja harja. Vauvan kotiutumisvaatteet on laitettu valmiiksi turvakaukaloon ja omat kotiutumisvaatteet pitää katsoa sitten myöhemmin. Kamera pitää koittaa pakata myös mukaan, vaikka onneksi kännykässä on aika hyvä hätävara, vaikka se unohtuisikin. Pesuaineet ja rasvat oikeastaan vielä puuttuu.

En kyllä tiedä osaako sitä laskeutumista niin sanoa mahasta päältä päin. Ei se minusta niin kauheasti ole muuttunut ja kaveri vieläkin painaa aika kipeästi aina välillä tuonne kylkeen. Ehkä tuo maha nyt vähän on laskeutunut. On se kuitenkin niin täynnä vauvaa, että aika pinkeä ja joustamaton se on. Juuri sanoin Isännälle, että en edes muista miltä tuntuu taipua keskivartalolta.