Sain sähköpostin Marimekolta, että nyt siellä alkoi ale! Mainoksen orjana ihailin nettikaupassa sellaista ihanaa keltaista (Isännän väristä) vauvan ynnätä-oloasua ja eilen siinä keskustassa pyöriessäni päätin käydä Hansan Marimekossa katsomassa, jos sieltä sellainen ihanuus vaikka löytyisikin!
Löytyihän se! Ja melkeen hetikin vielä! Lisäksi mukaan tarttui aikamoinen värioksennushaalari (matkaaja-haalari), joka on kaikkea muuta kuin minun tyyliseni. Jälkeenpäin mietin, että ehkä se on jonkinlainen "kai määki sit"-veto siihen, kun kaikki sanoo että lapsella pitää olla päällä väriä. Tässä teille sitä väriä!! Isännänkin kommentti oli kaikessa yksinkertaisuudessaan "ompas räikeä!!" Vaatteet on kokoa 74, sillä ajattelin niiden ehkä toivottavasti menevän sitten hieman pidempään.
 |
Vasemmalla ynnätä-oloasu ja oikealla tuo matkaaja-haalari. |
Siellä hyllyjen välissä kävellessäni minua lähestyi jokin vanhempi naisihminen. Hän tuijotti minua silmiin jo kaukaa ja käveli suoraan minua kohti. Viime hetkellä hän muutti kurssia niin, että porhalsi ihan vierestä ohitseni. Siinä mennessään kuului: "'mutinaa, mutinaa, kun tällasia samanmoisia KRYYSYJÄ saa muualta paljon halvemmalla, mutinaa...." Taisin oikeen ääneen naurahtaa. Eipä taida mammalla paljoa tekemistä olla, kun jatkoi matkaansa vielä siellä Marimekon hyllyjen välissä ja kierteli menemään ympäri kauppaa. On siinäkin elämäntehtävä.
On nuo vaan ihanat! Marimekolla on niin kivat värit :)
VastaaPoistaNo on! Jos meille tulee tyttö niin mä niin haluan sille sen iloinen -takin! :D Tai vaihtoehtoisesti sen kurkistus-mekon, ne on niin ihania! :D
Poista