Elämä hymyilee

 Tällä hetkellä kaikki tuntuu sujuvan hämmästyttävän ihanasti! Juuri Isännän kanssa juteltiin, miten pitkään aikaan ei ole tullut mitään suurempia ongelmia tai tahimisia. Se kyllä pelottaa, että mitä on vielä luvassa, kun niin seesteistä on pitkän aikaa ollut, mutta koitetaan nyt nauttia tästä vaiheesta. Meillä on kuitenkin tulossa pari uhmaa ja murrosikä.

Manu on ihana pikkumies! Manu täytti kuukausi sitten kaksi vuotta ja hän on niin etevä taapero! Hän juttelee paljon ja toistaa lähes kaikki sanat, vaikka äänteitä vielä paljon uupuu. Hän laulaa ja tykkää tanssia. Hämä-hämä-häkki ja ”jos sul lysti on” tulee jo laululeikein ja hän osaa hienosti antaa toiselle leluja tai olla pyynnöstä ottamatta toiselta lelua. Syöminenkin sujuu pääasiassa hyvin, vaikka vähän valikoiva ruuan suhteen onkin ja etenkin mausteinen ruoka ei meinaa upota. Hän loikkii sammakkohyppyjä tasajalkaa, tykkää pomppia trampalla ja leikkiä palloilla. Hänen tohinansa ovat pääosin järkeviä, vaikka toisinaan äärettömän hauskaa on myös päätön juoksentelu ja kiljuminen. Iltanukutukset ovat toisinaan pitkäkestoisia ja rauhoittuminen tuntuu vievän aikaa ja päiväunistakin on toisinaan tullut tuskaisen pitkiä nukutettavia. Tosin pikkuveljellä on joskus osuus asiaan.

Leo on aivan mahdottoman valloittava pieni aurinko! Hän juttelee PALJON, hymyilee, naureskelee ja seuraa innokkaasti isoveljen tohinoita! Leo viihtyy parhaiten mahallaan lattialla ja on jo viittä vailla kääntymässä selältä mahalleen. Hieman pitäisi vielä tajuta kääntyä kyljelleen, niin käännös tulisi helposti. Vielä ei ole kuitenkaan omaehtoista kääntymistä tullut. Leo nukkuu päiväunet pääasiassa ulkona ja yöunille nukahtaa rinnalle sänkyyn. Illat on aika pätkittäisiä pätkäunien vuoksi ja pitkälti Leo rauhoittuu yöunille vasta, kun itse menen viereen. 

Lily on pärjännyt koulussa kivasti ja vuoden takaiset väsyäksyt ovat vähentyneet huomattavasti! Hän hoitaa harrastuksensa hienosti ja auttaa kotonakin kivasti, toisinaan pienen painostuksen jälkeen. Lily siirtyi vuoden vaihteessa uinnissa tekniikkastartti-ryhmään ja siellä on lähtenyt hienosti liikkeelle. Ollaan muutamaan otteeseen käyty Lilyn kanssa paristi juoksua treenailemassa varovasti ja hänestä on jo ihanasti lenkkikaveriksi! 

On jotenkin äärettömän ihanaa, että voin samanaikaisesti nauttia pikkuvauva-arjesta ja lapsen kanssa yhteisestä urheiluharrastuksesta sekä taaperotohinoista ja vielä yhdistää töissä käynnin ja vanhempainvapaan! Tehdään Isännän kanssa tosiaan tällä hetkellä lomittaista vanhempainvapaata siten, että olen töissä kolme päivää viikossa ja Isäntä kaksi. Nyt vielä kevään myötä päästään ensimmäistä kertaa puuhastelemaan ihan omaan pihaan, tekemään pihatöitä ja järjestämään nurkkia oman näköiseksi. 

Vielä samaan syssyyn Nalasta alkaa näkyä, että koulutus on toiminut. Se toimii ulkona todella kivasti, pysyy omassa pihassa ja on ulkoilutettavissa vapaana siten, että se pysyy kontrollissa. On sitä kyllä harjoiteltukin!

Elämä on tällä hetkellä aivan äärettömän ihanaa! Rankkaa, työntäyteistä, toisinaan kiireistä ja hetkistä, mutta ihanaa!

Uloslähtemisen vaikeus

 Jos jotain erityistä vauvan tulon myötä on tapahtunut, niin lähteminen on vaikeutunut vähintään sen 2 356 kertaa. On todella pitänyt suunnitella itselle selviytymisstrategia, että pääsen täältä ulos yksin Manun ja vauvan kanssa. Kun koirakin on vielä puettava, tuo sekin vielä yhden muuttuvan tekijän. 

Manu on tällä hetkellä erittäin haluton pukemaan ulkovaatteita päälle ja pukeminen itsessään on toisinaan sellainen painiottelu, että pukijalla on ottelun jälkeen suihkuntarpeen lisäksi mahdollisesti muutama taisteluarpi. Tämä siis, mikäli poika saadaan kiinni sen jälkeen, kun on sanottu, että mennään pukemaan. Mikäli ottelu sujuu odotetusti, Manulla on sentään ulkovaatteet päällä. Ainakin hetken. Vielä hän ei ole keksinyt vaatteiden riisumisen hienoutta.

Usein kesken pukemisen Manulle tulee spagetti-vaihe, jolloin koko poika on täydellisen veltto. Jotenkin kummasti tämä taapero luottaa siihen, että aikuisen kädet ottavat hänet vastaan, mihin tahansa suuntaan hän kaatuukin tai mistä tahansa kolosta hän valuukaan. Vastassa on eteisessä kuitenkin laattalattia, joten hämmentävää luottamusta kyllä.

Kengät, pipo ja hanskat täytyy laittaa siinä järjestyksessä kun Manu haluaa, muuten menee hermo. Kun mene hermo, loppuprosessi sujuu huudon ja vastaanlaittamisen yhdistelmänä. Kun ulkovaatteet on päällä, tilanne helpottaa hetkeksi.

Kun Manu on puettu, täytyy laittaa itselle nopeasti vaatteet päälle. Nämä on hyvä katsoa jo etukäteen, ettei Manulla mene odotellessa hermo.

Kun itsellä on vaatteet päällä, voi Leolle laittaa pipon ja nostaa nopeasti toppahaalariin ja vaunuihin/turvakaukaloon. Tämä on helppo vaihe, jos etukäteen on huolehdittu Leon ruokinta ja vaipanvaihto.

Kun Leo on vaunuissa, voi Manulle avata oven. Tässä kohtaa muistan yleensä sen koiran ja käyn hakemassa sille vaatetta ja valjaat. Samalla huutelen Manulle ulos ja yritän varmistaa minne hän menee, koska sehän meni jo. Onneksi koirankaan pukemisessa ei kauhean kauaa mene, jos se antaa ottaa itsensä kiinni sen jälkeen, kun näki vaatteensa äidin käsissä. Nala ei yhtään siedä pukemista, mikä on jopa hämmentävää tuollaiselta kylmänaralta koiralta.

Onneksi on oma piha, ettei tarvitse hikoiluttaa porukkaa pidempään rappukäytävässä, koska siinä kohtaa kun itse pääsee ulos, on jo sen verran lämmin, että pikku pakkanen ei hetkeen tunnu missään.

Ristiäiset

 Sunnuntaina meillä oli ristiäiset ja meidän vauva sai nimen! Viimeiset 1,5 viikkoa olen odottanut jo kovasti, että vihdoin päästäisiin kutsumaan meidän vauvaa hänen nimellään ja alkaa makustelemaan, että miten nimi hänelle sopii. Tuntuu että viime hetkille saakka nimeä mietittiin ja pohdittiin, mutta kyllä tämä lopullinen päätös ihan hyvältä tuntuu. Ja kuten etukäteen jo ajateltiinkin, kyllä se nimi sitten alkaa lapselle istua.

Hassua, miten tällä kertaa nimen valinta tuntui jotenkin aiempaa lopullisemmalta. Kun oli viimeisen vauvan ristiäiset, tuntui että kaikki kivat ja ihanat nimet piti hänelle saada annettua, tai muuten ne jää käyttämättä. Ihan tyhmä ajatus, tiedän, mutta hassua miten se siltä kuitenkin tuntui. Joka tapauksessa, tämä vauva sai useamman ihanan nimen, jota jo aiemmillekin lapsille on mietitty. Jatkossa täällä alan kutsua tätä meidän pienintä pikkumiestä nimellä Leo.

Ristiäisten vetovastuussa oli äitini, joka hoiti käytännössä kaikki järjestelyt. Aivan uskomattoman iso apu, en tiedä miten olisin edes selvinnyt yksin. Ristiäiset oli Rauman Kuapplassa, kuten Lilin ja Manunkin ristiäiset ja pappikin on ollut kaikilla sama. Jotenkin ihanaa, että tällaisetkin asiat lapsia yhdistävät.

En ole ehkä se uskonnollisin henkilö, enkä ehkä perinteitä kunnioittavinkaan, mutta ristiäiset on juhla, jossa on ihana ylläpitää perinteitä. Tässä muutamia meidän ristiäisistä:

- Kastepuku oli pappani kastepuku, jonka hänen äitinsä on hääpukunsa hunnusta tehnyt. Ikää puvulla on 87 vuotta.

- Kastemalja oli mummini isoveljelleni ostama kastemalja, jossa minutkin on kastettu.

- Kastepöydän pöytäliina on edesmenneen mummini tekemä.

- pöydällä oli veljeltäni rippilahjaksi saama maljakko. Veli ei itse päässyt paikalle, sillä hän asuu toisella puolella Suomea eikä työvuorot mahdollistaneet tänne tulemista.

- Koristeet olivat isännän veljeltä lainatut, olivat myös Manun ristiäisissä ja kiertäneet jo useita juhlia. 

- tarjolla oli mummuni tekemiä sämpylöitä, joista kaikki pitävät ja jota kaikki odottavat.

- Lili luki lasten evankeliumin ja hän luki sen niin todella hienosti!

Kaiken kaikkiaan olen tyytyväinen, että ristiäiset on nyt pidetty, pikkumiehellä on nimi ja kaikki meni kivasti! Tarjoiltavia teki mummuni lisäksi äitini, isännän äiti, tarjoiluista vastaava perhetuttava sekä allekirjoittanut. 

Isosisko kuivaamassa vauvan pään.

Tarjoilut

Pikkumies itse

Vauva 8 viikkoa

 Se on uskomatonta, miten kaikki vauvajutut unohtuu! Lilin vauva-ajasta kirjoitin tänne ahkerasti, Manun vauva-ajasta on käytännössä kaikki unohtunut, vaikka siitä ei ole kun vuoden verran! Nyt tämän kuopuksen kanssa jotenkin toivoisi, että olisi Manunkin jutuista kirjoitellut ylös, sillä ei kyllä muista yhtään millaista on ollut!

Silti väittäisin, että tämä kuopus on ollut tähän saakka sisarussarjastaan helpoin. Hän on erittäin perustyytyväinen ja nukkuu yöt. Vähän on toisinaan itkuisuutta iltaisin. Olen pohtinut, josko se johtuisi juomastani kahvista tai jostain muusta ruuasta, mutta niin kauan kun syön salaatteja ja vältän kahvia, niin vauva vaikuttaa olevan tyytyväinen. 

Ikää minimiehellä on huomenna kahdeksan viikkoa ja kasvu ja kehitys on ollut hurjaa! Nyt on painoa jo ainakin 7kg ja vauva katselee niin tarkasti ympärilleen ja näkee jo kauas. Eilen ensimmäistä kertaa vauva katseli mitkään Manua ja Manun touhuja ja lähti vähän seuraamaankin, toki hyvin töksähtävin päänliikkein. Nyrkit osataan jo viedä suuhun ja niitä imeskellä, kun on imemisen tarvetta tai nälkä. Vauva pitää makuullaan hienosti päätään aivan pystyssä ja nostaa käsillään rintakehän maasta. Käsillä hän nostaa niin paljon, että usein kellahtaa kyljelleen. Jaloilla ottaa tukea maasta tai alustasta ja haluaa seisoskella tai potkii todella kovaa itseään eteenpäin. Leikkimatolla hän ei juurikaan viihdy, mutta viihtyy lattialla jos paikkaa vaihtaa usein. Iltaisin ja joskus muutoinkin hän viihtyy ehdottomasti parhaiten sylissä. 

Vauva nukahtaa rinnalle, turvakaukaloon, vaunuihin tai Manducaan. Toisinaan, mutta harvoin hän nukahtaa itsekseen alustalle tai kehtoon. Ennen synnytystä ostettiin vauvalle kehto, jotta hänet saa nukkumaan alakertaan hälinän keskelle, ettei aina tarvitse lähteä viemään yläkertaan. Se on kyllä ollut hyvä, vaikka hän ei siellä aina kovin kauaa nukukaan. Isoveljen kiljaisut myös usein herättävät tehokkaasti, joten mikään pommin varma nukkuja hän ei ole. Pikkuhiljaa hän kuitenkin viihtyy enemmän aikaa hereillä maailmaa ihmettelemässä.

Viikonloppuna meillä on ristiäiset, joten vihdoin voidaan alkaa kutsua häntä omalla nimellään, eikä tarvitse enää puhua vauvasta. <3

Manu

 Suurin työllistäjä meillä tuntuu tällä hetkellä olevan tuo nykyisin keskimmäinen lapsi, Manu 1v 10kk iältään, joka touhuillaan, huumorillaan ja tilannetajullaan luo aivan käsittämätöntä tilannekomiikkaa useimpiin hetkiin. Toisinaan ei tiedä pitäisikö nauraa vai itkeä, kun puolen tunnin sisään neljä kertaa siivotut lasten ja koiran lelut on jälleen levitetty lattialle, vesilasi kaatuu kolmannen kerran tai tuhkaluukun sisältö on vedetty lattialle. Ei hän kiusallaan pahoja tee. Aina ei vain voi tietää mikä on sallittua ja toisinaan vahinkoja sattuu, usein väsyneenä enemmän. Vaikka paljon asioita tapahtuu, on hän kuitenkin pääosin rauhallinen ja harkitseva pikkumies.

Manu on lähtökohtaisesti hyvin kiltti, mutta menevä. Manu on kotona kovaääninen ja energinen touhuilija, joka viihdyttää itse itseään. Hän ei kaipaa itselleen leikittäjää, vaan hän usein leikkii itsekseen joko luvallisia tai luvattomia touhuja. Lempileluja ovat Dublot ja erilaiset koneet ja laitteet, kuten roska-auto, trukki, rekat ja autot. Ja tietenkin pallo. Leikit siskon kanssa ovat myös ihan parhaita ja usein meno yltyykin melko riehakkaaksi ja nauru raikaa.

Päiväkodissa sanovat, että Manu tottelee aina mitä hänelle sanotaan. Päiväkodissa ja vieraiden kanssa Manu on hiljainen tarkkailija, joka tarkkailee ensin hetken ennen kun lähtee touhuamaan. Muiden lasten ottaessa häneltä leluja, hän luovuttaa ne usein helposti ja jää seuraamaan, milloin toinen lapsi jättää kyseisen lelun vartioimatta ja kun näin tapahtuu, Manu hakee lelun takaisin itselleen. Kotona omista leluista on kuitenkin nyt alkanut ilmetä mustasukkaisuutta, etenkin roska-autosta (plaston) ja moposta (Pukylino), jotka selvästi ovat Manulle tärkeimpiä. Mopon kanssa Manu hurjastelee lähes kaikki siirtymät ja hän on hämmästyttävän taitava sen ohjailemisessa ja hallinnassa. Uskomattoman kovaa hän sillä vetää huoneesta toiseen, mutta ei koskaan törmää mihinkään vahingossa ja väistää näppärästi edessä olevat varpaat ja esineet.

Manu on tuhannen ilmeen tapaus. Hänen ilmeikkyytensä naurattaa käytännössä joka päivä. Surusilmät, kun häneltä viedään jotain, tai voivotteleva katse, kun hän ei enää jaksa syödä. Ilkikurinen virne kun hän pelleilee tai teennäinen naururemakka pää taaksepäin taivutettuna, kun hän nauraa mukana. Hän on tilannetajun mestari ja on aina jutussa mukana. Hän toistaa ja matkii kaikkea, kuten Netflixin aloitusääntä, vauvan ähinää tai toisen aivastusta. Hän myös huomaa aivan kaiken ja apinoi aivan uskomattomia asioita, kuten ruokailutapoja, eleitä ja toimintamalleja. Kun hän jotain oivaltaa (esim, että lautasta voi pitää kämmenellä syödessä), hän ei suostu tästä tavasta luopumaan, sillä hän varmasti tietää että näin kuuluu tehdä, tekihän tuo toinenkin äsken näin. Puheesta puuttuu puolet äänteistä, mutta silti sanoja kovasti toistetaan ja sanotaan ja toisinaan hermostutaan, ellei äiti tai iskä ihan ymmärrä, mitä hän tarkoittaa. Joka ruokailun jälkeen Manu muistaa pyytää pastillin ja käy yleensä kertomassa kaikille, jopa Nalalle ja vauvalle, että hän sai pastillin.

Hän näki, että ukkikin söi kämmen lautasen alla.

Manun paras kaveri on siskon lisäksi Nala. Nala tuli meille pentuna Manun ollessa 6kk ikäinen ja pennut bondasivat saman tien! Manu ja Nala ovat kasvaneet yhteen niin ihanasti, ettei mitään mieltä! Kumpikaan ei ole toisesta neuroottisen kiinnostunut ja kumpikin antaa toisen olla rauhassakin, mutta toisinaan ne painiskelevat ja hakeutuvat toistensa lähelle. Ainoa, joka saa Nalalta pallon välittömästi pois suusta on Manu, joka vain menee ja nyppäsee pallon pois. 

Manu tykkää syödä eniten äidin tai iskän lautaselta, sillä eihän omalla lautasella ole niin herkullisia ruokia kun muilla. Hän myös haluaa aina juoda samaa mitä aikuiset tai muut juo ja hänen ollessa ruokapöydässä ei voi syödä eri ruokaa hänen kanssaan, ellei ole valmis jakamaan omalta lautaseltaan. Toistaiseksi Manu on vielä saanut ryövätä ruokaa meidän lautasiltamme, sillä siten hän maistaa käytännössä vaikka mitä, mutta jos Manun lautasella peruna ja kastike on muussattu, muillakin se pitää olla muussattu, jos halua perunansa syödä.

Manu on alusta alkaen nukkunut yöt läpeensä, mutta päiväunien kanssa hänellä oli jossain kohtaa haasteita. Hän ei pienenä nukkunut millään päivisin ja kaikki päivät tuntui menevän nukuttamiseen. Ja kun hän nukahti, hän heräsi herkästi. Nykyään hän nukahtaa päiväunille helpommin (tosin tässä on tullut hieman taas takapakkia), mutta yöunille nukuttaminen vie toisinaan tuhottoman kauan aikaa. Käytännössä on täysin merkityksetöntä, mihin aikaan häntä menee nukuttamaan, kun hän kuitenkin nukahtaa vasta puoli kymmenen aikoihin. Hän makoilee rauhassa sängyssä, mutta uni ei vaan tule ja yksin hän ei tietenkään halua olla. Nyt Manu on toisinaan öisin herännyt vähän itkeskelemään, mutta on kuitenkin suhteellisen helposti nukahtanut uudestaan. Manu nukahtaa aina omaan sänkyyn, mutta siirtyy öisin meidän viereen, ettei tarvitse montaa kertaa käydä Manun huoneessa häntä rauhoittelemassa. Manulla on huoneessaan 140cm leveä runkopatja lattialla ja hän nukkuu siinä. Pinnasänkyyn hän ei koskaan oppinut ja siitä hän ei koskaan tykännyt, joten tämä on ollut nyt hyvä ratkaisu.

Kaiken kaikkiaan Manu on aivan ihana pieni rempseä touhuttelija. Hän rakastaa erilaisia työkoneita, joista roska-auto on kuitenkin kaikkein paras. Myös autot, mopot, lentokoneet sun muut ovat erittäin mielekkäitä. Lisäksi Manu tykkää eläimistä, kirjoista ja kylpemisestä/saunomisesta. Viimeaikoina Manu on kiinnostunut enemmän yksinkertaisista palapeleistä ja selvästi alkanut hahmottaa palojen muotoja paremmin. 

Tässä vielä vähän koostetta: 

Lempilelu: Plaston roska-auto ja Pukylino mopo

Lempibiisi: Ihahaa

Lempiruoka: Kasvikset ja makkara

Lempivaate: pipo

Paras kaveri: sisko ja Nala

Unenlahjat: tykkää aamulla nukkua pitkään ja lökötellä sängyssä.

Osaa jo: hyppiä tasajalkaa

Erityistä: ilmeikkyys, erittäin tarkka huomaamaan asioita ja matkii niitä, uskomattomat mopoilutaidot

Eka päivä yksin

Isäntä meni takaisin töihin tiistaina. Manu oli tiistain ja keskiviikon päiväkodissa ja olin ensimmäistä kertaa yksin vauvan kanssa kaksin kotona pari päivää. Manu on yksityisessä päiväkodissa, jota Lilikin Raumalla kävi ja johon ehdottomasti Manunkin halusin. Koska yksityisellä puolella ei ole mitään hoitotakuu-juttuja päiväkodeissa, jätettiin Manu minimitunneille päiväkotiin, ettei menetetä päivähoitopaikkaa. Hän on siis jatkossakin päiväkodissa noin 2-3 päivää viikossa.

Sitten koitti se päivä, kun olin ensimmäisen kokonaisen päivän yksin Manun ja vauvan kanssa. Luojan kiitos Lili tuli kotiin yhden jälkeen, olisin varmaan muutoin hengetön. Kesken päivän pistin Isännälle töihin viestiä, että huomenna on muuten sitten mun vuoro mennä töihin ja hän saa jäädä kotiin. Oli ihan pikkasen raskas päivä.

Vauva ei nukkunut lainkaan kunnolla ja oli jatkuvasti tyytymätön. Manu ei varsinaisesti ollut erityisen tyytymätön, mutta perus itsensä ja kokoajan menossa ja tekemässä jotain. Ja siis jatkuvasti piti häntä tietenkin vahtia ja auttaa ja olla touhuissa mukana. Kun laitoin Manua päiväunille, vauva itki. Kun vauva hiljeni ja Manu nukahti, hän tietenkin heräsi kohta kun vauva itki taas. Kun Lili tuli kotiin, Manu sai sentään jotain muuta mihin keskittyä, eikä ollut jatkuvasti minun apuani kaipaamassa. 

Ensimmäisen päivän perusteella tämä kotona oleminen on kuin olisi töissä päiväkodissa, olisi vain toinen käsi käytettävissä ja jatkuvasti joku yrittää terrorisoida sitä mitä olen tekemässä. Olen aivan loppu. Hyvää yötä.

Vauvakupla nro 3

Voihan vauva. 

Vauvakupla on kovin erilaista ensimmäisen lapsen ja kolmannen lapsen kanssa. Lilin ja kuopuksen välillä on 9 vuotta ja se näkyy ja tuntuu. Unen katkonaisuuden tiedostaa päivittäisissä askareissa ja aivotoiminnassa erittäin hyvin, vaikka vauva lähtökohtaisesti nukkuu yöt todella hyvin. Vauva nukkuu yöt ja syö noin kolmen tunnin välein, joten sen suhteen ei todellakaan ole valittamista. Vauva nukkuu vielä vieressä, joten syöttäminen käy helposti ja valvottaa hyvin vähän.

Vauva on kertakaikkiaan ihana. Hän on perustyytyväinen möllöttäjä, joka itkee lähtökohtaisesti vain, jos jotain on vialla. Hän tykkää olla sylissä ja herää herkästi, kun hänet lasketaan sylistä pois. Hän pitää lämpimästä ja syö hyvin. Hän kasvaa hirmuista vauhtia, eikä hän näin 3 viikon ikäisenä oikeastaan edes näytä vastasyntyneeltä. Silmät selällään hän ihmettelee ympäristöään ja nostaa päätä jo kovasti. Mahalleen kun hänet laittaa, hän nostaa käsillään ja käännähtää takaisin selälleen. Hieman hänellä on ylijäntevyyttä havaittavissa, joten olen melko varma että neuvolassa tätä aletaan seurata. Näin kävi myös Manun kanssa.

Vielä on toisinaan jopa voinut "nauttia" vauvakuplasta, kun Isäntä on isyyslomalla ja hän on pitkälti hoitanut Manua, joten itse ei ole tarvinnut joka suuntaan revetä vauvan kanssa. Enää viikko tätä luksusta ja arki koittaa. Vauva on kyllä sellainen, että sitä voisi koko päivän tuijotella. Vauva sylissä sohvalla menee itse kullakin helposti tunti tai kaksi, ihan vain ollessa, kun ei muka liikkuakaan voi.

Lili otti vauvan vastaan yllättävästi. Lili ei ole mikään hoivaaja-luonne, eikä erityisemmin pidä pikkulapsista väliä, joten Manun synnyttyä hän katsoi vauvaa hetken ja sen jälkeen hän olikin jo nähnyt tarpeeksi. Pari kertaa hän toi vauva-Manulle leluja, mutta siinäpä se kiinnostus Manua kohtaan jotakuinkin oli. Lilin kiinnostus Manua kohtaan heräsi oikeastaan vasta Manun täytettyä vuoden. Nythän ne touhuvat yhdessä jo kaikenlaista ja niiden yhteisiä touhuja ja hersyvää naurua on ihana seurata. Tällä kertaa kuitenkin Lili ihasteli vauvaa ja toisinaan pyytää vauvaa jopa syliin. Nyt muutaman viikon jälkeen uutuuden viehätys on jo laantunut, eikä hän välttämättä enää muista vauvaa esitellä, mutta mielellään edelleen vauvaa sylittelee sohvalla.

Synnäriltä tullessamme Manu ei halunnut nähdä koko vauvaa, eikä myöskään äitiä. Hänen mielestään iskä riittää hänelle oikein hyvin ja äiti voi vauvoineen palata sinne mistä tulikin. Nopeasti hän kuitenkin antoi äidille poissaolot anteeksi ja muutaman päivän sisään hän alkoi itse vauvastakin kiinnostua. Annoimme hänen ottaa aikansa, eikä hänelle yritetty vauvaa tuputtaa. Nyt hän käy vauvaa hellästi silittelemässä ja on vauvasta toisinaan kovasti kiinnostunutkin. Toki kovakouraista taaperoa on jatkuvasti seurattava, mutta enemmän hän tällä hetkellä tuo vauvalle leluja, kun yrittää sitä leluilla satuttaa. 

Nalakin on ottanut vauvan vastaan hyvin. Välillä hän käy nuuhkimassa ja tuomassa sille leluja. Mufasakin uskaltaa vielä tulla rohkeasti vauvan lähelle ja öisin nukkuu usein vauvan jalkopäässä. 

Kaikenkaikkiaan vauva on otettu meillä vastaan oikein hyvin ja hän on ihanasti sulautunut osaksi perhettä. 

Erään työkaverini (nykyään jo aikuisilla) lapsilla on 1,5 vuoden ikäero ja hän kertoi, että heillä helpotti todella paljon, kun pienempi täytti vuoden. Tiedustelin, että minkäslaista se elämä sitä ennen oli, niin hän ei kuulemma oikein muistanut siitä mitään. Olin etukäteen varautunut kaikkein pahimpaan ja ajatellut, että tämä kahden pienen lapsen kanssa arjen pyörittäminen on pelkkää selviytymistä, taistelua ja hermojen menetystä. Tämän vuoksi olin jotenkin hyvin hämmentynyt nukuttaessani Manua ensimmäistä kertaa vauva sylissä ja siinä molempien pienten poikieni hakiessa unta tunsin aivan ihanan ja täydellisen rakkaudentäyteisen hetken. Vaikka näitä lapsia on jo useampia, se edelleen tuntuu hämmästyttävän ja yllättävän, kuinka paljon ne antavat. Vaikka arki on toisinaan täydellistä kaaosta ja kämppä näyttää räjähtäneeltä epätoivoisista siivousyrityksistä huolimatta, ei tätä kuitenkaan mihinkään vaihtaisi.